Politiikka    |   Kommentti

Gps-häirintä tuli Venäjän alueelta – Nyt se on sanottu ääneen, mutta hallituksen kiertely kertoo paljon Suomen Venäjä-suhteesta

Suomen käsitys paljon puhuttaneesta GPS-häirinnästä muodostui kiemuraisesti. Häirinnän päättymisestä meni pari viikkoa, kunnes Ulkoministeriö lähetti viimein tiedotteen, jonka mukaan häirintä tuli Venäjän alueelta.

Joskus olisi parempi sanoa suoraan kuin loputtomiin kierrellä. Vaikka vastapuolella olisikin Venäjä.

Nyt puhu­taan jonkun Pohjois-­Suomessa harjoit­tamasta gps-­häirinnästä. Tämä on saat­tanut vaikuttaa ilmailu­liikenteen turval­lisuuteen.

HS:n pilapiirtäjä Karlsson kertoi perjantaina piirroksessaan oman kantansa häirinnän taustoista.


Kansa on myös tehnyt asiasta omat johtopäätöksensä, mutta hallituksen pitää tietysti perehtyä asiaan paremmin, ja sitä se on totisesti tehnyt ja monella rintamalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Gps-häirintä alkoi lokakuun lopussa, samaan aikaan, kun Pohjois-Norjassa järjestettiin mittavat Naton sotaharjoitukset. Mukana oli myös suomalaisia joukkoja.

Norjassa asiasta uutisoi ensin Barents Observer 2. marraskuuta. Jutussa kerrottiin häirinnän aiheuttamista ongelmista lentoliikenteelle.

Siinä myös muistutettiin, että vuotta aikaisemmin Venäjä oli harjoittanut samanlaista häirintää, kun se järjesti itse isot sotaharjoitukset.

Meni neljä päivää, ja varoituksen gps-häirinnästä julkaisi Suomen lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland (Air Navigation Services Finland).

Asiasta ensimmäisenä uutisoinut Yle kertoi, että ”kyse oli lentoliikenteelle annettavasta NOTAM (Notice To Airmen) varoituksesta, joka alkoi tiistaina ja kesti keskiviikkoon puolilleöin”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa puolustusvoimat ei kommentoinut Ylen tietoja vaan kehotti kysymään viestintävirastolta. Viestintävirasto ei kommentoinut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitten 9. marraskuuta ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk) otti asiaan kantaa.

”Lentoturvallisuus on Suomelle korkean profiilin asia. Tämän tausta on selvitettävä ja varmistettava, että ongelma ei jatku tai toistu. Kuten ilmatilan loukkaukset, myös nämä on julistettava”, Vanhanen kirjoitti Twitterissä.

Ulkoministeri Timo Soini kommentoi asiaa niukasti Ylelle, mutta vihjasi, että pyydettäessä selvitys asiasta tehtäneen.

Tuli sunnuntai 11. marraskuuta, ja pääministeri Juha Sipilä vihdoin otti asiaan kantaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On mahdollista, että Venäjä on ollut häiritsevä osapuoli, sellaista kyvykkyyttä tiedetään Venäjällä olevan”, Sipilä arvioi pääministerin haastattelutunnilla.

Sipilä vastasi, että asiasta on enemmän tietoa kuin hän pystyy kertomaan. Hän muistutti kuitenkin, että asiasta on yhä selvitys kesken.

Maanantaina 12. marraskuuta Venäjä tuli mukaan keskusteluun. Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi, että mistään tällaisesta toiminnasta ole tietoa.

Päivää myöhemmin Moskovassa vierailee Suomen sisäministeri Kai Mykkänen. Gps-häirinnästä keskustellaan.

”Sovimme, että kunhan tämä viranomaistutkinta Suomessa etenee, niin välitämme siitä lisätietoja. Lupasivat siinä vaiheessa myös vastauksia, jos tutkinnassa tulee esiin konkreettisia seikkoja, joihin on syytä odottaa vastausta”, Mykkänen kertoi.

Samana päivänä Norjan puolustusministeriö kertoi, että Venäjä häiritsi gps-signaalia Naton sotaharjoituksen aikana loka–marraskuussa.

”Tiedämme, että signaalihäirintää havaittiin lokakuun 19. päivän ja marraskuun 7. päivän välisenä aikana. Se oli peräisin Venäjän maavoimista Kuolan niemimaalta”, Norjan puolustusministeriöstä kerrottiin AFP:n mukaan.

Torstaina Mykkänen kertoo HS:lle, ettei asiassa ole mitään uutta. Hän kertoo keskustelleensa Venäjän turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patruševin kanssa ja sopineensa, että asiaan palataan, jos Suomi saa lisää tietoa tutkimuksissaan. Venäjä lupaa vastata asiaan.

”Toin hänelle jo tässä vaiheessa neutraalilla tavalla huolen, että Suomessa tämä herättää epäluuloja. Mutta ennen kuin lähdemme heiltä kysymään vastuuseen liittyviä tietoja, meillä pitää olla selvä käsitys, mitä on tapahtunut ja mistä suunnasta”, Mykkänen sanoo.

Suomen käsitys muodostuu sitten vihdoin torstaina illalla, 15. marraskuuta.

Ulkoministeriö lähettää tiedotteen, jonka otsikko on seuraava: GPS-häirintä tuli Venäjän alueelta.

Nyt sitten vain jännitetään, mitä Venäjä vastaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    3. 3

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

      Tilaajille
    4. 4

      ”Orjalakien” hyväksyminen ajoi Unkarin parlamentin kaaokseen

    5. 5

      Yhdysvaltojen senaatti äänesti saudiliittouman sotilaallisen tuen lopettamisen puolesta – päätös uhmaa Trumpin hallitusta

    6. 6

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    7. 7

      Kanada on huolissaan kansalaisistaan Kiinassa – ulkoministeri: yksi pidätetty, toinen kadonnut Huawein talousjohtajan pidätyksen jälkeen

    8. 8

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    9. 9

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    10. 10

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    4. 4

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    5. 5

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää