Politiikka

Keskusta on säästänyt ja säästänyt, nyt puolueen tarina on hukassa ja konkariehdokkaat vetäytyvät – mutta vielä joulupuurolla kajahtaa ”Porsaita Maurin oomme kaikki”

HS kävi keskustan Keski-Suomen piirissä, jossa EU-vaaleihin tähtäävän Mauri Pekkarisen äänisaalista tavoittelevat muun muassa nainen periferiasta, mies diplomaattikurssilta ja entinen perussuomalainen.

Parisenkymmentä henkeä on pakkautunut keskustan Jyväskylän piiritoimiston kokoushuoneeseen kesken joulunaluskiireiden.

Kutsun mukaan luvassa on Maurin joulupuuroa. Ollaan kuin modernissa tupaillassa: odotettavissa on tarjoilua ja poliittista puhetta.

Paikalla on kuuluisaa keskustan kenttää – järjestöväkeä, piiritoiminnan pyörittäjiä, tukijoukkoja. Joukossa on myös yksi nykyinen keskisuomalainen kansanedustaja Aila Paloniemi ja neljä toiveikasta ehdokasta Joonas Könttä, Petri Neittaanmäki, Mauno Vanhala ja Tarja Uusipaasto.

Heistä Vanhala kuului aiemmin perussuomalaisiin, mutta istuu nyt luontevasti saman pöydän ääressä.

Iltapäivän päätähti vielä puuttuu, mutta tuolta hän tuleekin, rennosti villapaidassa. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen käy pöydän päähän Raija-vaimonsa kanssa. ”Tämä onkin ensimmäinen joulupuuro, kun ei ole tuo vaimokaan vielä keittänyt”, Pekkarinen kiusoittelee.

Pekkarinen kertoo käyneensä edellispäivänä juhlapuhujana Jokioisilla ja Somerolla, kun pyydettiin. Siis kaukana Keski-Suomesta, mutta syystä. Hän teki tänä syksynä pitkään puntaroimansa päätöksen: hän jättää Suomen eduskunnan, mutta pyrkii Euroopan parlamenttiin.

Silloin äänet on kerättävä koko Suomesta. ”Se on kova operaatio”, Pekkarinen sanoo.

Piiritoimistolla kuunnellaan nyökytellen. Kenttäväellä on ennen eurovaaleja edessään toinen kova operaatio: heidän pitää säilyttää keskustan neljä kansanedustajapaikkaa Keski-Suomen vaalipiirissä.

Viime vaaleissa 2015 neljäs paikka tuli täpärästi. Nyt vaarana on sen menetys, koska keskustan kannatus on alamaissa.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, nykyisillä kannatusluvuilla keskusta menettäisi eduskunnasta noin kymmenen paikkaa. Nyt sillä on 48 kansanedustajaa.

Jokaisessa vaalipiirissä erikseen käydään ensi keväänä kova taistelu. Huomio kiinnittyy etelän runsasväkisiin alueisiin, mutta keskusta kerää yhä peruskannatuksensa näistä Keski-Suomen kaltaisista maaseutuvaltaisista vaalipiireistä.

Asiaa pahentaa keskustan kannalta se, että puolueen konkareista yksi toisensa perään on kertonut jättävänsä eduskunnan: Seppo Kääriäinen, Tapani Tölli, Timo Kalli, Sirkka-Liisa Anttila, Mikko Alatalo, Pekka Puska, Niilo Keränen, Markku Rossi ja Kauko Juhantalo. He vetivät viime vaaleissa lähes 60 000 ääntä.

Jos mukaan laskee eduskuntataipaleensa kesken jättäneet ja muihin ryhmiin siirtyneet keskustalaiset, yli 85 000 keskustalaista ääntä on liikkeellä. Luku kasvaa melkein 10 000:lla, jos tärkeästä Uudenmaan vaalipiiristä valittu Anne Berner ei enää lähde ehdolle.

Muissakin puolueissa on eduskunnan jättäviä, mutta keskustan lista on pisin ja kokenein.

Keskusta on yrittänyt kääntää huomiota siihen, että kyseessä on puolueelle valtava mahdollisuus. Uudet kasvot pääsevät konkareiden takaa esiin. Kuten esimerkiksi tuossa puuroa lusikoiva Joonas Könttä, jyväskyläläisehdokas, joka käy parhaillaan diplomaattiuraa pohjustavaa ulkoministeriön Kavaku-kurssia.

Istuvilla kansanedustajilla on silti etulyöntiasema. Pekkarinen,71, on ollut kymmenen kertaa ehdolla eduskuntaan ja joka kerran päässyt läpi. ”Kansanedustajan tehtävä on niin arvokas, ettei siihen pitäisi ensikertalaisia valita ollenkaan”, hän vitsailee Köntälle.

Tunnelma vakavoituu, kun Pekkarinen alkaa ruotia mennyttä hallituskautta. Hallituksen oli pakko korjata menetetty kustannuskilpailukyky, ja se kajosi palkkojen ja lomarahojen lisäksi myös sosiaalitukiin. Siinä on nyt keskustalla selittämistä. ”Ei tämä kokoomuslaisia kosketa”, Pekkarinen sanoo.

Hän painottaa, että politiikassa on välttämätöntä löytää narratiivi, kertomus siitä, miksi jotakin on tehty. Tämä on ollut keskustalta hukassa.

”Vaaleja varten tarvitaan oikea, rehellinen tarina. Kaikki ei ehkä ole ihan mennyt keskustan traditioiden ja ihanteiden mukaan, mutta onhan tämä ihan mahtava onnistuminen isossa makrotaloudellisessa kuvassa.”

Pekkarinen alkaa päästä vauhtiin. Vaaleja varten tarvitaan Suomen eheytysohjelma, kun nyt ensiksi on saatu asiat kuntoon. Puhe kiertyy aluepolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen.

Ja kun tupaillassa ollaan, pikkuisen kuuluu kehua puhujaa. Ehdokas Tarja Uusipaasto ihastelee, miten Pekkarisella on faktat kohdillaan ja kyky kertoa ne. ”Kyllä me Mauri sinun takanasi ollaan”, hän vakuuttaa ja ehdottaa saman tien joululaulua, mutta uusin sanoin.

Lauletaan kuorossa ”Porsaita Maurin oomme kaikki”. Pekkarisen ilme on tutkimaton.


Keski-Suomi on pieni vaalipiiri, jaossa on vain kymmenen kansanedustajan paikkaa.

Keskusta on ollut piirin suurin puolue vasta 1990-luvulta asti. Demareilla ja vasemmistoliitolla on ollut perinteisesti vahva asema maakunnan teollisuuden takia, samoin siksi, että väestöstä melkein puolet asuu yhdessä kaupungissa eli Jyväskylässä.

Myös Sdp:n kärki menee uusiksi, sillä vaalipiirin viimekertainen ääniharava, yli puoluerajojen ääniä saanut Lauri Ihalainen ei ole enää ehdolla ja Susanna Huovinen kyllästyi eduskuntaan kesken kaiken.

Kokoomus jahtaa toista kansanedustajaa, vasemmistoliitto haluaa menettämänsä paikan takaisin keskustalta ja vihreilläkin on mielenkiintoinen tilanne. Väistynyt puheenjohtaja Touko Aalto on Keski-Suomesta ehdolla, mutta vaalipiirissä on toinen suosittu vihreä, Bella Forsgren.

Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen on järkähtämättömän suosittu, Toimi Kankaanniemi pohtii vielä ehdokkuuttaan. Siinä onkin pohtimista, sillä hän ei päässyt kuntavaaleissa edes Jyväskylän kaupunginvaltuustoon.

Keski-Suomen asetelmat kertovat hyvin, millainen taistelu keskustaa odottaa vaaleissa. Pelkona on, että monet uskolliset keskustalaiset jättävät äänestämättä, kun eivät tunne puoluetta nyt omakseen.

Moni konkari taitaa aavistaa, että vaalitappio on tulossa. Heidän varjossaan on kuitenkin paljon sellaisia, jotka ovat pitkään odottaneet pääsevänsä näkyviin.

Pekkarinen on tunnettu, mutta hän ei ollut viimeksikään 9 000 äänellään vaalipiirin suosituin keskustalainen ehdokas. Ykkössijan keskustalaisista otti Anne Kalmari, kivijärveläinen kolmannen kauden kansanedustaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja maatilan emäntä. Vaalisloganina oli ”Peloton nainen periferiasta”.


Kalmarin salaisuus on vahva MTK-lainen tausta sekä legendaarisessa maineessa oleva tukiverkosto, Kalmarin unioni, joka on levittäytynyt ympäri vaalipiiriä.

Häneltä voi kysyä, miten keskustan nyt käy.

”Neljäs paikka on realismia, mutta kyllä siinä töitä tarvitaan. Se on enemmän realismia nyt, kun joku entisistä kansanedustajista ei ole mukana. Uusille syttyy hirveä palo hakea sitä paikkaa”, Kalmari sanoo.

Fakta

Keski-Suomen vaalipiiri


 Vaalipiiristä valitaan eduskuntaan kymmenen kansanedustajaa.

 Keskusta on nyt piirin suurin puolue neljällä edustajalla. Sdp:llä on kaksi edustajaa.

 Perussuomalaisten hajottua perussuomalaisilla on piirissä kaksi edustajaa, sinisillä ei yhtään.

 Vihreät saivat viime vaaleissa ensi kertaa paikan, kun Touko Aalto valittiin eduskuntaan.

 Kokoomus menetti yhden paikan ja sai läpi yhden edustajan, Sinuhe Wallinheimon.

 Vasemmistoliitto menetti viime vaaleissa ainoan paikkansa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin saksalaiset ratkaisisivat turvapaikan­hakijoiden palautukset

    2. 2

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    3. 3

      Monia suomalaisia odottaa eläkkeellä ikävä yllätys – Katso HS:n laskurista, millainen eläke sinulle on tulossa

      Tilaajille
    4. 4

      Liian palelemisen syy voi löytyä suolistobakteereista, tutkijat arvelevat

    5. 5

      Päättäjät väistelevät karua totuutta: Suomen eläke­järjestelmä on kriisissä

    6. 6

      Mies raiskasi 15-vuotiaan tytön Helsingissä ja käytti kahta muuta seksuaalisesti hyväkseen – Käräjäoikeus tuomitsi vajaan neljän vuoden vankeuteen

    7. 7

      Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

    8. 8

      Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

    9. 9

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko: Kartta näyttää tulokset kunnittain ja posti­numeroittain

      Tilaajille
    10. 10

      Naiselle vakavia vammoja huoneistopalossa Helsingin Haagassa, naapuri­parvekkeelta pelastettiin lapsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    2. 2

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko: Kartta näyttää tulokset kunnittain ja posti­numeroittain

      Tilaajille
    3. 3

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    4. 4

      Yhdestä huoneesta tuli sote-kaaoksen julma taistelu­tanner, ja nyt HS kertoo, mitä oven takana tapahtui – ”En ole koskaan nähnyt niin huonoa käytöstä”

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Vessahädän kourissa kipristelevät turistilaumat piinaavat Helsingin kaupungintalolla: Kaupunki sanoo kahdeksalla kielellä ei

    7. 7

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    11. Näytä lisää