Politiikka    |   HS-analyysi

Demarien Antti Rinne huojentui Ruotsin tuloksesta – Naapurin vaalien heijastuminen Suomeen riippuu siitä, alkaako keskustelu täälläkin pyöriä maahanmuuton ympärillä

Ruotsissa maahanmuutto nousi keskeiseksi teemaksi, mutta Ruotsin yleisradioyhtiön tutkimuksen mukaan kansalaisia kiinnostivat enemmän hyvinvointivaltioon liittyvät teemat. Perussuomalaiset toivoo, että Suomessakin käytäisiin maahanmuuttovaalit.

Ruotsissa käytiin sunnuntaina poikkeuksellisen jännittävät vaalit, joiden lopputulos lupaa hallituksen muodostamisesta poikkeuksellisen vaikeaa.

Myös Suomessa puolueet seurasivat vaaleja tarkalla silmällä. Voivatko ne vaikuttaa omiin puolueisiimme ja eduskuntavaaleihin ensi keväänä?

Mahdolliset heijastusvaikutukset riippuvat etenkin siitä, mitkä teemat nousevat eduskuntavaalien alla keskeisiksi.

Ruotsin valtiopäivävaaleista tuli ainakin julkisuuden perusteella maahanmuuttovaalit, ja tämä toi nationalistipuolue ruotsidemokraateille lähes 18 prosentin äänisaaliin. Vaikka se jäi pienemmäksi kuin osa mielipidemittauksista oli ennustanut, kasvua tuli silti melkein viisi prosenttiyksikköä verrattuna edellisiin vaaleihin.


Perussuomalaisilla on kaikki syyt toivoa, että maahanmuutosta puhuttaisiin kevään vaalien alla Suomessa yhtä paljon kuin Ruotsissa. Muut puolueet keskittyisivät mieluiten johonkin ihan muuhun.

”Se, jonka teemoista keskustellaan, voittaa vaalit”, tiivisti Suomen ulkoministeri Timo Soini (sin) HS:lle maanantaiaamuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen sosiaalidemokraattien puheenjohtajaa Antti Rinnettä huojensi Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n äänestäjätutkimuksesta peräisin oleva tieto, että demareiden kotikentälle kuuluvat kysymykset nousivat Ruotsissa kaikesta huolimatta kansalaisten mielestä tärkeimmiksi vaaleissa.



Neljä ensimmäistä seikkaa liittyivät hyvin­vointi­valtioon. Nationalisti­puolueita hyödyttävät laki ja järjestys sekä maahan­muutto tulivat kaukana takana.



Ruotsissa sosiaalidemokraatit saivat lopulta noin 28 prosenttia äänistä. Vaikka se on perinteiselle mahtipuolueelle historiallisen huono tulos, demarit tempaisivat kuitenkin noin kahdeksan prosenttiyksikön kaulan oppositiopuolue maltilliseen kokoomukseen. Monet mielipidemittauksista olivat ennen vaaleja ennustaneet demareille heikompaa tulosta.

Myös Suomessa mielipidekyselyitä johtavat sosiaalidemokraatit.

”Ihmisten mielestä tärkeät asiat liittyvät hyvinvointivaltion uudistamiseen, se on iso asia”, Rinne sanoi HS:lle maanantaina.

”Sosiaalidemokraatit selättivät gallupit.”

Kuitenkin SVT:n kyselystä käy ilmi, että vaikka muut teemat saattoivat olla ihmisten mielestä maahanmuuttoa keskeisempiä, se oli kuitenkin 42 prosentille ihmisistä tärkeä aihe. Lakia ja järjestystä piti tärkeämpi vielä hieman useampi.

Perussuomalaiset ryhtyivät heti vaali-iltana käyttämään Ruotsin esimerkkiä pönkittämään vaatimuksiaan maahanmuuton ehtojen kiristämisessä. Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoi ruotsidemokraattien vaalivalvojaisissa, että nationalistien nousu länsinaapurissa vaikuttaa Suomenkin politiikkaan.


”Mihin ne muut puolueet sitten enää vetoavat, kun niiden referenssi ja esikuva on aina ollut Ruotsi? Niillä ei ole enää mitään tekosyytä kannattaa huonoa maahanmuuttopolitiikkaa”, Huhtasaari sanoi Helsingin Sanomille.

Perussuomalaiset uskovat, että ruotsidemokraattien vaalivoiton jälkeen sen vaikutusvalta Ruotsin politiikkaan kasvaa, vaikka se ei hallitukseen nousekaan. Ennen vaaleja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi HS:n haastattelussa, että tämä lisää myös perussuomalaisten tiukan maahanmuuttolinjan oikeutusta.

Myös sinisten puheenjohtaja, eurooppa- ja urheiluministeri Sampo Terho arvioi, että Ruotsin vaalitulos liittyy nimen omaan maahanmuuttoon.
Demarien Rinne vakuuttaa, ettei hänen puolueellaan ole vaikeuksia keskustella myös maahanmuutosta. Demarit yrittävät kuitenkin mieluummin pitää keskustelun omalla kotikentällään tekemällä ohjelmatyötä ja tuomalla esiin hyvinvointivaltioon liittyviä uusia poliittisia avauksia.

”Olemme tuoneet paljon yhteiskunnallisia aloitteita liittyen koulutukseen, verotukseen ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen. Haluamme, että hyvinvointivaltiota kehitetään, uudistetaan eikä pureta”, hän sanoo.

Suomen kiinnostus Ruotsiin on usein liittynyt siihen, että Ruotsin liikahdusten oletetaan jollakin viiveellä heijastuvan itänaapuriin.

Sunnuntaina käydyt vaalit herättävät kuitenkin kysymyksen siitä, ovatko edelläkävijän ja perässähiihtäjän roolit kiepsahtaneet toisin päin. Näin uskoo ainakin kokoomuksen entinen puoluesihteeri ja monia vaalikampanjoita tekemässä ollut Taru Tujunen. Hän on syntynyt Tukholmassa ja seuraa Ruotsin politiikkaa tarkasti.

Suomessa ovat jo aiemmin lähteneet liikkeelle ne isot käänteet, jotka Ruotsia ravisuttivat sunnuntaina: nationalismin nousu ja perinteisten puolueiden, etenkin sosiaalidemokraattien ahdinko. Suomi on kokenut jo kaksi perussuomalaisten aiheuttamaa jytkyä. Suomessa on myös pitkä kokemus siitä, että hallitukseen haalitaan puolueita ideologisen kentän eri laidoilta.

”Ruotsi käy niitä vaaleja, joita Suomi kävi 2015”, viestintätoimisto Ellun kanojen toimitusjohtajana toimiva Tujunen sanoi ennen vaaleja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    5. 5

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    6. 6

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    7. 7

      Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”

    8. 8

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    9. 9

      Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla

    10. 10

      Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkonen vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    7. 7

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta
    3. Ensimmäiset puoli vuotta Elina Ukkonen vietti lattialla – Tällaista on arki, kun pienten kaksosten vanhemmille syntyy toiset kaksoset Tilaajille
    4. Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla
    5. Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi
    6. Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”
    7. Ihmisten yhteistyö­kyvyn salaisuus löytyy kasvatuksesta – Kun lasta hoitavat muutkin kuin äiti, kehittyy myös kyky myötätuntoon Tilaajille
    8. Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko
    9. Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?
    10. Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”
    11. Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken” Tilaajille
    12. Näytä lisää