Politiikka    |   HS-haastattelu

Alexander Stubb, 50, pyrkii nyt EU:n tärkeimmäksi johtajaksi – Euroopan pitäisi terhakoitua puolustamaan arvojaan, hän sanoo

Euroopan investointipankin varapääjohtaja, entinen pääministeri Alexander Stubb (kok), 50, lähtee kilpailemaan Euroopan komission puheenjohtajan paikasta. ”Tähdet työhakemuksessa ovat ihan kohdillaan”, Stubb sanoo.

Bryssel

Kirjoitanko tänne vihkoon, että ihmiskunnan tulevaisuus?

Joo, kirjoita, sanoo Alexander Stubb.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Olemme brysseliläisen hotellin kirjastohuoneessa, jossa nykyinen Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb kertoo, miksi hän haluaa palata Euroopan päätöksenteon ytimeen.

Stubb on ilmoittautumassa mukaan konservatiiviryhmittymä EPP:n kärkikandidaattikisaan. Jos hän voittaa ryhmän äänestyksen Helsingissä marraskuussa, Stubbista voi tulla Euroopan komission seuraava puheenjohtaja. Työtä voi luonnehtia EU:n vaikutusvaltaisimmaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kokoushuoneen pöydällä on kasa tyhjiä laseja, joista Stubbin luona aiemmin käyneet kansainvälisten mediatalojen toimittajat ovat juoneet jäähdytettyä earl grey -teetä. Haastattelujen lisäksi kampanja lähtee käyntiin heti myös sosiaalisessa mediassa ”spontaanisti kuvatuilla videoilla suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi ja englanniksi.”

”Tehdään vähän uudella ja modernimmalla otteella”, Stubb sanoo.

50-vuotias Stubb voisi puhua kuin eurooppalainen konkaripoliitikko. Hän on ollut mukana eri rooleissa melkein kaikissa Euroopan unionin merkittävissä käänteissä, istunut kaikissa merkittävissä EU-elimissä ja lisäksi ollut mukana kahdeksan vuotta Suomen politiikassa. Pääministeri Stubb oli vuosina 2014–2015.


”Tähdet työhakemuksessa ovat ihan kohdallaan”, hän sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Stubb ei kuitenkaan puhu kuin eurooppalainen konkaripoliitikko. Se voi olla tässä kisassa hänen suurin vahvuutensa. Hän puhuu tulevaisuudesta, roboteista, peloista ja rakkaudesta.

”Miksi lähdin mukaan? Ensimmäinen syy on huoli ja rakkaus Euroopasta. Toinen syy on huoli ja rakkaus maailmasta ja maailmanpolitiikasta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mistä Stubb sitten on huolissaan?

Pitkän jatkoselityksen voi tiivistää näin. Sadan viime vuoden aikana Euroopassa on ollut kolme dominoivaa ideologiaa: fasismi, kommunismi ja liberalismi. Liberalismi sisältää Stubbin ajattelussa muun muassa liberaalin demokratian ja kapitalismin.

Kommunisti ja fasismi ovat kokeneet kuoliniskunsa. Vuonna 2016 alkoi Stubbin mielestä kolmannen ideologian eli liberalismin eloonjäämiskamppailu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Juuri silloin konkretisoitui huoli hyökkäyksestä tätä kolmatta ideologiaa vastaan. Silloin tulivat muun muassa Yhdysvaltoihin presidentti Donald Trump ja Britannian brexit, mutta kyse on laajemmastakin meidän elämäntapamme ja arvopohjamme kyseenalaistamisesta.”

Hyökkäyksen vuoksi Euroopan pitäisi Stubbin mukaan nyt terhakoitua puolustamaan kolmea asiaa: arvojaan, kansainvälistä lakia ja järjestelmää sekä faktoja.

”Nyt käydään arvopohjaista taistelua, jossa ei ole enää niin itsestään selvää puhua liberaalista demokratiasta, sananvapaudesta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista. Tämä huolestuttaa ainakin minua.”

Arvokamppailua käydään yhä kiihkeämmin myös Euroopan unionin sisällä. Unkari ja Puola mutta myös Malta ja Italia, Stubb luettelee.

”Jos emme noudata yhteisiä arvoja, niin mitä meille jää?” hän kysyy.


On aika käydä käsiksi ihmiskunnan tulevaisuuteen, sillä myös se on Stubbin kampanjateema.

Kolme vuotta sitten Stubb sai herätyksen ja alkoi lukea. Kirjat kertoivat tulevaisuudesta, teknologiasta ja digitaalisesta vallankumouksesta. Tekoäly, robotisaatio, tavaroiden internet, koneoppiminen, 3d-printtaaminen. Teknologian vallankumous tulee mullistamaan kaiken, Stubb sanoo. Talouden, työmarkkinat, politiikan, median, tieteen ja lopulta ihmiskunnan.

”[Kosmologi] Max Tegmark jakaa kirjassaan ihmiset kolmeen koulukuntaan. Optimistit ajattelevat, että tekoäly korjaa itsensä eikä mitään tarvitse tehdä. Pessimistit ajattelevat, ettei mitään tapahdu 150 vuoteen ja että on vielä pitkä matka siihen, että tietokone alkaa itkeä. Kolmas koulukunta tunnistaa tekoälyn hyödyt, mutta myös tarpeen luoda säännöstö, jotta vältetään pahimmat karikot.”

Stubb itse näkee, että asiaan pitää tarttua sääntöjen ja lainsäädännön kautta. Eurooppa voisi olla tässä edelläkävijä. Euroopan pitää vastata kysymykseen siitä, miten yritykset käsittelevät ihmisistä kerättyä dataa. Miten kohdellaan yrityksiä, jotka eivät omista kauppaamiaan tavaroita ja palveluita, kuten Facebook, Uber tai Airbnb? Miten suhtaudutaan aikaan, jolloin ihmisen geenejä voi manipuloida jo ennen syntymää? Ja mitä tehdä sitten, jos tietokone alkaa itkeä?

”Huolestuttaa, miten pääsemme ylimenokauden yli. Miten ihmisarvo säilyy kun robotit tai tekoäly voivat tehdä työt, joita ihmiset tekivät ennen? Lisäaikaa vapautuu, mutta se ei saa johtaa toimettomuuteen. Digitaalinen vallankumous voi johtaa paljon pahempaan vihanlietsomiseen kuin missä ollaan nyt.”

Miten Stubbin visiot purevat Euroopan konservatiiveihin? EPP:n kärkiehdokasvaalissa yli 700 edustajaa saa äänestää oman ehdokkaansa puolesta salaisessa lippuäänestyksessä. Noin neljäsosa heistä on EPP:n europarlamentaarikkoja.

Merkittävin este Stubbin valinnalle tällä hetkellä on saksalainen europarlamentaarikko Manfred Weber. Kärkiehdokaskisaan ilmoittautunut Weber on Saksan liittokanslerin Angela Merkelin suosikki. Toisaalta mahdollisuuksia parantaa, että brexit-neuvotteluita johtava ranskalaispoliitikko Michel Barnier ilmoitti viime viikolla jättävänsä kisan väliin.

Kärkiehdokaskisankaan voitto ei tuo automaattisesti paikkaa komission johtajana. Euroopan sekava poliittinen tilanne voi tuoda suuria yllätyksiä vaalien jälkeiseen johtajarulettiin. Toisaalta silloin Stubbille voi avautua jokin toinen EU-johtotehtävä.

”Kannattaa olla realisti omien mahdollisuuksien suhteen. En toisaalta löytänyt yhtään syytä, miksi en olisi lähtenyt. Hävittävää ei ole, henkilökohtaisesti, kokoomuksella tai Suomellekaan”, Stubb sanoo.

Stubb syrjäytettiin kokoomuksen puheenjohtajan paikalta kesäkuussa 2016, kun hän hävisi kokoomuksen puheenjohtajavaalin Petteri Orpolle. Stubb on puhunut jälkikäteen pääministerintyön raskaista puolista sekä kohuista, jotka seurasivat häntä erityisesti kotimaan politiikassa.


Pelottaako julkisuus nyt?

”Komission puheenjohtaja pystyy kuitenkin keskittymään enemmän asioiden tekemiseen ja eteenpäin viemiseen. Tapa, jolla kansallisia päättäjiä julkisuudessa käsitellään on huomattavasti kovempi.”

”Olen fatalisti, joka antaa palaa omalla sykkeellään ja omilla arvoillaan. Kun kotona puhuin vaimolle ja lapsille näistä asioista, viesti oli ensimmäistä kertaa, että anna mennä vaan.”

Stubb vastasi EU-sanavisaan

Rajat auki vai kiinni?

Rajat kiinni, jotta ne pysyisivät auki. Pitää tehdä kolme asiaa: vastaanottokeskukset Euroopan ulkopuolella, yhteinen rajavartiointi eli Frontexin vahvistaminen ja sovitun kaavan mukaan otetut kiintiöpakolaiset.

Lisää yhteisöllisyyttä euroon?

Ilman muuta. Tiukemmat säännöt, enemmän yhteisvastuuta.

Populistiset liikkeet Euroopan unionissa?

Haaste. Kuunneltava, löydettävä ratkaisuja, ei voida sulkea pois.

Jean-Claude Juncker

Legenda, suuri eurooppalainen sydän. Kenelläkään ei ole yhtä paljon kokemusta Euroopan unionista.

Manfred Weber

Mukava kaveri, vanha tuttu, europarlamentaarikkoina yhtä aikaa vuonna 2004.

Emmanuel Macron

Suuri eurooppalainen, modernisoija, progressiivinen, EU-myönteinen. Tuttu.

Kuka?

Alexander Stubb


  Syntynyt 1. huhtikuuta 1968.

  Kokoomuksen europarlamentaarikko 2004–2008. Työskennellyt lisäksi kaikissa merkittävissä EU-instituutioissa.

 Toiminut pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä ja kauppa- ja Eurooppa-ministerinä. Kokoomuksen puheenjohtaja 2014–2016.

 Euroopan investointipankin varapääjohtaja ja CMI-järjestön puheenjohtaja.

 Tohtoritutkinto kansainvälisistä suhteista London School of Economics -yliopistosta.

 Asuu Helsingissä ja Luxemburgissa, vaimo ja kaksi lasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Eurooppa
  • Alexander Stubb
  • Kokoomus
  • Jenni Virtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Myös maailman vaikutusvaltaisin lehti hehkuttaa Oodi-kirjastoa – ”Torille!” arkkitehti Antti Nousjoki iloitsee

    2. 2

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    3. 3

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    4. 4

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    5. 5

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    6. 6

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    7. 7

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    9. 9

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    10. 10

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    10. 10

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Espoon keskuksen terveysasemalla

    11. Näytä lisää