Politiikka    |   HS-analyysi

Rikkaimpien vaurastuminen kiihtyi uuteen ennätykseen – Tuhannen eniten ansainneen tulot kaksinkertaistuivat viidessä vuodessa

Tuhat eniten pääomatuloa saanutta suomalaista nosti 2017 keskimäärin yli kahden miljoonan euron kokonaistulot.

Vaurastumisen vauhti Suomessa on kiihtynyt historialliseen ennätykseen. Tuhat eniten pääomatuloa saanutta suomalaista nosti 2017 keskimäärin yli kahden miljoonan euron kokonaistulot.

Kun joukon keskitulo vuonna 2012 oli vielä 1,0 miljoonaa euroa, niin viime vuonna se oli jo 2,1 miljoonaa euroa. Joukko on kaksinkertaistanut sekä ansio- että pääomatulonsa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luku on uusi ennätys Helsingin Sanomien aikasarjassa. Vauraimmat pääomatuloiset rikkoivat kahden miljoonan euron rajan viimeksi vuonna 2004 ja 2007, mutta vain niukasti.

Vauhtia ovat kiihdyttäneet virtuaalivaluuttakauppiaat, joiden rikastumisaika lasketaan muutamissa vuosissa. Heitä edelsivät peliyhtiö Supercellillä vaurastuneet, joiden nousu miljonääriksi kesti viitisen vuotta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aiemmin vauhti oli verkkaisempi: Nokian johto rikastui noin 20 vuodessa, kun osakkeenomistajat palkitsivat heidän työpanoksensa optioilla.

Kun palaamme ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin rikastumisen tahti oli vieläkin hitaampi. Tätäkin sanomalehteä kustantavalta Erkon suvulta kului sata vuotta nousta Suomen hyvätuloisimpien joukkoon.

Myös moni muut suku rakensi perheyhtiötään vuosikymmeniä ennen kuin myi sen osakkeita pörssissä tai kauppasi koko yhtiön pääomasijoittajille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyvätuloisten kärki on vaurastunut lähinnä pääomatuloilla, mutta sama vauhti on ollut tuhannen eniten palkkatuloa saavien joukossa. Eniten ansiotuloa saavat ovat kaksinkertaistaneet keskimääräisen vuositulonsa 600 000 eurosta 1,2 miljoonaan euroon vuodesta 2012 vuoteen 2017.

Helsingin Sanomat on seurannut huipputuloisten kärkeä vuodesta 1999, jolloin verottaja antoi ensimmäisen kerran kootusti ansio- ja pääomatuloa eniten saaneiden nimet. Pitkästä aikasarjasta näkee, että huipputuloisimmat ovat pyrkineet lisäämään erityisesti pääomatulojen määrää.

Eniten ansaitsevien kärki on kasvattanut varsinkin pääomatulojen määrää. Pääomatulokärki sai henkeä kohden vuonna 1999 keskimäärin 1,2 miljoonaa euroa ja viime vuonna jo 1,9 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ansiotulokärki taas on pudottanut keskimääräisiä ansiotulojaan vuoden 1999 noin 1,1 miljoonasta eurosta viime vuoden 0,9 miljoonaan euroon.

Verosuunnittelumielessä tämä on järkevää, sillä verottaja vie ansiotulosta lähemmäs puolet, mutta pääomatulosta korkeintaan 34 prosenttia.


Oheisissa taulukoissa näkyykin pääomatulon ylimmän veroprosentin kiristyminen 33 prosentista 34 prosenttiin vuonna 2016. Samalla korkein ansiotuloprosentti on alentunut: vertailujoukko maksoi vuonna 1999 ansiotuloista veroja peräti 56 prosenttia, mutta viime vuonna kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän eli 46 prosenttia.

Pääomatuloveron ja ansiotuloveron suuri epäsuhta on siis korjaantunut hieman, vaikka todellisuudessa pääomatulon saajat nostavat tuloja näkyvää veroprosenttia kevyemmällä verolla.

Lue lisää täältä:

Fakta

Verotiedot kertovat yhteiskunnasta


 Vuoden 2017 verotiedot tulevat julkisiksi torstaina. Verotiedot auttavat vallankäyttäjien valvomisessa, joka on demokratiassa osa median tehtävää.

 Esimerkiksi yllättävät muutokset tuloissa tulevat esiin.

 Samalla verotiedot kertovat tuloeroista ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten ansio- ja pääomatulon verottamisen erosta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    2. 2

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    3. 3

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    4. 4

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    5. 5

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    6. 6

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    7. 7

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    8. 8

      Demokraattien johtohahmo Pelosi uhmaa Trumpia yhä tiukemmin – ei halua presidenttiä edustajain­huoneeseen pitämään vuoden odotetuinta puhetta

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Talviajoon tottumaton turisti ei Lapissa aina erota hiihtolatua tiestä, ja kuvia pysähdytään ottamaan minne sattuu – Poliisi: ”Huomio kiinnittyy liikaa winter wonderlandiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    7. 7

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    8. 8

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    9. 9

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    10. 10

      Sdp:n etumatka kokoomukseen on kaventunut – perussuomalaisten nousu näkyy myös HS-gallupissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin
    3. Talviajoon tottumaton turisti ei Lapissa aina erota hiihtolatua tiestä, ja kuvia pysähdytään ottamaan minne sattuu – Poliisi: ”Huomio kiinnittyy liikaa winter wonderlandiin”
    4. Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla
    5. Seksuaalirikosten määrä kasvoi viime vuonna noin 14 prosenttia
    6. Tunti sitten
    7. Migri: Suomessa viime vuonna ennätysmäärä ihmiskaupan uhreja
    8. Facebook lukee käyttäjien yksityisviestejä, jos se epäilee lasten saalistusta – Krp: ”Olemme erittäin tyytyväisiä Facebookin toimintaan Suomessa”
    9. Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut Tilaajille
    10. Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin
    11. Tämän on oltava kaikkien aikojen erikoisin taikausko – NHL-maalikuningas Aleksander Ovetškin puree joukkuetovereitaan ennen ottelua
    12. Demokraattien johtohahmo Pelosi uhmaa Trumpia yhä tiukemmin – ei halua presidenttiä edustajain­huoneeseen pitämään vuoden odotetuinta puhetta
    13. Näytä lisää