Politiikka

Euroopan kauhukakara Orbán saapui Suomeen – Unkarin nykytoimet ”eivät vaan käy”, vierailua isännöivä kokoomusjohtaja Petteri Orpo sanoo

EPP hyväksyi Helsingissä päätöslauselman yhteisestä arvopohjasta. Se on ensimmäinen, joskin epäsuora selkeä kannanotto Unkarin Fidesz-puolueen nykytoimia vastaan.

Eurooppa, joka puolustaa arvojamme. Tämä oli julistus, johon Euroopan keskustaoikeiston edustajat sitoutuivat keskiviikkona Helsingissä.

EPP-puolueen johtajat ja puolue-edustajat kokoontuivat Messukeskuksen puoluekokoukseen ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun EU-parlamentti äänesti syyskuussa Unkariin kohdistuvien rangaistustoimien aloittamisesta. Merkittävä osa EPP-edustajista äänesti unkarilaisia puoluetovereitaan vastaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyväksytty arvopäätöslauselma on ensimmäinen, joskin epäsuora kannanotto Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puoluetta vastaan. Fidesz on yksi suurimmista puolueryhmistä EPP-kattopuolueessa, johon kuuluu myös Suomen kokoomus.

Kasvava joukko EPP-ryhmän sisällä kokee yhä ongelmallisemmaksi Orbánin toimet median, kansalaisyhteiskunnan ja yliopistotoiminnan rajoittamiseksi. Päätöslauselmassa EPP sitoutuu demokratiaan, yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin. Unkaria ei mainita nimeltä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen kokoomus on ollut yksi aktiivisista keskustelunherättäjistä. Puolueen kärkiehdokas Alexander Stubb on vaatinut kampanjassaan ”nollatoleranssia”. Puolueen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan Unkarin nykytoimet ”eivät vaan käy”.

”Unkari on säätänyt lakeja, jotka sotivat EPP:n ja EU:n perusarvoja, sananvapautta ja oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Jos nämä arvot eivät sovi, sitten on väärässä puolueessa ”, Orpo sanoo.

Mikäli Fidesz haluttaisiin erottaa EPP:stä, siihen tarvittaisiin seitsemän puolueryhmän kirjelmä viidestä eri maasta. Sen jälkeen erottamiseen tarvittaisiin vielä erillinen äänestys. Kokoomus on yksi harvoista EPP-puolueista, joka on avoimesti tarjoutunut tekemään kirjelmän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Orpon mukaan ryhmää ei koota nyt aktiivisesti. Arvopäätöslauselma ja kesän jälkeen käynnistynyt dialogi riittää tässä vaiheessa.

”Jos tämä ei johda parannukseen, niin on sitten pohdinnan paikka.”

Parannus tarkoittaisi Orpon mukaan Unkarin perääntymistä EU:n arvoja koettelevasta lainsäädännöstä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Päätöslauselma on edistysaskel, mustaa valkoisella. On jotakin, mihin Orbánin toimia voi verrata”, kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa sanoo.

EPP-ryhmän puheenjohtaja Joseph Daul toisti Helsingissä kantansa, jonka mukaan Orbán on EPP-perheen ”l’enfant terrible”, kauhukakara, jollainen löytyy lähes jokaisesta perheestä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On parempi, että he pysyvät perheen sisällä, jolloin voimme puhua heille järkeä”, Daul sanoi tiedotustilaisuudessa.

Daulin mukaan Orbánin toive on pysyä EPP-ryhmässä, ”omassa perheessään”.

Orbán osallistuu keskiviikkoiltana valtiojohtajien tapaamiseen yhdessä muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Itävallan kanslerin Sebastian Kurzin kanssa. Aiemmin päivällä hän tapasi Suomen pääministerin Juha Sipilän (kesk). Sipilä kertoi keskustelleensa Orbánin kanssa pisimpään maahanmuuttokysymyksistä.

”Meidän täytyy käydä dialogia ja yrittää ymmärtää toistemme ajattelua, että pystyisimme löytämään yhteisiä ratkaisuja. Kävimme pitkän keskustelun siitä, mitä he ajattelevat maahanmuuttokysymyksen ratkaisusta”, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa Kesärannassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Unkari
  • Kokoomus
  • Jenni Virtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa olympialaisia varten

    2. 2

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    3. 3

      Minna Manelius salaa tiukasti osoitteensa, sillä lasten­suojelu­työntekijän valta ruokkii uhkauksia – Tietojen­luovutus­kieltojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

    4. 4

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    5. 5

      Jouluaika nostaa esille parisuhteen piilotetut konfliktit, sanoo asiantuntija – HS:n testi kertoo, millainen jouluihminen olet

    6. 6

      Merja Kolehmainen lähti kokeellisiin syöpähoitoihin Kiinaan – nyt jännitetään, kannattiko riskinotto

    7. 7

      Olisin mieluummin isä kuin äiti – isä voi helpommin pitää kiinni identiteetistään ja vapaudesta toteuttaa itseään

    8. 8

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    10. 10

      Maanantaista lähtien taivaalla voi nähdä komeetta Wirtasen paljain silmin – Poikkeuksellisen läheltä Maan ohittava taivaan­kappale sai nimensä suomalais­sukuisen löytäjänsä mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Yllättävä käänne: Petteri Orpo sai loppu­viikosta 2,2 miljardin euron yllätyksen, ja Suomi pääsee lyhentämään velkaansa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen

    3. 3

      Saksalainen toimittaja rakastui Lapin-matkallaan posiolaiseen poro­mieheen ja muutti Lappiin – HS tapasi poro­kuiskaajiksi kutsutut Mourujärvet, jotka kasvattavat eläimiään kuin lapsia

    4. 4

      Rotta on hämmästyttävä eläin ja siksi sen tappaminenkin on vaikeaa – Helsingin kasvavaa rotta­kantaa on vaikea saada hengiltä inhimillisin keinoin

    5. 5

      Seksuaali­rikollisten kylä: HS vieraili floridalaisessa mökki­kylässä, jonka asukkaat ovat yhteis­kunnan alinta kastia – miesten nimet, kuvat ja osoitteet ovat verkossa kaikkien nähtävillä

      Tilaajille
    6. 6

      Lennolta käännytetty humalainen espoolais­mies kävi kiinni raja­vartijaan Helsinki-Vantaan lento­kentällä

    7. 7

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    8. 8

      Kiina on kuin aalto, joka pyyhkäisee ylitsemme – valtava talouskasvu on kerryttänyt jättimäiset pääomat, joilla Kiina muokkaa maailmaa näköisekseen

      Tilaajille
    9. 9

      Saako Oodia jo arvostella? Ydintehtävältään se on vain keskinkertainen, Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastoissakin on enemmän kirjoja – Johtaja: ”Ei se määrä vaan se laatu”

    10. 10

      Valkoisen talon tuleva kanslia­päällikkö kutsui Trumpia videolla ”hirveäksi ihmiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    11. Näytä lisää