Politiikka    |   HS-analyysi

Pelleilyä vakavilla asioilla ja eduskunnan selän taakse menemistä – hallitus sai oppositiolta kovan ryöpyn irtisanomislaista

Tiedonannon isänä pidetty keskustan Matti Vanhanen käytti jykevän puheenvuoron kansanvallasta: ”Huomisen jälkeen liitot tietävät, että eduskunta odottaa saavansa lakiehdotuksen eikä tätä oikeutta meiltä lakoilla viedä.”

Käsienpesuyritys, ala-arvoinen temppu, pelleilyä vakavilla asioilla ja näytelmä absurdissa teatterissa.

Siinä joitakin vertauksia, joilla eduskunnan oppositio kuvasi tiistaina eduskuntaan tuotua hallituksen tiedonantoa. Tiedonannon aiheena oli hallituksen työllisyyspolitiikka ja sen yksi osa, irtisanomisten helpottaminen alle 10 hengen yrityksissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Opposition mukaan hallitus myös menee eduskunnan ”selän taakse värjöttelemään” ja on lakiesityksensä kanssa ”pahasti väärillä raiteilla”.

Hallitus puolusti toimintaansa yhtä äkäisesti. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) esitti todisteita: tällä hallituskaudella on tullut 115 000 työllistä lisää, mikä on kohentanut työttömien omaa asemaa ja myös valtion taloutta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sipilän mukaan mennyt hallituskausi osoittaa, että vasemmisto-oppositio on aina arvostellut hallituksen työllisyystoimia etukäteen, mutta lopulta uudistukset ovat osoittautuneet toimiviksi.

”Valtavassa kohinassa tuntuu unohtuvan tärkein eli työtön ihminen. Sen takia pieniä ja suurempia uudistuksia tehdään”, Sipilä vetosi.

HS käy läpi joitakin kiihkeässä eduskuntakeskustelussa nousseita teemoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuka päättää, eduskunta vai etujärjestöt?

Keskustan Matti Vanhanen, ex-pääministeri, käytti vahvan puheenvuoron siitä, että eduskuntaa ei saa kiristää. Hän on myös kirjoittanut samasta asiasta aiemmin.

Hallituksen piiristä on kerrottu, että juuri Vanhanen ideoi asian tuomisen eduskuntaan hallituksen tiedonantona.

”Uudistuksen etenemiseen on tullut periaatteellinen puoli liittojen aloitettua poliittiset työtaistelutoimet. Pohjimmiltaan kyse on siitä, päättääkö Suomen asioista kansanvaltaisesti valittu eduskunta ja sen luottamuksen varassa toimiva hallitus vai etujärjestöt”, Vanhanen sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vanhasen mukaan sopimusyhteiskunta ei tarkoita sitä, että poliittiselle päätöksenteolle jäisi vain äänettömän yhtiömiehen rooli. Tai että sellaisia esityksiä ei vietäisi eteenpäin, joita ay-liike ei halua.

Vanhasen mukaan hallitus ei odota, että liitot lopettaisivat poliittiset lakkonsa keskiviikon luottamusäänestykseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mutta huomisen jälkeen ne tietävät, että eduskunta odottaa saavansa käsiteltäväksi lakiehdotuksen eikä tätä oikeutta meiltä lakoilla viedä. Se olisi vaarallinen ennakkotapaus”, Vanhanen sanoi.

Hallitus lietsoo vastakkainasettelua

Useassa opposition puheenvuorossa sanottiin, että hallitus lietsoo nyt itse vastakkainasettelua pitämällä jääräpäisesti kiinni liittojen vihaamasta lakiesityksestä.

”Sipilän hallitus on nyt pahasti väärillä raiteilla. Kun hallituksen pitäisi koota kansakuntaa ja edistää yhteistyötä, tämä hallitus jakaa kansakuntaa ja synnyttää vastakohtaisuuksia”, Sdp:n ryhmäpuheen pitänyt Eero Heinäluoma sanoi.

Heinäluoma veti vertauskuvaksi Tuntemattoman sotilaan. Oivallisen johtamisen esikuvana pidetään vänrikki Koskelaa, mutta ”kovin moni sortuu luutnantti Lammion seuraajaksi, tärkeilemään ja komentelemaan”.

”Sipilän hallitus on nyt luutnantti Lammion jalanjäljillä: menkää te asettelemaan kiviä polkujen varteen ja pulinat pois”, Heinäluoma sanoi.

Vihreiden Heli Järvinen muistutti, että hallitus lupasi rakenteellisia uudistuksia, joita pitää edistää vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa.

”Seurauksena on ollut yksittäisiä, tehottomia, toisistaan irrallisia ja jopa vastakkaisia esityksiä. Ei ihme, että puoli Suomea on takajaloillaan”, Järvinen sanoi.

Vastaesitykset haukuttiin kalliiksi

Opposition esitykset vaihtoehtoisista keinoista eivät hallituksen mielestä ole kelvollisia. Pääväite oli se, että esimerkiksi Sdp:n esittämät toimet ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tuesta ovat kalliita toimia veronmaksajille.

”Valtion piikkiin lisää tukea yrityksille”, Sipilä kuvasi Sdp:n Antti Rinteen ehdotuksia.

Rinteen mukaan hallitus voisi hoitaa rahoituksen vaikka niin, että ”ottaisi muutaman kymmenen miljoonaa” taannoin säätämästään yrittäjille suunnatusta verovähennyksestä.

Yrittäjille kohdistettavia tukia kritisoi myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok).

”Ei yrittäjä halua tukia!” Orpo sanoi, saaden vastaukseksi salista huutelua ja älämölöä. Oppositiosta huomautettiin, kuinka hallitus epäonnistui keväällä yritystukien leikkaamisessa.

”On aikoihin eletty, kun valtiovarainministeri sanoo, etteivät yrittäjät halua tukia, kun hallitus on tehnyt veronkevennyksiä eikä yritystukia osattu leikata euron euroa”, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi.

Onko lailla mahdollisuuksia menestyä?

Perussuomalaisten Leena Meren pääväite oli, että hallitus yrittää juntata läpi lain, joka mitä ilmeisimmin on ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslain mukaan ihmisiä pitää kohdella yhdenvertaisesti, ja hallituksen lakiesityksessä laitetaan työntekijät eri asemaan sen mukaan, miten suurissa yrityksissä he ovat töissä.

Meri istuu itse perustuslakivaliokunnassa. Hän loukkaantui verisesti, kun Matti Vanhanen huomautti, että perustuslakivaliokunnan jäsenen ei pitäisi etukäteen ottaa kantaa lakiesitysten perustuslaillisuuteen.

Meren mukaan kyseessä on esimerkki siitä, miten hallitus haluaa tukahduttaa keskustelua.

”Minä saan ihmetellä asioita ihan vapaasti”, Meri kuittasi Vanhaselle.

Luoko hallitus kahdet työmarkkinat?

Esillä oli myös huoli siitä, luoko hallitus kahdet työmarkkinat: yhdet pienille ja toiset muille yrityksille. Vasemmistoliiton Katja Hännisen mukaan pienten yritysten rekrytointi voi vaikeutua hallituksen esityksen myötä.

”Pienten yritysten rekrytointi voi jopa vaikeutua, jos työntekijät menevät mieluummin töihin paremman työsuhdeturvan tarjoaviin isoihin yrityksiin”, Hänninen sanoi.

Juhana Vartiaisen (kok) mukaan kyseessä on ajatusvirhe.

”Pieni yritys voi aina työsopimusta tehdessä tarjota parempia työsuhteen ehtoja.”

Pääministeri Sipilän mukaan esityksen tavoitteena on täystyöllisyys.

”Me haluamme, että Suomessa työttömyys menee niin alas, että työntekijöistä kilpaillaan myös työehdoilla. Työsopimuksissa saa sopia paremmista ehdoista. Jokainen toimi, millä työllisyyttä lisätään, lopulta kääntyy työntekijän eduksi.”

Muuttaako lakiesitys lopulta mitään?

Keskustelussa Rinne pyysi pariinkin otteeseen työministeri Jari Lindströmiä (sin) selventämään, mitkä ovat käytännössä nykyisen lain ja oikeuskäytännön erot hallituksen esitykseen nähden.

”Mitä sellaista moitittavuutta ei nykylain voi käyttää irtisanomisen perusteena, mitä uuden lain nojalla voi käyttää perusteena?”

Hallitus Sipilän johdolla on painottanut, ettei uusikaan lainsäädäntö mahdollista irtisanomista ilman painavia perusteita.

Lindström sanoi Rinteen olevan ”asian ytimessä”. Hänen mukaansa lakiesityksessä suhteutetaan irtisanomiskynnystä yrityksen kokoon ja yksittäisen työntekijän menettelyn tuomittavuuteen.

”Esimerkiksi, jos työyhteisössä on tulehtunut tilanne työntekijän menettelyn seurauksena, jota voidaan pitää työsuhteeseen liittyvien velvoitteiden vastaisena.”

Tämä vastaus ei Rinnettä tyydyttänyt.

”Kuvasitte juuri nykylain sisältöä. Minulle ei selvinnyt millään tavalla, miten tämä tulee muuttamaan irtisanomiskynnystä. Mikä on se peruste, joka tällä hetkellä ei päde mutta pätee uuden lainsäädännön perusteella irtisanomismenettelyssä?”

Lindström vastasi, että uudessa laissa yrityksen koko tulee ratkaisevaksi elementiksi. Hallitus haluaa pudottaa pienen yrityksen kynnystä irtisanoa, jos perusteena on yksilön tuomittava menettely. Sellaista voi Lindströmin mukaan olla esimerkiksi epäasiallinen käyttäytyminen tai se, ettei suoriudu tehtävistä.

Lain muotoilun suhteen Lindström sanoo hallituksen olevan ”erittäin kapealla narulla”.

Lakia joudutaan joka tapauksessa tulkitsemaan tuomioistuimessa ja se muotoutuu oikeuskäytännön perusteella, Lindström myönsi.

”Kirjoitamme perustuslaillisesti ja niin tarkkarajaisesti kuin osaamme, ja sellaisen esityksen tuomme eduskuntaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irtisanomiset
  • Eduskunta
  • Hallitus
  • Työmarkkinat
  • Teija Sutinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    2. 2

      Homous on vika, jonka Jumala korjaa, ajatteli Patrick Tiainen – Hän nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, solmi kulissiavioliiton ja ymmärsi lopulta rimpuilunsa turhaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten pääjohtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    4. 4

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    5. 5

      Kambodžan ”kuoleman kenttien” kahdelle johtajalle elinkautiset – ensimmäiset kansanmurha­tuomiot hirmuteoista, joissa kuoli 1,7 miljoonaa ihmistä

    6. 6

      Miksi mies tarvitsee enemmän rahaa kuin nainen? Tutkijat laskivat tarkasti, mikä rahamäärä riittää erilaisille ihmisille säälliseen elämään

    7. 7

      Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön

    8. 8

      Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?

    9. 9

      Katja Korhonen huokaisi helpotuksesta, kun keskosena syntynyt poika parkaisi ensi-itkunsa – ”Sitten hoitaja tuli ja nappasi vauvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Huuhkajat teki historiaa ja voitti lohkonsa surkeankin pelin jälkeen – Suomen ensimmäinen arvokisapaikka on nyt kahden voiton päässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    3. 3

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    4. 4

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    5. 5

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    6. 6

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    7. 7

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    8. 8

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    9. 9

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    10. 10

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää