Politiikka

Hallituksen kiistelty aloite potilas­tietojen avaamisesta poliisille siirtyy – laki­muutokset eivät ehdi nykyiselle edus­kunnalle

HS:n haastattelemat terveydenhuollon asiantuntijat ovat olleet huolestuneita sisäministeriön ajamasta lainmuutoksesta. Hallituksen mukaan lain valmistelu vaati vielä työtä, eikä se ehdi tällä hallituskaudella eduskuntaan.

Hallitus ilmoitti torstaina, että se perustaa työryhmän selvittämään terveystietojen luovuttamista poliisille.

”Koska mahdollisen lain valmistelu vaatii vielä paljon pohdintaa, lakimuutoksia ei ehditä viedä enää tällä hallituskaudella eduskuntaan”, ilmoitettiin sosiaali- ja terveysministeriön (STM)ja sisäministeriön yhteisessä tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS kertoi tiistaina, että sisäministeriö haluaisi laajentaa poliisin pääsyä arkaluonteisiin potilastietoihin.

HS:n tietojen mukaan ministeriö on edistänyt lainmuutosta, ja esityksen piti olla eduskunnassa jo kuukauden päästä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lainmuutoksen avulla olisi tarkoitus muun muassa tunnistaa varhaisessa vaiheessa vakavia rikoksia ehkä suunnittelevat mielenterveyspotilaat.

HS:n tietojen mukaan poliisi haluaisi potilastietoja myös voidakseen puuttua herkemmin perheväkivallan kaltaisiin rikoksiin.

Terveystietojen luovuttamisesta säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. STM:n valmistelemaa lakia muutettiin vuonna 2015.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ministeriöiden mukaan nykyään jo voimassa oleva laki antaa terveydenhuollon ammattilaiselle mahdollisuuden ”ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot, jos hänellä on syytä epäillä, että joku on vaarassa joutua väkivallan kohteeksi”.

Ministeriöiden mukaan nykyisin ongelmana ovat vaihtelevat ilmoittamiskäytännöt eri organisaatioissa ja eri puolilla Suomea.

Ministeriöiden tiedotteen mukaan ”julkisuudessa käyty keskustelu on koskenut keskeneräistä valmistelua, johon ministerit eivät vielä olleet ottaneet kantaa”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ministeriöiden mukaan valmistelun tarkoituksena ”ei ole missään vaiheessa ollut antaa poliisille pääsyä luottamuksellisiin potilasasiakirjoihin”.

”Jotta tilanne selkiytyy, sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö valmistelevat kunnille ja poliisille ohjeen lain soveltamisesta. Tietosuojavaltuutettu kutsutaan mukaan tähän työhön. Valmistelussa kuullaan terveydenhuollon ammattilaisia ja poliisia. Ohje pyritään lähettämään kunnille ja poliisille keväällä”, tiedotteessa kerrotaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS:n haastattelemat terveydenhuollon asiantuntijat olivat huolestuneita sisäministeriön ajamasta lainmuutoksesta. Heidän mukaansa se murentaisi terveydenhuollon toiminnalle olennaista luottamusta, mikä voisi johtaa vakaviin seurauksiin.

Potilastietoja koskee tiukka salassapitovelvollisuus. Lääkäri ei saa ilman potilaan kirjallista suostumusta luovuttaa tietoja sivullisille.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kehotti muistamaan potilassalaisuuden taustalla olevan ajatuksen siitä, että jos potilas ei uskalla puhua lääkärille luottamuksella, niin vaara hoidon epäonnistumisesta kasvaa.

Aarnio oli tutustunut sisäministeriön pykäläluonnokseen, joka lähetettiin sosiaali- ja terveysministeriöön (STM) kommentoitavaksi lokakuussa.

Aarnion mielestä sisäministeriön teksti vaikutti yhä raakileelta.

Aarnio muistutti HS:lle, että myös poliisilta vuotaa tietoja. Siksi sen rekistereihin mahdollisesti päätyvien henkilöiden, eli tässä tapauksessa potilaiden, oikeusturva pitää ottaa huomioon.

Myös oikeustieteen professorit Olli Mäenpää ja Martin Scheinin pitivät sisäministeriön toivomia muutoksia ongelmallisina niin lähtökohdiltaan kuin sanamuodoiltaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      Viisi vuotta sitten Kaisa kirjoitti kirjeen, sitten hän yritti tappaa itsensä – Nyt hän kertoo, mikä lopetti loputtomalta tuntuneen pimeyden ja miten muutkin voisivat ehkä selvitä

    3. 3

      Suosittu taiwanilainen ”bikini­kiipeilijä” Gigi Wu kuoli paleltumiseen pudottuaan ensin vuorelta

    4. 4

      Näistä povataan tämän vuoden hittidieettejä – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kotouttamis­politiikka ei toimi” – Eduskunta ehdottaa turva­paikan­hakijoille Suomi-koetta ja kaikille oleskelu­luvan saaneille kielikoetta

    6. 6

      Vaaratilanne merellä: rahtialus törmäsi jäänmurtajan perään Oulun sisääntuloväylällä

    7. 7

      Suomen Ankaran-suurlähetystössä epäillään törkeää laittoman maahantulon järjestämistä ja törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä

    8. 8

      Koko junaliikenne vaikeuksissa sään ja teknisten ongelmien takia: VR kehottaa matkustajia varautumaan jopa 45 minuutin myöhästymisiin

    9. 9

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    10. 10

      Tyttöystävänsä nenän ja suun teipanneen miehen elinkautistuomio jää voimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    2. 2

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    3. 3

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    4. 4

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    5. 5

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    6. 6

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    7. 7

      Helsingin Isolta Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippu­hinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    8. 8

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – yhtä piilolinssityyppiä asiantuntija ei suosittele kenellekään

      Tilaajille
    9. 9

      Viisi vuotta sitten Kaisa kirjoitti kirjeen, sitten hän yritti tappaa itsensä – Nyt hän kertoo, mikä lopetti loputtomalta tuntuneen pimeyden ja miten muutkin voisivat ehkä selvitä

    10. 10

      Suosittu taiwanilainen ”bikini­kiipeilijä” Gigi Wu kuoli paleltumiseen pudottuaan ensin vuorelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    5. 5

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    8. 8

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomalainen Petri Luukkainen kokeili, miten vähällä tavaralla ihminen pärjää – hänen ideansa hullaannutti saksalaiset ja seuraavaksi se viedään Amerikkaan
    3. Tyttöystävänsä nenän ja suun teipanneen miehen elinkautistuomio jää voimaan
    4. Vaaratilanne merellä: rahtialus törmäsi jäänmurtajan perään Oulun sisääntuloväylällä
    5. Koko junaliikenne vaikeuksissa sään ja teknisten ongelmien takia: VR kehottaa matkustajia varautumaan jopa 45 minuutin myöhästymisiin
    6. Keskelle Järvenpäätä raivattiin yhdeksällä miljoonalla eurolla tila tornitalolle, sitten rakennuttaja vetäytyi – Nyt pelastajaksi havitellaan suuryhtiö YIT:tä
    7. Sdp jakoi vastuita Antti Rinteen sairausloman ajaksi: vara­puheen­johtajat sijaistavat, ensimmäisenä Sanna Marin
    8. Kumpi jäätyy pakkasessa ensin, käsi vai kännykkä? Sormien näppäryys heikkenee nopeasti ja sala­kavalasti, mutta puhelin älyää simahtaa itse
    9. Kiihtelysvaaran kirkon poltosta syytetylle vaaditaan yli kahden vuoden vankeus­rangaistusta ja lähes kolmen miljoonan euron vahingon­korvauksia
    10. Raitiovaunun ajolanka putosi alas Mechelininkadulla – haittasi raitio­vaunu­liikennettä
    11. Seiväshypyn historiaa tehnyt Teija Saari kavahtaa nykyisin ajatusta hyppäämisestä – hän on huolissaan espoolaisten lapsiperheiden maksuvaikeuksista
    12. Näytä lisää