Politiikka

Näin kansanedustajat äänestivät Soinin luottamuksesta – kokoomuslaisista viisi oli poissa äänestyksestä

Paavo Väyrynen äänesti tyhjää.

Ulkoministeri Timo Soini (sin) nauttii yhä eduskunnan luottamusta. Hetki sitten päättyneessä luottamusäänestyksessä Soini sai 100 ääntä. 60 kansanedustaja äänesti luottamusta vastaan. Tyhjää äänesti 18 edustajaa ja poissa oli 21 edustajaa.

Soinin oli saatava äänestyksessä taakseen eduskunnan enemmistö. Epäluottamuslauseen saaminen olisi tarkoittanut, että hän ei nauti enemmistön luottamusta eikä voi enää toimia hallituksen jäsenenä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äänestystulos ei muutu, vaikka Juhana Vartiainen äänesti vahingossa väärin. Hän kirjautui poissaolleeksi, vaikka yritti äänestää ”jaa”.

Kaksi opposition kansanedustajaa, Emma Kari (vihr) ja Sanna Marin (sd) kirjautuivat poissaolleiksi, vaikka olivat paikalla ja luulivat äänestäneensä ”ei”.

Kaikki protestoivat virhettä, joten eduskunnan pöytäkirjaan kirjattiin jälkipolville seuraavat äänestysselitykset: Juhana Vartiainen tarkoitti äänestää ”jaa” sekä Emma Kari ja Sanna Marin ”ei”.

Katso kaikkien edustajien kannat oheisesta hakukoneesta.



Kokoomuksen kansanedustajista viisi oli poissa perjantain luottamusäänestyksestä. Muut kokoomuslaiset antoivat Soinille luottamuslauseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poissaolijoiksi merkittiin Sari Multala, Lenita Toivakka, Saara-Sofia Sirén, Jaana Pelkonen ja Juhana Vartiainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Heistä naisedustajat ovat kritisoineet Soinin aborttikantoja. Sirén ja Pelkonen ilmoittivat jo etukäteen, että eivät tue Soinia.

Näin eduskuntaryhmät äänestivät

Keskusta, 48 jäsentä:

Tekivät torstaina ryhmäpäätöksen äänestää luottamusta. 47 äänesti luottamuksen puolesta, Mauri Pekkarinen oli poissa.

Kokoomus, 38 jäsentä:

Tekivät ryhmäpäätöksen äänestää luottamusta. 32 äänesti luottamuksen puolesta, viisi oli poissa, Paula Risikko (kok) ei ykköspuhemiehenä voinut äänestää. Juhana Vartiainen kirjautui poissaolleeksi, vaikka oli läsnä ja tarkoitti äänestää luottamuksen puolesta.

Sdp, 35 jäsentä:

Esittivät epäluottamusta. 31 äänesti epäluottamuksen puolesta ja neljä oli poissa. Sanna Marin kirjautui poissaolleeksi, vaikka oli läsnä ja äänesti epäluottamusta.

Siniset, 18 jäsentä:

Tekivät ryhmäpäätöksen äänestää luottamusta. 16 äänesti luottamuksen puolesta, kaksi oli poissa. Poissa olivat Tiina Elovaara ja Maria Lohela.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perussuomalaiset, 17 jäsentä:

Yhteinen sopimus, miten äänestetään. Kaikki olivat paikalla ja äänestivät tyhjää.

Vihreät, 15 jäsentä:

Olivat mukana epäluottamuslauseessa. 11 äänesti epäluottamusta, neljä oli poissa. Emma Kari kirjautui poissaolleeksi, vaikka oli läsnä ja äänesti epäluottamusta.

Vasemmistoliitto, 12 jäsentä:

Olivat mukana epäluottamuslauseessa. Kaikki olivat paikalla ja äänestivät Soinille epäluottamusta.

Rkp, 10 jäsentä:

Olivat mukana epäluottamuslauseessa. Kuusi äänesti epäluottamuksen puolesta, neljä oli poissa.

Kristillisdemokraatit, 5 jäsentä:

Kristillisdemokraateilla ei ollut ryhmäpäätöstä äänestämisestä, mutta kaikki olivat äänestyksessä paikalla ja äänestivät hallituspuolueen ministerin luottamuksen puolesta.

Liike Nyt -eduskuntaryhmä, 1 jäsen: Harry Harkimo oli poissa äänestyksestä.

Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä, 1 jäsen: Paavo Väyrynen äänesti tyhjää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eduskunta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Riikka Koivisto saattelee ihmisiä kuolemaan – Kun viimeinen hetki on käsillä, yksi asia nousee ylitse muiden

      Tilaajille
    2. 2

      Espoo on upottanut miljoonia euroja kelvottomaan tieto­järjestelmään – rahoitus­johtajalla kaksoisrooli järjestelmän myyneessä yhtiössä

      Tilaajille
    3. 3

      Sdp:n suunnitelma vaalien jälkeen: miljardin euron junatunneli Helsingin keskustan ali

    4. 4

      Pilapiirros kiteyttää hillittömästi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen tuskan tallimääräyksiin – ”Voititko mestaruuden?”

    5. 5

      Kanadalainen rap-artisti kuoli pudottuaan ilmassa olevan lento­koneen siiveltä musiikki­videon kuvauksissa

    6. 6

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    7. 7

      Stockan Herkku uudistui ”elämys­keitaaksi” ja avaa ovensa tänään – S-ryhmän omistuksessa hinnat eivät näytä juurikaan laskeneen

    8. 8

      Suomalainen älykeppi valloittaa maailmaa – NBA- ja NHL-seurat testaavat ”saunan lauteilla” kehitettyä esinettä

    9. 9

      Lääkäri Pippa Laukka kertoi tv-ohjelmassa, että light-limujen juominen voi vaikuttaa erektioon – Kysyimme urologilta, onko väite totta

    10. 10

      Ajattele näitä sanoja kuvasi alla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    2. 2

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    3. 3

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    4. 4

      Pilapiirros kiteyttää hillittömästi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen tuskan tallimääräyksiin – ”Voititko mestaruuden?”

    5. 5

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    6. 6

      Vanhemmat hylkäävät lapsiaan ja jopa 11-vuotiaat ovat huumekoukussa – Uutta-Seelantia vaivaa synteettisen kannabiksen aiheuttama huumekriisi

    7. 7

      Nasan kuvassa näkyy Etelämantereesta irronnut ihmeellisen geometrinen jäävuori

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka kertoi tv-ohjelmassa, että light-limujen juominen voi vaikuttaa erektioon – Kysyimme urologilta, onko väite totta

    9. 9

      Taidehistorioitsija kehottaa HBL:ssä boikotoimaan Antti J. Jokisen Helene Schjerfbeck -elokuvaa

    10. 10

      Saudi-Arabian konsulaatin autosta löytyi kaksi matkalaukkua Istanbulissa – laukuissa on ilmeisesti murhatun toimittajan omaisuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää