Politiikka    |   Lauantaivieras

”Se oli kunnon matsia” – Nyt puolueet ovat sulautuneet yhdeksi mössöksi, sanoo sata vuotta täyttävän kokoomuksen konkari Pertti Salolainen

Eduskunnan ikäpuhemies oli 1970-luvulla tekemässä kokoomuksesta keskiluokan yleispuoluetta. Nyt väistyvä konkari varoittaa puoluettaan menemästä liian pitkälle markkinoiden vapauttamisessa.

Tänään lauantaina satavuotisjuhlaansa viettävä kokoomus perustettiin aikoinaan tekemään Suomesta kuningaskunta. Hankkeen tulokset jäivät laihoiksi, mutta puolueen matka jatkui.

Tämänhetkisen eduskunnan ikäpuhemies eli vanhin kansanedustaja Pertti Salolainen, 78, on ollut matkassa mukana melko tarkalleen puolivälistä saakka – eli kauan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kun tulin tähän taloon uutena kansanedustajana vuonna 1970, käytävällä saattoi kävellä vastaan Hertta Kuusinen. Eikö tunnu käsittämättömältä?”

Ja on myönnettävä, että tuntuuhan se hieman.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Yhteiskunnan jakolinjat olivat silloin jyrkät, ja täällä oli todellisia poliittisia puolueita. Jopa demarit puhuivat pankki- ja vakuutuslaitosten sosialisoimisesta. Minä taas liityin kokoomukseen taistellakseni sosialismia ja kommunismia vastaan. Nykyisin kaikki puolueet ovat vähän kuin yhtä mössöä”, Salolainen sanoo.

Hän oli itse mukana tekemässä kokoomuksesta osan tätä ”mössöä”.

Salolainen kuuluu uudistajasukupolveen, joka muovasi 1970-luvulla vanhoilliseksi porvaripuolueeksi lokeroidusta kokoomuksesta nykyisenlaista keskiluokan yleispuoluetta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kokoomuksen perinteinen koti, uskonto ja isänmaa -imago kiteytyi Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen tunnetuksi tekemään kypäräpappiin.

Jotta kaupunkien nuoriso saatiin kiinnostumaan puolueesta, mukaan tuotiin ajatuksia yksilönvapaudesta ja kansainvälisyydestä.

Salolainen oli monella tapaa puolueensa uuden julkisuuskuvan ruumiillistuma. Hänen taustansa oli kaukana pääomapiireistä Helsingin Vallilassa työväestön asuinalueella, josta hän oli ponnahtanut Lontooseen BBC:n toimittajaksi ja Ylen kirjeenvaihtajaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Me onnistuimmekin saavuttamaan suosiota nuorten keskuudessa ja tarjoamaan eri tavalla ajatteleville vaihtoehdon. Koska silloinhan nuorissa oli paljon näitä vasemmistolaisia vouhottajia, Vanhan valtaajia ja muita. Se oli kunnon matsia. Puhumistilaisuuksiin kommarit olivat hankkineet häiriköitä pistämään jalkaa eteen, kun yritin nousta lavalle.”

Salolaista ja muita kokoomuksen nuoria uudistajia kuten Ilkka Kanervaa ja Ilkka Suomista nimitettiin remonttimiehiksi. Vaikka he vastustivat sosialismia, he pyrkivät samaan aikaan tekemään puolueesta hallituskelpoista presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton silmissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kasvavista äänisaalistaan huolimatta kokoomus pysyi oppositiossa koko Kekkosen kauden, mikä oli Salolaisen mukaan puolueelle rankan korpivaelluksen aikaa. Nousu hallitukseen vuonna 1987 oli puolueelle käänteentekevä hetki.

Salolaisesta tuli ensin ulkomaankauppaministeri ja vuosikymmenen vaihteen jälkeen puolueensa puheenjohtaja. Hän johti Suomea sekä Eta- että EU-neuvotteluissa, joita hän kutsuu uransa ehdottomiksi huippukohdiksi.

Kokoomus syntyi aikoinaan vahvasti kansallista itsenäisyyttä vaalivaksi säilyttäjäpuolueeksi, mutta lopulta se oli keskeisessä roolissa viemässä Suomea osaksi kansainvälisiä instituutioita.

Turun yliopiston poliittisen historian professorin Vesa Vareksen mukaan kokoomuksen ajattelutavan muutoksen mahdollisti nimenomaan sukupolvenvaihdos.

”Toisin kuin edeltäjänsä, remonttimiesten sukupolvi ei ollut sodassa taistelemassa itsenäisyydestä eivätkä siksi katsoneet kaikkea itsenäisyyden linssin läpi”, kokoomuksen historiaa tutkinut Vares sanoo.

Muilta osin kokoomuksen satavuotisen historian aikana tapahtuneita muutoksia on hänen mielestään toisinaan liioiteltu. Vareksen mukaan ei pidä paikkaansa, että kokoomus olisi aiemmin ollut pääomapiirien puolue ja alkanut vasta 2000-luvulla kosiskella esimerkiksi sairaanhoitajia.

”Kokoomus on toki aina ollut lähellä elinkeinoelämää, mutta elinkeinoelämä on aina kritisoinut kokoomusta liiallisten kompromissien tekemisestä. Alempaa keskiluokkaa kokoomus on tavoitellut pitkään, ja puolue oli suosittu terveydenhoitoalan työntekijöiden keskuudessa jo 1970-luvulla.”

Vares kuvaa kokoomuksen sisällä olleen aina niin elinkeinoelämän etuja ajavia arvokonservatiiveja, vahvaa hyvinvointivaltiota kannattavia sosiaalireformisteja kuin talouden vapauttamista havittelevia markkinaliberaalejakin.

Näiden ryhmittymien voimasuhteet ovat vaihdelleet, mutta Vareksen mukaan kokoomus on aina pysynyt varsin maltillisena monien muiden maiden oikeistopuolueisiin verrattuna.

”Nyt kokoomukseen on syntynyt äänekäs markkinaliberaalien ryhmä, mutta vieläkään puolueen johtoon eivät tämän siiven edustajia ole kertaakaan nostettu”, Vares sanoo ja viittaa esimerkiksi Elina Lepomäkeen ja Juhana Vartiaiseen.

Uutena asiana kokoomuksen ja monien muidenkin puolueiden asialistan kärkeen ovat nousseet ympäristö ja ilmastonmuutos.

Pertti Salolaiselle ympäristöasiat ovat tosin kaikkea muuta kuin uusia.

”Tämä on maailman suurin ja harvinaisin papukaija, hyasinttiara”, hän sanoo ja esittelee omista luontokuvistaan koostamaa vuosikalenteria, joka on jo 25. hänen tekemänsä.

Luonnonsuojelu oli Salolaisen kärkiteemoja jo hänen uransa alussa, ja hän oli mukana perustamassa ympäristöjärjestö WWF:n Suomen-osastoa vuonna 1972.

”Silloin minua kutsuttiin hipiksi, mutta sittemmin on käynyt karulla tavalla selväksi, että minä olin oikeassa. Eduskunnan käytävillä tullaan sanomaan, että sinä näit tämän, sinä olit talon ensimmäisen vihreä.”

Suomea Salolainen sättii turpeen energiakäytöstä ja metsien "avohakkuuvimmasta".

Mielipiteiden muuttumista ja päättäjien heräämistä hän pitää tervetulleena mutta pelkää, että nyt on jo liian myöhäistä.

”Olen optimistinen ihminen, mutta tässä asiassa olen pessimisti. Olen jo vuosikymmenten ajan sanonut, että ihmiskunta on matkalla kohti helvettiä, ja meidän sukupolvemme matkustaa vielä ykkösluokassa. Valitettavasti joudun yhä olemaan sitä mieltä.”

Pian konkarilla on nykyistäkin enemmän aikaa luonnon kuvaamiseen ja suojelemiseen, sillä hän ei aio asettua ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Jaksamisesta ei Salolaisen mukaan ole kyse, vaikka vuoden lopulle kasautuva työtaakka toisinaan koville ottaakin. Hän sanoo pysyneensä kunnossa säännöllisen uimisen ja tenniksen pelaamisen ansiosta.

”Mutta seuraavan vaalikauden päätyttyä olisin jo 83-vuotias. Kyllä tässä täytyy pitää järki kädessä.”

Luopumisen tuska kolkuttaa jo takaraivossa, hän myöntää.

”Tiedän, että tulen kaipaamaan tätä työtä kovasti. Eniten tulen kaipaamaan kuitenkin tätä yhteisöä ja kaikkia näitä mahtavia ihmisiä tässä talossa.”

Palattuaan eduskuntaan vuonna 2007 kymmenen vuoden diplomaattiuralta Salolainen on pysytellyt pois kuumimmista päivänpoliittisista väännöistä ja keskittynyt leipälajiinsa ulkopolitiikkaan.

Hän on toiminut ensin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja sittemmin varapuheenjohtajana yhtäjaksoisesti paluustaan lähtien.

Silti hän on toisinaan asettunut sisäpoliittisissa kiistakysymyksissä jopa poikkiteloin oman puolueensa johdon kanssa.

Kauppatieteen maisteriksikin aikanaan opiskellut Salolainen on varoitellut sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauden voivan johtaa tilanteeseen, jossa muutamat suuret ulkomaiset toimijat hallitsevat markkinoita ja pääsevät rahastamaan julkista sektoria.

Hän asettui myös ainoana puolueensa kansanedustajana vastustamaan alkoholin myynnin vapauttamista ja vastustaa myös kokoomuksen tavoittelemaa Alkon monopolin purkamista. Hän sanoo nähneensä ”viinan kiroja” elämässä riittävästi jo lapsena.

Aikanaan nimenomaan markkinatalouden puolestajapuhujana ja sosialismin vastustajana kokoomukseen liittynyt Salolainen näkee uhkana sen, jos markkinaliberaalit voimat saavat puolueessa liikaa valtaa.

”Yksi suosikkilauseistani on, että markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä.”

Tiettyä ympyrän sulkeutumista voi nähdä siinä, että kokoomuksen uudistajiin itse aikanaan lukeutunut konkari varoittelee viime töikseen seuraavaa sukupolvea menemästä uudistustavoitteissaan liian pitkälle.

Viisi kysymystä:

1. Kuka lobbasi sinua viimeksi?

”Tietoturvayhtiö F-Securen tilaisuudessa puhuttiin maamme suuresta koodaripulasta. Koulutusjärjestelmämme on vinoutunut, ja meiltä puuttuu monilla aloilla osaajia.”

2. Ketä oppositiopuolueen edustajaa arvostat?

”Voisin nimetä helposti kaksikymmentä, mutta jos yksi pitää valita, mainitsen oman sukupolveni edustajan eli Sdp:n älykkään Lauri Ihalaisen.”

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

”En ehdi kovin usein lukemaan kirjoja, mutta viimeksi luin Antti Tuurin Ikitien. Antti on myös tenniskaverini.”

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

”Luonnossa kaikessa rauhassa kulkeminen sekä lapsenlapseni ja perheeni.”

5. Mitä aiot tehdä viikonloppuna?

”Lauantai menee kokonaan kokoomuksen satavuotisjuhlassa. Sunnuntaina aion pitkästä aikaa vetää henkeä. Ehkä pestä pyykkiä ja tehdä jotain hyvää ruokaa.”

Kuka?

Pertti Salolainen


 Syntynyt 1940 Helsingissä.

 Eduskunnan ikäpuhemies eli vanhin kansanedustaja.

 Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

 Nousi kansanedustajaksi vuonna 1970.

 Toimi kokoomuksen puheenjohtajana 1991–1994 ja Suomen ulkomaankauppaministerinä 1987–1995.

 Suomen suurlähettiläs Lontoossa 1996–2004.

 Harrastaa luontokuvausta, tennistä ja uintia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus
  • Lauantaivieras
  • Pertti Salolainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    6. 6

      Koska yliopistojen kuristaminen loppuu? Suora lähetys Helsingin yliopiston vaali­tentistä käynnissä

    7. 7

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    8. 8

      Intian superrikkaat viettävät häitä kuin Euroopan kuninkaalliset – Aasian vauraimman miehen tytär vihittiin perheen ikiomassa pilven­piirtäjässä, etkoilla lauloi Beyoncé ja jorasi Hillary Clinton

    9. 9

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    10. 10

      Näin tuet lasta, jolla on vaikeuksia aloittaa asioita – Vanhemman päsmäröinti haittaa erityisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    3. 3

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    4. 4

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    5. 5

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    6. 6

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    7. 7

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    8. 8

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    9. 9

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    10. 10

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää