Politiikka

Laura Huhtasaari syyttää kouluja vihapuheen lietsonnasta – Alaikäisten oppilaiden julisteen julkaisu ilman lupaa Twitterissä nosti myrskyisän vastareaktion

Koulun rehtori: Koulu on saanut Huhtasaaren twiitin jälkeen syytöksiä oppilaiden aivopesusta ja jihadismista.

Perussuomalaisten kansanedustajan Laura Huhtasaaren koululaisten tekemän julisteen sisältänyt Twitter-viesti on saanut vihaista palautetta.

Kuvassa ei ole oppilaiden sukunimiä, mutta siinä näkyy Tampereella sijaitsevan koulun nimi sekä juliste, jossa on julisteen kolmen alaikäisen tekijän etunimet. Julisteessa on suurin kirjaimin sanat ”Suomeen VAI Kuoleen”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Julisteessa on Suomeen-sanan alla kuva tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä ja vihreiden kansanedustaja Pekka Haavistosta. Kuoleen-sanan alla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari.

Kuvien välissä on maahanmuuttajia veneessä. Asiasta kertoivat ensin Ilta-Sanomat ja Yleisradio.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa”, Huhtasaari kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä. HS ei julkaise viestiä, koska siinä näkyvät koulun nimi ja lasten etunimet.

Koululaisten etunimien ja koulun nimen julkaiseminen on herättänyt kritiikkiä siitä, onko Huhtasaari niin sanotusti maalittanut lapsia eli nostanut sosiaalisessa mediassa heitä esimerkiksi vihan kohteeksi.

Koulun rehtori sanoo, että koulu ja opettajat on joutuneet syytösviestien kohteeksi Huhtasaaren Twitter-viestin takia. ”On kommentoitu opettajien asenteellisuudesta. On syytetty vihervasemmistolaisuudesta ja äärilaidasta toiseen.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kouluun on tullut muun muassa syytöksiä aivopesusta ja jihadismista. Jihadismilla viitataan usein liikkeeseen, joka pyrkii muuttamaan maailman vaikka väkivalloin islaminuskoiseksi.

”Toivoisin, että kunnioitettaisiin nuoria ja myöskin heidän yhteiskunnallisia mielipiteitään. Meitä ohjaa opetussuunnitelma. Suunnitelman mukaan nuoria kannustetaan ja kasvatetaan yhteiskunnalliseen keskusteluun”, rehtori sanoo.

Koulun rehtori sanoo, ettei lapsilta tai heidän vanhemmiltaan ole kysytty lupaa julisteen julkaisuun, kuten pitäisi tehdä. Juliste tehtiin Tampereen kaupungin taidekaariohjelmassa, jossa piti tehdä yhteiskunnallinen ja kantaaottava juliste. Siihen osallistuivat jokseenkin kaikki Tampereen koulut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Siellä oli monenlaisia töitä. Löytyi julisteita muun muassa tiettyjen yritysten lapsityön käytöstä, seksuaalisesta tasa-arvosta ja luonnonsuojelusta. Julisteita ihan laidasta laitaan.”

Huhtasaari on koulutukseltaan opettaja, ja hän työskennellyt Porissa erityisopettajana. Twitterissä on ihmetelty, miten opettaja voi julkaista alaikäisten lasten töitä ilman lupaa. Huhtasaaren viestistä ei myöskään käy ilmi, millaisen tehtävän yhteydessä juliste on tehty.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tähän Huhtasaari vastaan Twitterissä, että opettajat ja koulu ovat vastuussa julisteesta, eivät oppilaat.

Helsingin Sanomille Huhtasaari perustelee julkaisua sillä, että kuva oli jo julkaistu Instragramissa.

”Koulu on itse julkaissut kyseisen kuvan Instagramissa, ja sieltähän se julkisuuteen rävähti. Kuvan mukana koulu julkaisi luokan ja lasten nimet”, Huhtasaari vastaa HS:lle sähköpostilla.

Koulun rehtorin mukaan koululla on vanhempien ja oppilaiden antama lupa julisteiden julkaisuun.

”Ihmettelen, mitä kouluissa oikein tapahtuu? Olen saanut paljon palautetta oppilailta ja vanhemmilta, kuinka oppilaita politisoidaan kannattamaan jotain tiettyä aatesuuntaa ja vastustamaan perussuomalaisia”, Huhtasaari kirjoittaa HS:lle.

Rehtori sanoo, ettei taidekaari ollut todellakaan millään tavalla suunnattu perussuomalaisia vastaan.

Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd) sanoo, ettei poliitikkojen tulisi puuttua opetuksen sisältöihin.

”Koulujen opetuksen sisältö ei kuulu poliitikoille ollenkaan. Heidän pitäisi antaa kouluille kasvatus- ja työrauha. Opetussuunnitelma ohjaa koulujen opetusta.” Myös Loukaskorpi on saanut palautetta puolesta ja vastaan.

”Minusta on vähän kyseenalaista se, että kansanedustaja nostaa twiitissään yksittäisen koulun ja sen oppilaat esiin ja samalla tavallaan julistaa omaa poliittisista agendaa. Ihmeellistä toimintaa aikuiselta ihmiseltä”, Lounaskorpi sanoo.

Aikooko Tampereen kaupunki reagoida tähän jotenkin?

”Meidän täytyy keskustella tästä johtoryhmässä. Missään nimessä opetuksen sensuuriin ei tule lähteä. Oppilailla pitää olla mahdollista tehdä kantaaottavia julisteita tai videoita hyvän maun rajoissa.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    2. 2

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    3. 3

      Kun hengityskone oli sammutettu, puoli­vuotias Eino kuoli vanhempiensa syliin – Hänet olisi voitu parantaa, jos perinnöllinen sairaus olisi löytynyt ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      Ranska väläytti ensimmäistä kertaa, mikä brittejä saattaa tulevaisuudessa odottaa

    5. 5

      Poreammeessa perustettu kasvu­rahasto teki 100 miljoonan euron kaupan – yli 18 vuoden tappio­putken jälkeen Ekahau osui kulta­suoneen

    6. 6

      ”Ehkä joskus opin elämään ilman häntä” – Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, mitä 39-vuotiaana kuollut omintakeinen taiteilija heille opetti, ja kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    7. 7

      Kaaoksen maailmassa kukaan ei ole turvassa

    8. 8

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    9. 9

      Kerta riitti – iranilaiset naiset eivät päässe toistamiseen jalkapallokatsomoon: ”Kun nainen näkee puolialastomia urheiluasuisia miehiä, se johtaa syntiin”

    10. 10

      Suomi ei voi voittaa ilman maailman parhaita koodareita, kirjoittavat Supercellin Paananen, Nokian Siilasmaa ja joukko yritys­johtajia sekä pormestari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    2. 2

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    3. 3

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia – Myös Trump sanoo pyytäneensä nauhoitusta

    4. 4

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    5. 5

      Väkivaltainen exä tarkkaili kumppaniaan älyjääkaapin avulla – Älylaitteilla ja niiden vakoiluohjelmilla tehdään ankaraa lähisuhdeväkivaltaa, jossa rajana on vain mielikuvitus

      Tilaajille
    6. 6

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    7. 7

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    8. 8

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    9. 9

      Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit

      Tilaajille
    10. 10

      Olympiamitalisti Adam Rippon on rakastettu homoikoni, joka on suututtanut Donald Trumpin pojan – Nyt hän kertoo, miten tutustui suomalaiseen miesystäväänsä vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    6. 6

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Arkeologit löysivät haudasta ”vampyyri­lapsen” Italiassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. CNN: Venäjä uudistaa tukikohtiaan Kaliningradissa
    3. Ihmisen go-lautapelissä voittaneen tekoälyn piti olla totta ehkä vasta vuonna 2035 – kauhu­kuvissa tekoäly mellastaa pian verkossa
    4. Tieteen kannattajat ylenkatsovat salaliittoteoreetikoita, vaikka ei kannattaisi, sanoo salaliittojen tutkija – Näin fiksutkin ajattelijat haksahtavat harhaluuloihin Tilaajille
    5. Liiga menettää rutkasti pelaajiaan isompiin sarjoihin – ulko­maille lähti joukkueellisen verran enemmän pelaajia kuin ulko­mailta tuli Suomeen
    6. Suomi ei voi voittaa ilman maailman parhaita koodareita, kirjoittavat Supercellin Paananen, Nokian Siilasmaa ja joukko yritys­johtajia sekä pormestari
    7. Poreammeessa perustettu kasvu­rahasto teki 100 miljoonan euron kaupan – yli 18 vuoden tappio­putken jälkeen Ekahau osui kulta­suoneen
    8. Kaaoksen maailmassa kukaan ei ole turvassa
    9. ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton Tilaajille
    10. ”Täällä kokeillaan tekijöiden, suunnittelijoiden, urakoitsijan ja rakentajien taito­rajoja” – Oodi avautuu ajallaan joulu­kuussa, lupaa rakentaja
    11. Kun hengityskone oli sammutettu, puoli­vuotias Eino kuoli vanhempiensa syliin – Hänet olisi voitu parantaa, jos perinnöllinen sairaus olisi löytynyt ajoissa Tilaajille
    12. Näytä lisää