Politiikka

Kiista korkeakoulujen rahoitusmalleista jatkuu hallituksessa

Keskusta ei ole tyytyväinen kokoomusministerin johdolla valmisteltuun esitykseen, jonka perusteella vuodesta 2021 lähtien jaettaisiin korkeakouluille noin 2,4 miljardin euron vuotuinen valtionrahoitus.

Hallitus ei päässyt vielä torstain istunnossakaan yksimielisyyteen kiistellyistä rahoitusmalleista, joiden mukaan on määrä jakaa valtion perusrahoitusta ammattikorkeakouluille ja yliopistoille vuodesta 2021 lähtien.

Esitys jätettiin nyt pöydälle jo valtioneuvoston istuntoa edeltävässä rahakunnassa, koska keskusta haluaa vielä tutkia sitä tarkemmin. Edellisen kerran rahamallit olivat tulossa hallituksen päätettäviksi jo välipäivinä eli 28. joulukuuta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pääministeripuolue keskusta haluaa vielä hioa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) johdolla valmisteltuja rahoitusmittareita. Keskustassa mallien viilaamisesta on neuvotellut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Lokakuussa julkistetuissa malleissa tutkintojen määrällä olisi entistä suurempi merkitys rahanjaon mittareina, mutta vastedes otettaisiin huomioon myös niiden alakohtaiset ”kalleuserot”, nopea valmistuminen ja korkeakoulupaikkojen tehokkaampi käyttö.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tehokas käyttö tarkoittaa sitä, että jo tutkinnon entuudestaan suorittaneen toinen tutkinto toisi korkeakoululle vain puolet siitä rahasta, mitä ensimmäinen tutkinto toisi.

HS:n tietojen mukaan toisen tutkinnon kerrointa onkin uudessa versiossa nostettu 0,5:sta 0,7:ään, koska lausuntokierroksella alkuperäinen esitys keräsi kritiikkiä esimerkiksi elinikäisen oppimisen näkökulmasta.

Toisaalta elinikäisen eli jatkuvan oppimisen oman mittarin osuus rahoitusmalleissa kasvaisi. Siinä kyse olisi tutkintoa lyhyemmistä opinnoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Etenkin korkeakoulujen henkilöstöjärjestöt ja pienehköt yliopistot, kuten Vaasan yliopisto, ovat olleet huolissaan ylipäänsä valtion ohjauksen lisääntymisestä ja uusien mittareiden epätasaisesta vaikutuksesta eri yliopistojen saamaan rahapottiin. Yksittäisen korkeakoulun rahoitus voisi muuttua tuntuvasti.

Yhteensä kyseessä on noin 2,4 miljardin euron vuotuinen summa. Siitä yliopistojen osuus on 1,6 ja ammattikorkeakoulujen 0,8 miljardia euroa.

Keskustan eduskuntaryhmässä arvosteltiin jo syksyllä alkuperäistä esitystä, joka sen mielestä lisäisi liikaa rahoituksen ennakoimattomuutta ja turhaa kilpailua. Arvostelua herätti myös se, että harkinnanvaraisen eli niin sanotun strategisen rahoituksen osuus kasvaisi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusimmassa versiossa onkin tiettävästi laskettu harkinnanvaraisen rahoituksen osuutta ammattikorkeakouluille esitetystä kahdeksasta prosentista entiselleen eli viiteen.

Rahoitusmallista päätetään hallituksen asetuksella, eli se ei mene eduskunnan ruodittavaksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    3. 3

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    4. 4

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    5. 5

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    6. 6

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    7. 7

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    8. 8

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    9. 9

      Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle

    10. 10

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    3. Haartmanin sairaalan päivystys on täysin sekaisin, hoitajat sanovat – Johdon mielestä toiminta ”hidastui jonkin verran”
    4. Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle
    5. Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut
    6. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    7. Miljoonasateen historiikki paljastaa: uhkarohkea konsertti oli lähellä päätyä koko yhtyeen kuolemaan uima-altaan pohjalla
    8. Kaupassa leivotun leivän suosio ajaa leipomoita ahtaalle – suurissa marketeissa voi olla töissä toista­kymmentä leipuria
    9. Bostonin maalivahti Tuukka Rask nousi seuralegendan rinnalle – viiltävä vastaus ”mitä tämä merkitsee sinulle” -kysymykseen
    10. Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on Tilaajille
    11. Tunti sitten
    12. HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä
    13. Näytä lisää