Politiikka |HS seuraa

Touko Aalto väistyy vihreiden puheen­johtajan paikalta, kertoo sairastuneensa masennukseen jo vuosi sitten

Puoluevaltuuskunta valitsee Aallon tilalle puheenjohtajan marraskuun 3. päivä.

Vihreiden tiedotustilaisuus päättyy. Kiitos seuraajille.

Vihreiden vaalivalmistelut pyörivät täysillä, Miettinen sanoo.

"Kun puoluevaltuuskunta on tehnyt sille kuuluvan päätöksen, selviää se puuttuva palanen eli kenen kasvot kärjessä menemme vaaleihin."

Mahdollisesta erillisestä pääministeriehdokkaasta Miettinen ei kommentoi tarkemmin.

"Meillä ei ole ollut tapana asettaa erikseen pääministeriehdokkaita. Sääntömme eivät tunne sellaista. Mutta on selvää, että puheenjohtajan johdolla mennään vaaleihin."

Miettisen mukaan Aalton on eilisiltana informoinut puoluejohtoa päätöksestään.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden puheenjohtajan Touko Aallon tilalle 3. marraskuuta.

Tähän asti on ilmoitettu, että seuraava puoluevaltuuskunnan kokous pidetään marraskuun puolivälissä. Marraskuun puolivälin kokouksessa on oma asialistansa.

Uusi puoluejohtaja jatkaa ensi puoluekokoukseen asti, joka pidetään ensi kesänä.

"On vielä liian aikaista keskustella ehdokkaista", puoluesihteeri Miettinen sanoo.

Virallinen ehdolle asettaminen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi voidaan tehdä vasta puoluevaltuuskunnan kokouksessa.

Aalto kirjoittaa väistymisestään Facebookissa.

"Kiitos ihmiset tuesta ja kannustuksesta. Kiitos valosta. Kiitos myötätunnosta. Kukaan meistä ei pärjää yksin. Erityisesti tahdon kiittää läheisiäni kaikesta tuesta ja avusta.

Olen pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen tullut siihen lopputulokseen, että väistyn Vihreiden puheenjohtajan paikalta.

Tarvitsen lisää aikaa toipumiseeni. Vihreät puolestaan tarvitsee puheenjohtajan, joka voi johtaa puolueen kohti vaaleja tässä ja nyt.

Päätös ei ole helppo, mutta se on ainoa oikea. En pysty terveystilanteeni vuoksi palvelemaan joukkuettani. Sairastuin masennukseen vuosi sitten. Yritin kaikkeni, mutta sairaus eteni ja uupumus vei työkykyni. Lääkärin määräämä sairausloma kestää vuoden loppuun.

Tulen olemaan toistaiseksi pois viestintäkanavista, enkä anna kommentteja medialle. Avaan myöhemmin uupumuksen syitä ja suunnitelmani tulevaisuudelle. Siihen saakka: lepoa.

Pitäkää huoli jaksamisestanne. Pitäkää huoli ympäristöstämme. Kuten luonnolla, on meidänkin kantokyvyllämme rajat."

"Annamme hänelle kaiken tuen ja ajan toipumiseen", Lasse Miettinen sanoo tiedotustilaisuudessa.

"Hän ei tämän enempää kommentoi asiaa."

Aalto väistyy puheenjohtajan tehtävistä.

Huomionarvoista tähän taustalle on, että puolueiden tilaamassa puoluebarometrissa vihreiden kurssi on kääntynyt selvään laskuun. Vielä huhtikuussa puolue oli kokonaisimagoltaan Suomen suosituin, Kantar TNS:n tutkimuksesta selvisi. Syys-lokakuussa tehty tutkimus paljasti, että vihreät oli pudonnut houkuttelevuudessa nelossijalle. Kärkisijaa pitää nyt toinen oppositiopuolue Sdp, joka huhtikuun barometrissa oli kolmantena.

Aaltoa ei ainakaan vielä näy paikalla, kertoo HS:n toimittaja Jarno Hartikainen vihreiden puoluetoimistolta.

Tervetuloa mukaan HS:n seurantaan! Kello 13 alkavassa tiedotustilaisuudessa vihreät kertovat puolueen ajankohtaisesta tilanteesta puoluesihteerinsä Lasse Miettisen johdolla.

Palaako Touko Aalto sairauslomaltaan? Vai antaako hän sittenkin kapulan virallisesti Maria Ohisalolle? Kohta näemme.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Tilaus päättyy automaattisesti

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Mies pahoinpiteli satunnaisen vastaantulijan kuoliaaksi kadulla: Tekijä ei muista itse mitään, tuomittiin 4,5 vuodeksi vankilaan

    5. 5

      Tsunamin vyöryttyä Thaimaahan lomalla ollut näyttelijä Liisa Mustonen, 50, päätti toteuttaa unelmansa ja opiskella ohjaajaksi

    6. 6

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    7. 7

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    8. 8

      Miksei miesten vähäinen määrä hoivatöissä herätä huolta? Tutkimus selvitti, miksi ihmiset välittävät enemmän naisten aliedustuksesta

    9. 9

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Brittinainen juoksi puolimaratonin ennätysajan takaperin, valitteli etuperin juosseiden horjahtelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    5. 5

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää