Politiikka    |   Kolumni

Äärioikeisto ja -vasemmisto ovat lähellä toisiaan – todiste nähtiin itsenäisyyspäivänä

Todelliset isänmaan ystävät ovat aina löytyneet maltillisista voimista, eivät koskaan ääriliikkeistä, eivätkä niistä, jotka isänmaallisuuttaan eniten huutavat, kirjoittaa Yrjö Rautio.

Vasem­misto­liiton kansan­edustaja Markus Mustajärvi puhui itsenäisyys­päivänä Suomen kansa ensin -liikkeen mielenosoituksessa.

Se osoittaa jälleen kerran, etteivät äärioikeisto ja -vasemmisto sijaitse janan ääripäissä, vaan ympyrän kaarella aivan toistensa kyljessä, jopa toistensa sylissä.

Suomen kansa ensin on liike, jolle perussuomalaisetkin ovat liian maltillisia. Mustajärven esiintyminen sen tilaisuudessa onkin herättänyt suurta hämmennystä hänen omassa puolueessaan. Puheenjohtaja Li Andersson tuomitsi sen jyrkästi. Vasemmistoliitolla on hänen mukaansa nollatoleranssi rasismiin eikä puolue hyväksy edustajiensa esiintymisiä yhdessä äärioikeiston kanssa.

Andersson on keskustellut tapahtuneesta Mustajärven kanssa. Sillä ei ole ollut vaikutusta, vaan Mustajärvi on jatkanut esiintymisensä puolustelua. Se ei yllätä, sillä hän näyttää yleensäkin vähät välittävän puolueensa linjauksista, eduista ja maineesta. Hän toimi jo kauden 2011–2015 Jyrki Yrttiahon kanssa omana eduskuntaryhmänään puoluettaan vastaan.

Mustajärvi sanoo halunneensa kertoa, ettei ”isänmaallisuus ole vain sinivalkoista”, ja että isänmaallisia voivat olla myös vakaumukselliset kommunistit. Tietenkin voivat. Esimerkiksi Suomen kommunistisen puolueen SKP:n entinen puheenjohtaja Aarne Saarinen oli epäilemättä isänmaallisimpia poliitikkojamme.

Mutta mitä tarvetta on kilpailla isänmaallisuudesta liikkeen kanssa, josta on isänmaalle silkkaa vahinkoa ja häpeää? Suomalaishollantilaisen Marco de Witin johtama joukkio on osanen kansainvälistä kiihkonationalismin, rasismin ja fasismin nousua, joka on nyt pahin demokratian, ihmisoikeuksien ja sivistyksen uhka läntisessä maailmassa.

Sanoi vieraileva tähti mitä tahansa, tärkeimmäksi – tai ainoaksi – viestiksi jää, että hän tunnustaa isäntiensä isänmaallisuuden. Isännät hehkuttivatkin Mustajärven esiintymistä ”äärimmäisen suurena kunniana”.

Todelliset isänmaan ystävät ovat aina löytyneet maltillisista voimista, eivät koskaan ääriliikkeistä, eivätkä niistä, jotka isänmaallisuuttaan eniten huutavat. Suomen onneksi maltillisiin on kuulunut laaja rintama oikealta vasemmalle – myös suurin osa vasemmistoliittolaisista.

Isänmaan etu vaatii nykymaailmassa kansainvälistä yhteistyötä niin politiikassa, taloudessa kuin turvallisuuspolitiikassakin. Siksi isänmaalliset voimat ajavat nyt yhteistyötä eivätkä nationalistista eristäytymistä ja pöyhkeyttä.

Mustajärvi on vakuutellut, että hän on ”punikkina” asioista täysin eri mieltä kuin äärioikeisto. Niinköhän? ”Minä en hyväksy sitä, että EU:n nimissä meidän kansallista päätösvaltaa kavennetaan. Minä en koskaan hyväksy sitä, että kansainvälisten sotaharjoitusten kautta Suomi viedään lähemmäksi Natoa”, hän sanoi mielenosoituksessa.

Mustajärvi on omasta mielestäänkin näistä asioista sama mieltä kuin Suomen kansa ensin -liike, joka ajaa muun muassa puolueettomuutta sekä eroa EU:sta ja eurosta. Nämä asiat ovat politiikan tärkeimpiä vedenjakajia. Onko de Witt nyt sitten jakolinjan vasemmalla, vai Mustajärvi oikealla puolella, vai kenties päinvastoin? Kysymys on yhtä tarpeeton kuin on kysymys, kumpi on isänmaallisempi.

Äärioikeisto ja -vasemmisto näkevät yhtä lailla läntisissä demokraattisissa oikeusvaltioissa ja niiden yhteenliittymissä pelkkää pahaa ja uhkaa ja ihailevat Vladimir Putinin autoritaarista Venäjää. Molemmat elävät menneessä, äärioikeisto 1930-luvun, äärivasemmisto kylmän sodan maailmassa.

Ääriliikkeiden samankaltaisuudella on syvät juurensa. Kansallissosialismi ja neuvostokommunismi olivat saman äidin, totalitarismin, lapsia. Niissä oli eronsa, kuten sisaruksissa aina. Paha oli kirjoitettu jo natsismin ohjelmaan, stalinismi sanoi tarkoittavansa pelkkää hyvää.

Vainotun ja tapetun kannalta on yhdentekevää, tarkoittivatko hänen pyövelinsä hyvää vai pahaa.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto, joka pystyy risteytymään suden kanssa – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    2. 2

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    3. 3

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    4. 4

      Siveys on muotia, ja se näyttää pirun hyvältä

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    7. 7

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen

    8. 8

      Andy McCoyn korkea kuume ei haitannut – suomirockin ikoni Pelle Miljoona Oy kärsi ensin niveljäykkyydestä, mutta tarjosi lopulta suuren sukupolvikokemuksen

    9. 9

      ”Kova ääni ja tömähdys” lopettivat intercity­junan matkan Lahteen – VR ja viran­omaiset tutkivat junaa ja rataa

    10. 10

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    3. 3

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    4. 4

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    5. 5

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    6. 6

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    7. 7

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    8. 8

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    9. 9

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    10. 10

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää