Politiikka

Sdp:n Antti Rinne palaa töihin vasta helmikuun lopulla – Keuhko­kuumeen lisäksi Rinteellä oli sepel­valtimon tukos

Sdp:n puoluejohto päättää tiistaina sijaisjärjestelyt Rinteen sairausloman ajaksi.

Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen toipuminen vakavasta sairastumisesta kestää pidempään kuin aiemmin arvioitiin, Rinne kertoo Facebook-päivityksessään. Nykyisen lääkäriarvion mukaan sairausloma päättyy vasta helmikuun loppupuolella.

Sdp:n puoluejohto kokoontuu tiistaiaamuna päättämään, miten Rinteen sijaisjärjestelyt hoidetaan helmikuun aikana, kertoo Sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Marin.

Rinne sairastui Espanjassa keuhkokuumeeseen ja joutui hoitoon. Siellä lääkärit eivät kuitenkaan huomanneet, että vakavan keuhkokuumeen lisäksi Rinteellä oli myös sepelvaltimon tukos.

Kaiken lisäksi Rinteeseen tarttui Espanjassa sairaalabakteeri.

”Olen monesti lehdistä lukenut vääränlaisesta hoidosta ja vääristä diagnooseista, ja tuntenut sympatiaa niistä kertoneita ihmisiä kohtaan ja miettinyt, miten vakava sellainen tilanne on. Nyt tiedän omasta kokemuksestani, mitä puutteellinen diagnoosi tarkoittaa”, Rinne kirjoittaa.

Rinne siirrettiin Suomeen ja Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella hänelle tehtiin sepelvaltimon pallolaajennus.

”Operaatio sujui normaalisti ja vointini on nyt selvästi parempi. Suomalaisen hoitohenkilökunnan arvion mukaan olisin mahdollisesti jo takaisin töissä, jos operaatio olisi tehty heti jouduttuani sairaalahoitoon Espanjassa”, hän kirjoittaa.

Rinteen paluu vaalikentille viivästyy aiemmasta arviosta. Aiemman arvion mukaan hänen sairauslomansa piti kestää tammikuun loppuun.

Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta.

Sdp on kannatusmittausten mukaan jo viime keväästä asti ollut suosituin puolue. Tuoreimmassa HS-gallupissa sen kannatus oli hieman laskenut 20,9 prosenttiin.

”Sdp:n puoluejohto tekee pyynnöstäni lähipäivinä päätökset, miten sijaisjärjestelyt hoidetaan sairauslomani aikana. Puolueen kampanja on vahvoissa käsissä. Olen tyytyväisenä seurannut, miten valmistautuminen kevään vaaleihin on edennyt toipilasajastani huolimatta”, Rinne kirjoittaa.

Sanna Marinin mukaan tiistaiaamuna puoluejohto jakaa vastuut helmikuun tilaisuuksista, joissa Rinteen oli määrä esiintyä. Puheenjohtajapaneeleita on Marinin mukaan jonkun verran, ja erilaisia tapahtumia maakunnissa ”aika paljon”.

”Onhan tämä todella valitettava tilanne puolueen näkökulmasta, eihän siitä pääse mihinkään”, Marin sanoo. ”Toivomme, että Antti paranee pian ja pääsee takaisin töihin johtamaan vaalikampanjaa ja edustamaan sosiaalidemokraattista puoluetta.”

Marin on 1. varapuheenjohtaja. Toinen varapuheenjohtaja on Maarit Feldt-Ranta ja kolmas Ville Skinnari. Tuuraajaksi on käytettävissä myös puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero sekä eduskuntaryhmän johtajisto.

Sdp järjestää lauantaina kampanjastartin, jossa muun muassa esitellään puolueen vaaliohjelma ja lietsotaan eduskuntavaaliehdokkaita ja puolueen aktiiveja kohti kevään vaalikampanjaa.

Helmikuussa ei ole vielä kovin monta isoa puheenjohtajatenttiä, sillä vaalien kiihkein kampanja-aika on maalis–huhtikuussa. Silloin ovat muun muassa television vaalikeskustelut, jotka usein ovat olleet hyvin ratkaisevia.

”Olisi tärkeää, että Rinne silloin olisi vetovastuussa ja pääsisi istumaan paneeleihin”, Marin sanoo.

Facebookissa Rinne kertoo, miten sairastuminen on saanut hänet miettimään paljon Suomen julkisen terveydenhoidon laadukkuutta. Hänen mukaansa tarvittiin Suomen julkista terveydenhuoltoa, että hänen sairastumisestaan saatiin aikaan ”kokonaisvaltainen ja oikea diagnoosi”.

”Paluuseeni liittyen voin paljastaa viestin, joka tulee toistumaan – kokemuksen rintaäänellä – kevään vaalikeskusteluissa: Maailman parasta julkista terveydenhuoltoa ei pilata lehmänkaupoilla.”

Rinteen mukaan hänen toipumisensa etenee hyvin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    4. 4

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    5. 5

      Pohjanmaalla sijaitsee vyöhyke, jolla suhtaudutaan nihkeästi ilmastotoimiin – Katso kartasta, kuuluuko kuntasi nihkeisiin vai innokkaisiin

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    8. 8

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    9. 9

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    10. 10

      Veera Papinoja koki Balilla matkailijan kauhunhetken: Mitä tehdä, kun äkillinen sairaus estää lentämisen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    4. 4

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    5. 5

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13 ihmistä, räjähdysten sarjassa kuolleiden määrä jo 290 – tämä iskuista tiedetään

    8. 8

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    10. 10

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    4. 4

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää