Politiikka

Perussuomalaiset leikkaisivat vaalikauden aikana kaksi miljardia VM:n virkamiesehdotuksen tavoin – kohteina tuulivoima ja maahanmuuttajat

Säästöt saataisiin tuulivoimatukien ja maahanmuuttajien erilaisten tukien heikentämisellä ja EU-nettomaksujen vähentämisellä, puolue arvioi torstaina.

Seuraavan hallituksen tulee leikata menoja ensi hallituskaudella kahden miljardin euron verran eli 500 miljoonalla eurolla vuodessa, perussuomalaiset kertoivat torstaina tiedotustilaisuudessa.

Puolueen tiedottajan Matti Putkosen mukaan kyseinen summa saataisiin kasaan tuulivoiman tuet lakkauttamalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei voi tukea terveydelle vaarallista tuotantoa, vaikka tuulivoiman terveysvaikutustutkimukset ovat edelleen vaiheessa”, Putkonen perusteli perussuomalaisten vaatimusta.

Putkonen uskoo tuulivoiman infraäänien vaarantavan ihmisten terveyden ja räjäyttävän lepakoita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän vetosi myös siihen, että tuulivoimatuet oli tarkoitettu alkuvaiheen tuiksi, mutta nyt tuulivoima kannattaa ilman tukiakin.

Siihen perussuomalaisilta ei ollut tarjota selkeää vastausta, miten tuet voisi lakkauttaa niin, että se ei olisi niille annetun investointisuojan ja lain vastaista.

Tuulivoimaan on tehty investointeja sillä perusteella, että valtio on luvannut investoinneille tietyn takuutuoton.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puolueen sosiaalipoliittista ohjelmaa esitellyt Riikka Purra ja talouspoliittista ohjelmaa esitellyt Sakari Puisto arvioivat puolestaan, että ”maahanmuuttajataustaisten” henkilöiden sosiaalitukia ja kotouttamis- ja vastaanottokeskusten kuluja vähentämällä saataisiin niilläkin ”miljardiluokan säästöt”.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ehdotti säästöjen kohteeksi myös EU:n nettomaksujen vähentämistä.

Tarkempia linjauksia siitä, miten leikkaukset eri säästökohteiden välillä jakautuisivat esimerkiksi sadan miljoonan euron tarkkuudella, ei puolue ilmoittanut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Suunta on tärkeämpi kuin euroluvut”, Halla-aho linjasi.

Talouspoliittista ohjelmaa esitellyt Sakari Puisto kehotti etsimään osviittaa säästökohteista puolueen eduskuntaryhmän tekemästä vaihtoehtobudjetista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perussuomalaisten sosiaalipoliittisen ohjelma perustuu Riikka Purran mukaan ”hyvinvointivaltio takaisin” -teemaan.

”Se ei ole holhoava demari-Suomi, vaan työhön ja turvaverkkoihin nojaava maa, jossa sairaat ihmiset pääsevät lääkäriin ja saavat hoitoa, eivätkä joudu palvelusetelillä kielitaidottoman lääkärin luokse.”

Purra kertoi vastustavansa ajatusta siitä, että maahanmuuttaja saa saman verran tai enemmän tukia kuin suomalainen.

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, miten maahanmuuttajille voisi maksaa pienempiä tukia, kun huonompi kohtelu on usein kansainvälisten sopimusten tai lain vastaista. Purran ja Halla-ahon mukaan asia tulisi tuolloin korjata tulkitsemalla kansainvälisiä sopimuksia tai muuttamalla Suomen perustuslakia.

Putkonen ja Purra ovat perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaita Uudeltamaalta, Puisto Pirkanmaan vaalipiiristä.

Halla-aho myös syytti pääministeri Juha Sipilää (kesk) siitä, että hän on muuttanut kertomustaan siitä, montako turvapaikanhakijaa tämä oli valmis Kempeleen-kotiinsa vaimonsa kanssa majoittamaan.

Perusuomalaisten kannatus on ollut ripeässä nousussa.

Ylen tuoreen kannatusmittauksen mukaan puoluetta kannattaisi 12,0 prosenttia.

Halla-ahon mukaan puolueen tavoitteena on nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tiedottaja Putkonen intoutui tiedotustilaisuudessa puhumaan jo Halla-aho I:n hallituksesta.

Eduskuntavaalit pidetään sunnuntaina 14. huhtikuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    2. 2

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon

    3. 3

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    5. 5

      Presidentti Niinistö HS:lle: USA:n varapresidentti Pence antoi kylmää kyytiä eurooppalaisille liittolaisille Münchenissä – presidentti nostaa esille kolme kipukohtaa

    6. 6

      Sähköautojen yleistyminen ei synnytä Suomeen energiapulaa – "Tilanne on aika paljon erilainen kuin vaikkapa Keski-Euroopassa”

    7. 7

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    8. 8

      Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä – ja osuus kasvaa, jos kertakäyttö­shoppailu ei vähene

    9. 9

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    10. 10

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    3. 3

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    4. 4

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    5. 5

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    7. 7

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    8. 8

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    9. 9

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    10. 10

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    8. 8

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää