Politiikka

Kiista irtisanomisten helpottamisesta kiristyy: Teollisuusliitto ja Pro julistivat ylityökiellon, työnantajat vaativat jäitä hattuun

Liitot vastustavat hallituksen aikeita heikentää irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.

Teollisuusliitto ja Pro julistavat ylityökiellon vastatoimena Juha Sipilän (kesk) hallituksen kaavailemille työelämähankkeille. Ylityökielto astuu voimaan ensi maanantaina 17.9.

Teollisuusliiton toistaiseksi voimassa olevan ylityökiellon piirissä ovat lähes kaikki liiton työntekijät. Ylityökielto ei koske media- ja painoalan työntekijöitä, jakajia eikä viestintäalan toimihenkilöitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pron ylityökielto koskee teollisuudessa työskenteleviä toimihenkilöitä.

Teollisuusliiton hallitus päätti elokuussa liiton ryhtyvän vaiheittain eteneviin toimiin, jos hallitus ei luovu suunnitelmastaan helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liiton tiedotteen mukaan näin ei ole tapahtunut, joten liitto aloittaa painostustoimien ensimmäisen osan.

Ammattiyhdistysliike on kritisoinut irtisanomisen helpottamista ja sanonut sen lisäävän mielivaltaa työpaikoilla.

Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mielestä hallitus vaarantaa työmarkkinoiden vakauden miellyttääkseen ”muutamaa kuumakalle-yrittäjää”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sen hintana joudumme nyt valitettavasti turvautumaan keinoihin, jotka iskevät myös rehellisiin, työväkeään arvostaviin työnantajiin”, Aalto sanoo tiedotteessa.

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen puolestaan sanoo Pron olevan mukana ylityökiellossa, koska liiton ”täytyy olla mukana muiden liittojen kanssa yhteisessä rintamassa”.

Työnantajia edustavat Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus ja Metsäteollisuus toivovat, että ammattiliitot peruvat suunnitelmaansa ylityökiellosta.

”On valitettavaa, että työtaistelutoimilla syödään pohjaa hyvään vauhtiin päässeeltä talouskasvulta. Yritysten tilauskirjat ovat täynnä ja lukuisilla yrityksillä on työvoimapula, joten ylityökielto vaikuttaa tavallistakin enemmän yritystoimintaan ja tilausten toimitusvarmuuteen”, Teknologiateollisuuden tiedotteessa sanotaan.

Oikaisu 12.9 kello 17.45: Ylityökiellon perumista toivovat Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus ja Metsäteollisuus, ei Teknologiateollisuus ja sen jäsenliitot, kuten uutisessa virheellisesti aiemmin kerrottiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    2. 2

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    3. 3

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    4. 4

      Lapsimorsian huutokaupattiin Facebookissa – ”Barbaarista teknologian käyttöä”

    5. 5

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    6. 6

      Valtava huumetakavarikko Helsingissä – Poliisi pääsi kansainvälisen liigan jäljille, kun iso hormonilähetys meni vahingossa väärään osoitteeseen

    7. 7

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    8. 8

      Kylmähermoinen asiakas sekoitti ryöstäjän suunnitelmat – Naamiomies jäi kiinni verekseltään Keravalla

    9. 9

      Hissin kaapeli katkesi chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä ja matkustajat syöksyivät 84 kerrosta alaspäin – selvisivät säikähdyksellä

    10. 10

      Lentoyhtiöillä on jättimäinen ongelma, joka varjostaa alan tulevaisuutta – Voiko yhtiöiden päästö­lupauksiin uskoa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    3. 3

      Hissin kaapeli katkesi chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä ja matkustajat syöksyivät 84 kerrosta alaspäin – selvisivät säikähdyksellä

    4. 4

      Valtava huumetakavarikko Helsingissä – Poliisi pääsi kansainvälisen liigan jäljille, kun iso hormonilähetys meni vahingossa väärään osoitteeseen

    5. 5

      Kylmähermoinen asiakas sekoitti ryöstäjän suunnitelmat – Naamiomies jäi kiinni verekseltään Keravalla

    6. 6

      Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

    7. 7

      Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa

    8. 8

      Asemiehet tunkeutuivat toimistoon Mannerheimintiellä ja vaativat yrittäjältä 20 000 euroa – Uhri ja poliisi järjestivät väijytyksen, rikolliset saatiin tuomiolle

    9. 9

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    10. 10

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää