Politiikka

”Vanhushoidosta syntynyt kohu on erinomainen asia” – Valviran ylijohtaja teki Esperi Caresta päätöksen, joka herätti poliitikot

Lauantaivieras: Valviran ylijohtaja Markus Henriksson on erityisen huolissaan siitä, kuinka vaikea on valvoa kotihoitoa.

Valviran ylijohtajalla Markus Henrikssonilla ei ollut etukäteen harmainta aavistustakaan, millainen mylläkkä alkaisi, kun hän tammikuun lopulla päätti keskeyttää Esperi Caren Hoivakoti Ulrikan toiminnan.

Aluehallintovirasto (avi) oli tarkastuksillaan jo yrittänyt saada Ulrikan hoitamaan kuntoon laajamittaiset ongelmansa, mutta se ei ollut onnistunut. Nopea päätös piti tehdä, koska hoivakodista ei löytynyt edes omavalvonnan vastuuhenkilöä, jonka kanssa ongelmia olisi voinut alkaa ratkoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Heti päätöksen tultua julki 25. tammikuuta alkoi ennennäkemätön kiistely, toisten syyttely ja kauhistelu vanhustenhoidon tilasta.

Poliitikot ryhtyivät jälleen kerran vaatimaan lakiin suurempaa hoitajien minimimäärää. Media on kaivanut lisää esimerkkejä, kuinka surkealla tolalla ikäihmisten ympärivuorokautinen hoito on.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Päätös oli osa perusvalvontaa. Sitä ei tehty siksi, että syntyisi jokin kohu, mutta hyvä on, että syntyi”, Henriksson sanoo.

”Olemme avien kanssa olleet tosi huolestuneita pitkään, ja valvonnassa on tehty paljon työtä. Ovathan hoidon ongelmat olleet tiedossa, mutta ne tuntuvat aina unohtuvan nopeasti noin laajemmin yhteiskunnassa.”

Valtion puolesta ikäihmisten hoitoa valvoo kuusi aluehallintovirastoa sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa on vanhustenhoidon valvontaviranomaisia huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Ruotsissa. Ruotsissa on Suomeen nähden kymmeniä prosentteja suuremmat resurssit, kun valvojien määrän suhteuttaa asukasluvulla, bruttokansantuotteella ja hoitopaikoilla, Henriksson sanoo.

Valvirassa koko sosiaalihuoltoa valvoo yhdeksän ihmistä, joista jokseenkin jokainen tekee myös vanhushuollon valvontaa. Kuitenkin vain yksi heistä on erityisesti vanhustenhoidon erityisasiantuntija. Samoin lastensuojelussa on vain yksi erityisasiantuntija.

Henrikssonin mukaan Valvirassa ja aluehallintovirastoissa on varattu yhteensä 20–25 henkilötyövuoden verran työntekijöitä vanhustenhuollon laadun lupa- ja valvontatoimintaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämän lisäksi jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi tai yleensä useampi virkamies, joka vastaa tilaajavalvonnasta. Heitä on siis yli tuhat, mutta avit ja Valvira ovat varsinaisia sote-valvontaviranomaisia.

Itse asiassa Valvira on tehnyt vain kuusi tilastoitua tarkastuskäyntiä ympärivuorokautisiin vanhusten hoitolaitoksiin vuosina 2017–2018. Kaikki ovat olleet yllätyskäyntejä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Työnjaon mukaan useimmiten käynnit toteuttaa aluehallintovirasto. Henrikssonin mukaan aluehallintovirastot tekevät vuosittain useita kymmeniä mutta eivät satoja tarkastuksia vanhustenhuollon hoivakoteihin.

Poliitikoista muun muassa Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on vertaillut, kuinka paljon ahkerammin Suomi on päättänyt valvoa eläimiä kuin vanhuksia.

Vertailu ontuu monin tavoin, mutta kunnissa ja aluehallintovirastoissa on varattu eläinvalvontaan yhteensä 59 henkilötyövuotta. Lisäksi eläinvalvontaa tekevät poliisi, terveystarkastajat ja vapaaehtoiset. Epäilyyn perustuvia valvontakäyntejä oli noin 7 000 vuonna 2017 eli valtavasti enemmän kuin hoitolaitoksiin.

Eläinvalvonnan resurssit paranivat sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli eläinten hoitoa kuvaavia kauhuvideoita kymmenisen vuotta sitten. Sama on nyt käymässä vanhustenhoidolle Esperi-tapauksen jälkeen. Hallitus on jo luvannut lisää rahaa valvontaan. Puolueet haluavat vanhusten hoivaan noin 4 000 hoitajaa lisää, mikä maksaisi 200–300 miljoonaa euroa.

”Vanhustenhoidosta syntynyt kohu on erinomainen asia. Uskon, että se parantaa omavalvontaa ja asiakasturvallisuuden asenteita ihan kaikkialla, mutta tietenkään se ei poista sitä, että hoitajamäärissä on ongelmia.”

Henrikssonin mielestä nyt pitäisi miettiä myös sitä, mitä merkitsee, jos vanhustenhuoltoon palkataan valtavasti ihmisiä alalta, jossa on jo työvoimapula. ”Pitäisi ajatella kokonaisuutta. Osaavaa hoitajahenkilöstöä tarvitaan myös lastensuojeluun, terveydenhuoltoon, vammaispalveluihin ja monelle muulle sektorille.”

Valvonta saisi isommat hartiat, jos suunniteltu valtion lupa- ja valvontavirasto Luova aloittaa mahdollisesti vuonna 2021. Siihen on tarkoitus yhdistää Valvira ja avit. Luovan kohtalo on sidoksissa sote- ja maakuntauudistuksiin. Jos ne menevät täysin nurin, niin Luovankin käynnistys vähintään pitkittyy.

”Meille on luvattu, ettei Luovasta tule mikään säästöjen toteuttamisen valvojaa. Toivottavasti puheet pitävät.”

Henriksson sanoo, ettei viranomaisvalvonnalla voida ratkaista potilasturvallisuutta.

Hän puolustaa hoitolaitosten omavalvontaa, vaikka viime aikoina on usein parjattu viranomaisia siitä, että ne kertovat etukäteen, milloin saapuvat tarkastuskäynnille.

 

”Emme me mitään rikollisia jahtaa. Lähtökohta on, että odotamme valvottavan noudattavan meidän ohjaustamme. Yleensä näin tapahtuukin, mutta eräissä tapauksissa ei.”

Viranomaiset tekevät sote-yksiköihin usein ensin ohjauskäyntejä, joilla he pyrkivät auttamaan hoitokoteja parantamaan toimintaansa. Jos nämä käynnit eivät auta, valvoja tekee tarkastuskäyntejä joko etukäteen ilmoittaen tai yllättäen.

Henriksson ottaa omaohjauksesta esimerkiksi ammatti-ilmailun.

”Tilastojen mukaan olet vaikkapa Finnairin lentokoneessa paremmassa turvassa kuin kotona, mutta ei se johdu siitä, että valtion valvoja istuu jokaisessa koneessa, vaan siitä, että toiminnassa on erinomainen omavalvonta”, hän sanoo.

”Jos lentoyhtiössä työntekijä esittää huolensa turvakysymyksistä, ne otetaan vakavasti ja huolen esittäjä saa myönteistä palautetta. Tähän pitää päästä myös kaikissa ikäihmisten hoitolaitoksissa.”

Henriksson haluaa korostaa, että suurin osa hoitopaikoista on hyviä ja moni aivan erinomainen.

”Kaikkien pitäisi ottaa oppia näistä erinomaisista paikoista. Meillä ei ole koko kenttä mätä eikä yksikään yritys ole kokonaan mätä. Pitää varoa yleistyksiä.”

Hän sanoo, että keskeinen syy vanhustenhuollon ongelmiin on se, että palvelua tarvitsevat ovat koko ajan huonompikuntoisia niin ympärivuorokautisessa hoidossa, kotihoidossa kuin terveyskeskusten vuodeosastoillakin.

Erityisiä ongelmia on lääkehoidon toteutuksessa sekä kaatuilujen estämisessä ja kaatuiluista saatujen vammojen arvioinnissa. ”Hoitosuositukset sanovat, että muistisairauksien hoidossa pitäisi ensisijaisesti panostaa lääkkeettömään hoitoon, mutta se on täysin epärealistista, jos hoitajia ei ole tarpeeksi.”

Henriksson on huolissaan, että muuhun sosiaalialan valvontaan jää vähemmän resursseja nyt, kun kaikki ovat kiinnostuneita vanhustenhoidosta. Erityisen suuri tarve on parantaa käytöshäiriöisten lasten ja nuorten palveluja, hän sanoo.

Valvirassa yhdeksän ihmistä valvoo ympärivuorokautisen vanhustenhoidon lisäksi kotihoitoa, vammaispalveluja, lastensuojelua mukaan lukien sijaishuolto, päihdehuoltoa sekä päihdekuntoutujien asumispalveluja.

Nyt valituksia on tullut niin paljon, että ryhmä tekee pääasiassa vanhustenhuoltoa.

Hän painottaa, että koko ajan lisääntynyttä kotihoitoa on paljon vaikeampi valvoa kuin laitoshoitoa. Valvojat eivät voi astella koteihin kuten he voivat mennä hoitolaitoksiin.

”Tästä pitäisi puhua enemmän, ja valvontaan pitäisi löytää tehokkaita keinoja. Hoitajien asiakasmäärien pitäisi olla siedettäviä ja käyntien tarpeeksi pitkiä. Kotihoidossa on monia ongelmia.”

Viisi kysymystä Markus Henrikssonille

1. Kuka lobbasi sinua viimeksi?

Hyvinvointitoimiala ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

2. Kuka sosiaali- ja terveysalan toimija ansaitsee kehut?

Vaikea nostaa yhtä, koska se loukkaisi niitä kymmeniä muita yhtä erinomaisia. Meillä on sote-palveluissa kaikesta kohusta huolimatta valtavasti upeita työntekijöitä, jotka haluavat tehdä kaikkensa asiakkaiden puolesta.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

Teemu Keskisarjan Aleksis Kiven elämänkertomuksen.

4. Mikä saa sinut iloiseksi?

Tulen iloiseksi, kun näen, että valvonnalla on positiivista vaikutusta – ja sitä tosiaan näkee.

5. Mitä teet viikonloppuna?

Osallistun erään ikääntyneen lähiomaisen hoivaan.

Kuka?

Markus Henriksson


 Valviran ylijohtaja toukokuusta 2017 alkaen.

 Toiminut Valvirassa myös ryhmäpäällikkönä ja lääkintöneuvoksena.

 Aikaisemmin ollut muun muassa Keskussotilassairaalan johtajalääkäri ja Sotilaslääketieteen keskuksen johtaja.

 Koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja psykiatrian erikoislääkäri.

 Harrastaa muun muassa pienveneilyä sekä roskien keräilyä saarista ja luodoilta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    4. 4

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    5. 5

      Donald Trump palkittiin huonoimpien elokuvien Razzie-palkinnoilla – huomiota sai myös Trumpin ”loputon pikkumaisuus”

    6. 6

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    7. 7

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä –”Nyt on tilanne se, että 150 metriä kävelen helposti”

    8. 8

      Iivo Niskanen kaatui ja joutuu nyt kirimään rajusti – HS seuraa hetki hetkeltä yhdistelmäkilpailua

    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      Udo Kier on näytellyt maailman arvostetuimmissa elokuvissa ja satoja miljoonia tuottaneissa kassamagneeteissa, ja nyt hän on tykästynyt suomalaiseen Timoon

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      SRV:n Majakka-tornitaloon valui vettä tuntien ajan Kalasatamassa – Asunnon ostaneet pettyneitä: ”Luotto ei ole korkealla”

    6. 6

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    8. 8

      Saako syöpäpotilasta hieroa? Osa hierojista ei halua tehdä sitä – ja siinä on myös riskinsä

    9. 9

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    10. 10

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää