Politiikka

Periaatteellinen yhteenotto Juha Sipilän ja ay-liikkeen välillä on muhinut koko hallituskauden – Nyt se näyttää toteutuvan

Enemmistöhallitus saanee ongelmitta eduskunnan tuen. Sitten sillä on jotain, mihin vedota, jos ammattiliittojen painostustoimet jatkuvat. Opposition välikysymystä ei tullut, joten hallitus mittauttaa tukensa itse.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus antaa ensi viikolla eduskunnalle tiedonannon työllisyyspolitiikastaan, jonka jälkeen hallitus mittauttaa äänestyksellä, onko sen takana enemmistö eduskunnan kansanedustajista.

Tiedonanto on eräänlainen poliittinen kuittaus hallituksen linjalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos hallitus ei saa tuekseen enemmistöä, se kaatuu. Jos hallitus saa enemmistön, se tulkitsee tuloksen niin, että sen työllisyyspolitiikalle on eduskunnan tuki.

Näin ollen hallitus voi kansan valitseman eduskunnan tuella jatkaa myös kiistellyn irtisanomislain valmistelua. Ammattiliitot ovat pitkin matkaa yrittäneet erilaisin painostustoimin saada hallitusta luopumaan hankkeesta, ja suunnitelmissa on ollut laajentaa painostusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onko hallituksen enemmistöstä jokin epäselvyys?

Ei ole. Hallituspuolueilla on eduskunnassa 104 kansanedustajaa ja äänestyksessä 103, koska puhemies ei äänestä. Jo etukäteen siis tiedetään, että hallituksella on takanaan enemmistö, joka on kaikissa aiemmissa luottamusäänestyksissä pitänyt.

Ulkoministeri Timo Soinin (sin) luottamuksesta äänestettäessä hallituksen rivit rakoilivat, kun osa kokoomuksen kansanedustajista ei halunnut lainkaan äänestää.

Nyt tällaista protestiliikettä ei näytä olevan. Hallituspuolueen kansanedustajat saattavat jupista yksityiskohdista, mutta tässä he äänestävät hallituksen linjan puolesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallitus näyttää odotelleen, tekisikö oppositio aiheesta välikysymyksen, sillä sekin päättyisi luottamusäänestykseen. Välikysymystä ei ole kuulunut, joten hallitus tavallaan teki sen nyt itse.

Miksi hallitus sitten lähtee tällaiseen operaatioon?

Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Tämä lause on suomalaisen demokratian peruspilari ja varsin velvoittava määräys, jota Sipilän hallitus käyttää nyt hyväkseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallitus haluaa osoittaa luottamusäänestyksellä, että sillä on eduskunnan eli siis kansan tuki toiminnalleen – tarkalleen ottaen työllisyyslinjalleen, jonka yksi osa irtisanomislaki on.

Hallitus järkeilee, että jos ammattiliitot jatkavat painostustoimia eduskunnan luottamusäänestyksen jälkeen, ne painostavat silloin eduskuntaa eivätkä enää hallitusta. Järjestöt siis käyvät demokraattista järjestelmää vastaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taustalla oleva oletus on, että tällaista eduskunnan painostamista suomalaiset eivät enää hyväksy eivätkä liitot siksi mene enää pidemmälle.

Nyt puhutaan yhdestä lakiesityksestä. Mistä tässä oikeasti on kyse?

Periaatteesta.

Sipilän hallitus antoi keväällä periksi työaikalakia koskevassa riidassa. Kevään kehysriihessä päätettiin, että tämän sijaan hallitus helpottaa irtisanomisia pienissä yrityksissä.

Tämäkään ei ole käynyt ammattijärjestöille, vaikka hallitus muutti lakiesitystä lievemmäksi. Alun perin se koski alle 20 hengen yrityksiä, uusimmassa versiossaan alle 10 hengen yrityksiä.

Hallitus on tulkinnut tuoreimpien mielenilmausten ja järjestö- ja liittojohtajien tapaamisten jälkeen, että mikään, mitä tämä hallitus esittää työehtoihin liittyen, ei tule enää kelpaamaan ammattiyhdistysliikkeelle.

Liittojen tehtävänä on puolustaa jäsentensä etua, joten ne luonnollisesti vastustavat työehtoja heikentävää lakiesitystä, jonka tehoa hallitus ei ole onnistunut kuvailemaan kovin hyvin.

Kun seurauksena ovat olleet poliittiset lakot, hallitus päätti vastata niihin samalla tavoin poliittisesti.

Nyt taistellaan periaatteesta, voiko hallitus tuoda tällaista tarpeellisena pitämäänsä lainsäädäntöä neuvottelematta sen sisällöstä työntekijäjärjestöjen kanssa.

Tässä on myös ennakkotapauksen makua. Siksi kumpikaan osapuoli ei halua antaa periksi.

Miksi liitot lopettaisivat painostuksen tähän?

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoi Ilta-Sanomissa, että liittojen painostustoimet koskevat sitä aikaa, kun lakiesitys on valmisteltavana. Palolan henkilökohtainen näkemys on, että eduskuntakäsittelylle pitää ”antaa työrauha”.

Lakiesitys saadaan eduskuntaan käsiteltäväksi ehkä marraskuun puolivälissä. Eduskuntakäsittelykin ottaa aikaa, ennen kuin päästään lain lopulliseen sinetöintiin täysistuntosalissa.

Hallitus laski, että edessä oleva ainakin kuukauden odottelu on liian pitkä aika antaa tilanteen velloa ja erilaisten painostustoimien jatkua. Poliittiset lakot ja painostustoimet käyvät kalliiksi yrityksille.

Sipilän hallitus aikoo luottamusäänestyksen jälkeen vedota siihen, että asia on jo siirtynyt eduskunnan käsiin ja kaikki painostus kohdistuukin nyt hallituksen sijaan koko parlamentaariseen järjestelmään.

Saa nähdä, tehoaako tämä liittoihin, kun lakiesitys on selvästi vielä keskeneräinen eikä sitä ole vielä annettu eduskunnalle. Lainsäädännön arviointineuvostokaan ei ole ottanut lakiesitykseen vielä kantaa. Neuvosto arvioi erityisesti sitä, kykeneekö hallitus riittävän hyvin kuvaamaan lakiesitystensä vaikutuksia.

Periaatteellinen yhteenotto hallituksen ja ay-liikkeen välillä on muhinut koko Sipilän hallituskauden ajan, ja nyt se näyttää toteutuvan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hallitus
  • Ammattiliitot
  • Irtisanominen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kodin murtosuojaa myyvien firmojen mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    2. 2

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    3. 3

      Espoolainen kaupunginvaltuutettu joutui jättämään politiikan adoptiolapsen vuoksi: Outo lainkohta syrjii adoptiovanhempia

    4. 4

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Frankfurtin poliisissa paljastui äärioikeistolainen verkosto – poliisien epäillään uhkailleen asianajajan perhettä

    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Jouluidylliä voi varjostaa kolmen vuoden seksittömyys, joka nostaa parisuhteen konfliktit pintaan, sanoo asiantuntija – HS:n testi kertoo, millainen jouluihminen olet

    8. 8

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    9. 9

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    10. 10

      Hostellin asiakas katosi jäljettömiin Kirkkonummella – Auto löytyi lähistöltä, poliisi aloittanut maastoetsinnät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    3. 3

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    4. 4

      Lennolta käännytetty humalainen espoolais­mies kävi kiinni raja­vartijaan Helsinki-Vantaan lento­kentällä

    5. 5

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    8. 8

      Kahdeksan poliisi­partiota taltutti joukko­tappelua nuoriso­tila Arkissa Vantaalla – tapahtumaan oli tullut kaksi helsinkiläistä nuoriso­joukkoa, kertoo kaupunki

    9. 9

      Hallitus juhlii ”velkaihmettä”, mutta se voi näyttää myös pahalta

    10. 10

      Seksuaali­rikollisten kylä: HS vieraili floridalaisessa mökki­kylässä, jonka asukkaat ovat yhteis­kunnan alinta kastia – miesten nimet, kuvat ja osoitteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tilasto paljastaa: Kyllä, somen käyttö vähenee, ja vähentäjien kärjessä ovat tekstaajat ja muut netin ensimmäiset pioneerit – Tilalle tulee keski-ikäisten internet
    3. Kansanedustaja Ozan Yanar haki parikymppisenä asuntoa nimellä ”Janarin Osku” – Kun ihminen joutuu esittämään toista, häviävät kaikki
    4. Suomi lyhentää tänä vuonna velkaansa – Suora lähetys edus­kunnan budjetti­keskustelusta noin kello 14 alkaen
    5. Kodin murtosuojaa myyvien firmojen mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”
    6. Ruotsalaiskunta sai luvan kieltää kerjäämisen – tuomioistuimen päätös voi rohkaista myös muita kuntia
    7. Tunti sitten
    8. Frankfurtin poliisissa paljastui äärioikeistolainen verkosto – poliisien epäillään uhkailleen asianajajan perhettä
    9. Pikkujouluissa kannattaa suoda ajatus yökerhomuotoilulle, sillä klubi on parhaimmillaan kokonaistaideteos – mutta voisipa sisään ratsastaa vieläkin valkoisella hevosella
    10. VM kasvatti arviota kestävyysvajeesta neljään prosenttiin – syynä heikot syntyvyysluvut ja uusi pitkälle ulottuva ennuste
    11. Runeberg-palkintoehdokaskirjoissa käydään vimmaista monologia, etsitään rakkautta ja rakennetaan kuolematonta sielua
    12. Hostellin asiakas katosi jäljettömiin Kirkkonummella – Auto löytyi lähistöltä, poliisi aloittanut maastoetsinnät
    13. Näytä lisää