Politiikka    |   HS-analyysi

Suomi käyttää kansalaisten hyvin­vointiin enemmän rahaa kuin valta­osa maailman maista – Mistä HS:n köyhyys­kyselyn lohduttomuus ja epä­toivo kumpuavat?

Professori Juho Saari: ”Järjestelmässä helposti jäädään paikkaan A, vaikka palvelun pitäisi keskittyä siirtämään ihminen paikkaan B.”

Helsingin Sanomat julkaisi viime sunnuntaina artikkelin niukkuuskyselyn tuloksista. HS:n viime keväänä käynnistämään kyselyyn tuli noin neljätuhatta vastausta, jotka paljastivat, miten niukkuudessa eläminen vaikuttaa elämään.

Niistä paljastui lohduton maailma, joka on täynnä vihaa päättäjiä kohtaan. Moni vastaajista oli niin suuressa ahdingossa, että he kertoivat harkitsevansa itsemurhaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eihän näin pitäisi olla maassa, jota tituleerataan maailman onnellisimmaksi?

Kysely toi ihmisten hädän esille toisin kuin keskeiset hyvinvointitilastot. Useimpien mittareiden mukaan maailmassa ei ole kovin montaa maata, jossa sosiaaliturvaan ja kansalaisten hyvinvointiin käytettäisiin enemmän varoja kuin Suomessa.



Suomen sosiaaliturvamenot ovat Euroopan suurimpia suhteessa väkilukuun, ja ne ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tuloerot ovat pysyneet maailman alhaisimpien maiden tasolla.



Pienituloisuusraja on vuodesta 2005 noussut 13 280 eurosta vuoden 2017 noin 14 750 euroon, mutta pienituloisuusaste on laskenut 12,7 prosentista 12,1 prosenttiin.

Vuonna 2017 merkittäviä toimeentulovaikeuksia oli seitsemällä prosentilla kotitalouksista, kun vielä 2005 näin oli kahdeksalla prosentilla.



Kaikki siis hyvin?

Kaukana siitä, vaikka HS:n kyselyn kaltainen ahdistus todennäköisesti paljastuisi, tekisi kyselyn missä muussa maassa tahansa. Ero moneen muuhun maahan Suomessa on siinä, että täällä on vahva poliittinen vire, jopa lupaus, pitää heikoimmistakin huolta.

Näin ei ole kaikkialla, esimerkiksi Yhdysvalloissa valtio ei ole samalla tavalla edes luvannut pitää huolta köyhimmistään. Suomessa köyhyys ei ole yksilökysymys. Täällä voi oikeasti kysyä, miksi poliitikkojen tavoitteet eivät ole onnistuneet kaikkien kohdalla.

Kysytään asiaa Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saarelta, joka on yksi suomalaisen sosiaaliturvaverkoston parhaimmista tuntijoista.

Hänen johtamansa työryhmän laaja raportti eriarvoisuudesta luovutettiin valtioneuvostolle viime keväänä. Se on keskeinen paperi, kun seuraava hallitus todennäköisesti ryhtyy uudistamaan sosiaaliturvaa.

Raportissa luetellaan syitä siihen, miksi osalla menee koko ajan heikommin. Tilastot kertovat muun muassa sen, että toimeentulotukiasiakkuudet ovat pidentyneet ja että köyhemmät väestönosat sairastavat eniten. Valtava määrä nuorista jää koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle lähes ilmaisesta koulutuksesta huolimatta.

Suhteellisen uusi ilmiö on se, että yhä useammin elämänhallintansa on menettänyt ihminen, joka on periaatteessa työkykyinen. ”Aikaisemmin köyhyys iski lapsiin, vanhuksiin, sairaisiin ja työkyvyttömiin”, Saari sanoo.

”On selvää, että meidän turvaverkko vuotaa. Keskeinen syy on se, että järjestelmä toimii hyvin niin kauan kuin ihmisellä on yksi ongelma, kuten vaikkapa sairaus tai työttömyys. Sitten kun tulee useampi ongelma samanaikaisesti tai peräkkäin, järjestelmä alkaa heittelehtimään”, Saari sanoo.

Saaren mukaan järjestelmä on huono tunnistamaan ihmisten monimutkaisten motiivien karttaa. ”Uskotaan, että ihminen parantaa toimintaansa, kun tehdään jokin yksi asia, kuten vaikkapa poistetaan kannustinloukku tai tiukennetaan tuen ehtoja. Näin ei välttämättä ole, koska ongelmat ovat kasaantuneet. Ihmisen kyky vastata taloudellisiin kannustimiin on erilainen tilanteessa, jossa arkea kuormittaa niukkuus, ahdistus ja sopeutuminen elämäntilanteeseen.”

Hän sanoo, että Suomessa ollaan heikkoja kokonaisvaltaisten palveluketjujen luomisessa. ”Aina voi kirjoittaa jonkin lähetteen ja kas, sitten ihminen katoaakin. Pitäisi käydä tarkistamassa, menikö hän sinne ja mitä siitä seurasi ja kuka ottaa seuraavaksi kopin asiakkaasta. Nyt siis puhun ihmisistä, joiden kyvyt toimia yhteiskunnassa eivät ole samalla tasolla kuin useimmilla.”

Saari sanoo, että ongelma ei niinkään ole etuuksien tasossa tai palvelujen saatavuudessa, jotka ovat kansainvälisessä vertailussa kohtuullisen hyviä.

”Meillä on toki ongelmia joidenkin etuuksien tasossa, byrokratia- ja kannustinloukuissa, mutta isompi kysymys lopulta voi olla se, miten ihmiset saisi kiinnittymään nykyisiin palveluihin niin, että ne toisivat elämään myönteisiä siirtymiä parempaan. Tässä meidän järjestelmä ei ole paras mahdollinen.”

Hän sanoo, että palveluissa ei ole edes kunnon kannustimia tai järjestelmiä, joilla kohennetaan ihmisen tilannetta muuten kuin juuri siinä paikassa, jonne ihminen alun perin tulee.

”Meidän järjestelmässä helposti jäädään paikkaan A, vaikka palvelun pitäisi keskittyä siirtämään ihminen paikkaan B. Palveluntuottajilta puuttuu kannuste. Kun ihminen on asunnottomien asuntolassa, palveluntuottajilla ei ole kannustetta saada siirrettyä häntä vaikkapa kahden vuoden kuluttua normaaliin vuokra-asuntoon”, Saari kuvaa.

”Byrokratiakysymystä suurempi on se, miten pitkäaikaistyötön ja kuntouttavaa työpalvelua saava pystyy saamaan mahdollisimman paljon irti palveluista ja tulonsiirroista. Syntyy helposti vanhan nyrkkeilijän ongelma: kun on ollut kanveesissa liian monta kertaa, kyky nousta heikentyy koko ajan.”

Saari sanoo, että tukijärjestelmä toimii myös liikaa järjestelmän ehdoilla. Jos ei tule paikalle varattuun aikaan, tulee lasku, mutta kukaan ei välttämättä kysy, miksi et tullut paikalle.

Suomessa tarvittaisiin nopeasti kaksi uudistusta, Saari sanoo.

Hänen mukaansa keskeisten tukien, kuten työttömän peruspäivärahan, työmarkkinatuen, sairauspäivärahan ja vanhempainpäivärahan, pitäisi olla samalla tasolla ja ne olisi myönnettävä samankaltaisin perustein. Kelan tehtävä olisi arvioida, minkä syyn perusteella tasamääräistä etuutta myönnetään silloin, kun asiakkaan tilanne on epäselvä – kun ei tiedetä, onko ihminen sairas, työtön vai mikä.

”Siten vastuu byrokratian pyörittämisestä siirtyisi ihmiseltä sen osaavalla taholle eli Kelalle. Samalla väliin putoaminen vähenisi”, Saari sanoo.

Toinen uudistus koskisi sosiaalihuolto- ja eräitä muita lakeja.

”Nykyisin lain mukaan palvelua pitää antaa tarpeen mukaisesti ja riittävässä määrin sekä oikea-aikaisesti. Laissa pitäisi lukea myös, että palvelujen ja tukien pitää palvella ihmisen toimintakyvyn kohentumista. Tämä loisi palveluntarjoajille velvoitteen luoda kokonaisvaltaisia palveluketjuja.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    6. 6

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    7. 7

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    8. 8

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    9. 9

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    10. 10

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    9. 9

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    10. 10

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää