Politiikka    |   Kolumni

Kun valitsee oikeisto- ja vasemmistopopulismin välillä, valitsee pahuuden ja hölmöyden välillä

Oikeisto- ja vasemmistopopulismi ammentavat kannatuksensa paljolti samoista lähteistä, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.

Populismi-termiä on viime vuosina käytetty niin ahkerasti ja löysästi, että se on kärsinyt inflaation. Jos melkeinpä mikä tahansa on populismia, mikään ei ole populismia.

Termi on alkanut tarkoittaa lähinnä oikeisto­populismia, vaikka on olemassa myös vasemmisto­populismia. Eikä populismi ole vain kielteinen ilmiö.

Populismi on alkanut tarkoittaa likimain kaikkea kansansuosion tavoittelua. Sitä se ei ole. Suosiotahan tavoittelevat kaikki poliitikot ja puolueet demokratiassa ja vapaissa vaaleissa.

Populismilla ei ole yhtä ideologiaa. Sen selvin tuntomerkki on käsitys, että yhteiskunta jakautuu vallan turmelemaan eliittiin ja puhtoiseen, aina oikeassa olevaan kansaan. Veikko Vennamo sen kiteytti: ”Kyllä kansa tietää!”

Tietenkin hän oli väärässä. Populismin kannatushan perustuu päinvastoin siihen, ettei osa kansasta tiedä.

Kansalla ei ole myöskään sellaista ”kansan oikeustajua”, jolla Juha Sipilän hallitus perustelee sen selvittämistä, löytyisikö kansainvälisistä sopimuksista porsaanreikiä, joiden avulla voisimme vapautua velvoitteistamme kunnioittaa turvapaikkaa etsivien ihmisoikeuksia. Muuta tarkoitustahan ei selvityksellä voi olla.

Populistit uskottelevat olevansa ainoita, jotka tietävät, mitä kansa tai ”hiljainen enemmistö” ajattelee ja tarvitsee. Tässä he muistuttavat huvittavasti kommunisteja, jotka kuvittelivat olevansa tiedostava etujoukko.

Oikeisto- ja vasemmistopopulismi ammentavat kannatuksensa paljolti samoista lähteistä. Molemmat vastustavat globalisaatiota ja EU:ta. Molemmat sanovat ajavansa työväestön, köyhän tai ”unohdetun” kansan asiaa. Ne saavat myös pääosan kannatuksestaan näiltä väestöryhmiltä.

Sen erottaminen, milloin on kyse oikeisto- milloin vasemmistopopulismista, on usein vaikeaa. Kumpaa on esimerkiksi Italian hallituksen politiikka? Giuseppe Conten hallitus näkee EU:n talouskurin pelkkänä rasitteena, kannattaa velkaelvytystä ja alijäämäistä budjettia ja uskottelee tulevan kasvun hoitavan velat.

Täsmälleen samanlaista talouspolitiikkaa ajavat myös vasemmistopopulistit – Suomessakin. Italian hallituksen linja on kuitenkin muissa asioissa kutakuinkin päinvastainen kuin vasemmistopopulistien.

Italian hallituksessa on kaksi erilaista populistipuoluetta. Viiden tähden liikkeen ideologiasta ei tiedä edes sen johto. Pohjoisen liitossa taas on vahvoja äärioikeistolaisia piirteitä. Niinpä hallituksen näkyvin piirre on tiukka maahanmuuttovastaisuus.

Populismia pitävät kielteisenä ilmiönä likimain kaikki muut paitsi populistit itse. Aihettakin on. Populismi perustuu aina valheelliseen kuvaan todellisuudesta ja tietoiseen valheiden levittämiseen. Populisti pettää aina. Britannia on karmein esimerkki, miten populismi voi johtaa koko kansakunnan järjettömään kaaokseen ja suunnattomaan onnettomuuteen.

Populismi voi kuitenkin olla myös demokratian henkireikä ja poliittisen uudistumisen moottori. Kehittyneetkin demokratiat tarvitsevat joskus potkun takamuksiinsa, jotta eivät jähmettyisi eivätkä päättäjät unohtaisi kansalaisiaan.

Näitä myönteisiä elementtejä oli myös perussuomalaisten ensimmäisessä jytkyssä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Mutta ei ole ollut enää sen jälkeen, kun puolue hylkäsi vennamolaisen perintönsä ja muuttui maahanmuuton vastustukseen keskittyväksi oikeistopopulistiseksi puolueeksi.

Oikeistopopulismi perustuu käsitykseen ihmisten ja ihmisryhmien ”luonnollisesta” eriarvoisuudesta, kiihkonationalismiin, vihan lietsontaan etnisin ja uskonnollisin perustein, usein myös selvään rasismiin.

Oikeistopopulismista on lyhyt matka fasismiin. Esimerkiksi Perussuomalaisten nuorisojärjestö lähenee avoimesti natsismia.

Lue lisää täältä: Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

Maissa, joissa oikeistopopulistit ovat saaneet vallan, he ovat ryhtyneet purkamaan demokratian ja oikeusvaltion perustuksia, rajoittamaan sananvapautta ja muiden poliittisten voimien toimintaoikeuksia.

Vasemmistopopulistit ovat saaneet aikaan pahinta jälkeä siellä, missä ovat päässeet soveltamaan käytäntöön talouspolitiikkaansa. Köyhien asiaa ajaessaan he ovat pahimmillaan suistaneet koko valtakuntansa – ja köyhänsä – kurjuuteen. Ääriesimerkki tästä on tietenkin rikas öljyvaltio Venezuela.

Oikeistopopulistit sekä tarkoittavat että tekevät pahaa, vasemmistopopulistit tarkoittavat hyvää, mutta saavat aikaan pahaa. Kun niiden välillä valitsee, valitsee pahuuden ja hölmöyden välillä.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yhdestä huoneesta tuli eduskunnan sote-kaaoksen taistelu­tanner: ”En halua nähdä teitä enää ikinä”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin päättäjät havahtuivat muutokseen: vieras­kielisten määrä kasvaa ja kaupungin pitäisi sopeutua

    3. 3

      Helsingissä asuva Stephen Sykes haki Suomen kansalaisuuden, tytär taas Britannian, ja syynä on brexit

    4. 4

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko – Katso kuntasi tulokset

      Tilaajille
    5. 5

      Poikani joutui eroamaan reservistä, kun kertaus­harjoituksiin ei myönnetty lykkäystä

    6. 6

      On yhä vaikeampi ymmärtää, miksi keltaliivit polttivat Michellen lehti­kioskin karrelle

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    9. 9

      Kekkosta inhonnut taiteilija Sigrid Schauman eli 101-vuotiaaksi ja jätti jälkeensä monet anekdootit: Tuore elämäkerta paljastaa, että yläluokkaan syntynyt Schauman kulki kovan tien taiteilijaksi

    10. 10

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    7. 7

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää