Politiikka    |   Kommentti

Stubb yrittää pelata korttinsa niin, ettei jäisi tälläkin kertaa nuolemaan näppejään

Alexander Stubb ilmoittautui kerralla kaikkeen – myös Suomen komissaarikisaan, kirjoittaa HS:n politiikantoimittaja Marko Junkkari.

38 prosenttia. Se on Koskenkorvan alkoholipitoisuus. Mutta on se muutakin. 38 prosenttia on se osuus, jonka Alexander Stubb henkilökohtaisesti keräsi kokoomuksen äänimäärästä vuoden 2014 eurovaaleissa.

Se on pöker­ryttävän paljon. Se tarkoittaa, että kymmenestä kokoomusta äänestäneestä neljä antoi äänensä Stubbille
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Stubbin siivittämänä kokoomus olikin edellisten eurovaalien selvästi suurin puolue 22,6 prosentin ääniosuudella. Kokoomus sai kaikkiaan 390 376 ääntä. Niistä 148 190 oli Stubbin.

Stubbin huimasta äänisaalista osa selittyy sillä, että hän oli tuolloin viisi vuotta sitten hyvin esillä. Käytiinhän eurovaalikampanjan kanssa samaan aikaan kamppailua myös kokoomuksen puheenjohtajan paikasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Stubb voitti, ja hänestä tuli pääministeri – siitäkin huolimatta, että se oli tehtävä, josta hän ei varsinaisesti ollut haaveillut. Hän oli toivonut pääsevänsä komissaariksi, mutta se ei ollut mahdollista kun väistyvä pääministeri Jyrki Katainen nappasi pestin itselleen.

Stubbin kausi kokoomuksen puheenjohtajana ei mennyt putkeen. Vain kaksi vuotta myöhemmin Petteri Orpo syrjäytti hänet ja Stubb vetäytyi Luxemburgiin Euroopan investointipankin EIB varapääjohtajaksi nuolemaan haavojaan.

Mutta nyt Alexander Stubb on taas tolpillaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tiistaina Stubb ilmoittautui massiivisen mediaoperaation myötä kisaamaan europorvariryhmä EPP:n kärkiehdokkaan paikasta. EPP:n kärkiehdokkaasta tulee todennäköisesti seuraavan komission puheenjohtaja.

Stubbin mahdollisuudet voittaa kärkiehdokkuus ovat pienet. Hän tietää sen itsekin, joten Stubb rakentaa kampanjansakin tämän altavastaaja-ajatuksen varaan. Mutta mahdollisuus se on pienikin.

Jäsenmaiden päätöksenteossa vaikuttaa niin monta ja usein keskenään ristiriitaista motiivia ja tavoitetta, että kompromissien myötä lopputulos voi olla hyvinkin yllätyksellinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitä paitsi Stubbin ilmoittautumisessa kyse ei ole vain kärkiehdokkuudesta.

Ehdokkuuden myötä Stubb saa paljon eurooppalaista mediahuomiota, mikä hivelee häntä jo itsessään. Julkisuus saattaa myös avittaa häntä nousemaan johonkin myös muuhun merkittävään EU-tehtävään. Ja se saattaa avittaa häntä myös saamaan raskaamman salkun, jos hänet nimitetään Suomen seuraavaksi komissaariksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niin, Stubb käytännössä ilmoittautui tiistaina myös Suomen komissaariehdokkaaksi. Stubb pyrkii nyt toteuttamaan sen komissaarihaaveen, jonka Katainen häneltä keväällä 2014 vei.

Haaveen toteutumisessa on vain iso jos.

Perinteen mukaan komissaarin nimittää pääministeripuolue. Stubbin komissaaripaikka on siis kiinni siitä, onko kokoomus ensi kevään eduskuntavaaleissa suurin puolue. Viimeisimpien kannatuskyselyiden valossa se ei näytä kovinkaan varmalta.

Sdp:n Antti Rinne ei pääministerinä Stubbia nimeäisi komissariksi.

Jos Stubbia ei valita marraskuussa EPP:n kärkiehdokkaaksi, hän tuskin suin päin ilmoittautuu kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi. Sillä pelkäksi rivieuroparlamentaarikoksi Stubb ei halua. Sen hän homman hän on jo nähnyt.

Todennäköisesti Stubb odottaa huhtikuun eduskuntavaalit ja katsoo, miten niissä käy. Jos kokoomus on suurin, Stubb ilmoittautuu heti vaalien jälkeen kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi. Eurovaalit pidetään toukokuun lopussa.

Stubb yrittää pelata korttinsa niin, että tällä kertaa hän ei jäisi nuolemaan näppejään. Kokoomuksen osalta Stubbin pelitilanne näyttää aika hyvältä.

Kokoomus tarvitsee Stubbia. Puolue tarvitsee eurovaaleissa ehdokkaan, joka pystyy keräämään 38 prosenttia äänistä. Siksi kokoomus lupaa Stubbille komissaaripaikan.

Korjaus 3.10. klo 11. Jutussa kirjoitettiin aiemmin, että Antti Rinne ei nimittäisi Stubbia komissaariksi. ”Nimittäminen” on korjattu ”nimeämiseksi”, sillä komissaarien varsinainen nimittäminen tapahtuu Euroopan parlamentissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • EU
  • Alexander Stubb
  • Euroopan komissio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Olen tehnyt joko upean löydön tai kamalan virheen”, twiittasi amerikkalaismies – ja tuli luoneeksi viikon viraaleimman videon, joka on täydellinen musiikkituotos

    3. 3

      Diners Club -kortit lopetetaan Suomessa ensi keväänä

    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    6. 6

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    7. 7

      Donald Trump sanoi uskovansa Jamal Khashoggin kuolleen: ”Siltä se todellakin näyttää”

    8. 8

      EU-johtajien tuki Alexander Stubbille murenemassa – Stubb HS:lle: ”Tämä on odotettua”, ”Lisää pökköä pesään”

    9. 9

      Poliisilla suuri operaatio Pertunmaan Kuortissa – tutkii vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta

    10. 10

      F-Secure antoi tulosvaroituksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    4. 4

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    5. 5

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    6. 6

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    7. 7

      Kun vanhempi ei halua rokottaa lastaan, taustalla on toinen kahdesta harhasta – Ne tuntee Jonas Sivelä, joka kumoaa työkseen salaliittoteorioita

      Tilaajille
    8. 8

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    9. 9

      Metsätalousinsinööri Veikko Salo teki halkopinoista talon – asua siinä ei voi, mutta taideteoksesta tuli nettihitti

    10. 10

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää