Politiikka

Puolustusministeri Jussi Niinistö kritisoi Kansallisarkiston selvitystä SS-miehistä: ”Syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan”

Jussi Niinistön (sin) mukaan selvityksessä ei ole uusia todisteita suomalaisten syyllistymisestä sotarikoksiin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) ottaa blogissaan kantaa Kansallisarkiston viime viikolla julkaisemaan selvitykseen suomalaisista SS-miehistä.

”Nyt julkaistussa selvityksessä suomalaisista SS-vapaaehtoisista ei käsitykseni mukaan esitetä yhtään uutta todistetta, että suomalaiset olisivat syyllistyneet sotarikoksiin taikka osallistuneet juutalaisvainoihin. Siksi pidän epäoikeudenmukaisena, että heidän päälleen heitetään epäilyksen varjo ilman todisteita”, Niinistö kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinistö sanoo olevansa historiantutkijana tyytyväinen, että aihetta on tutkittu.

”Kaikessa tutkimuksessa on luonnollisesti pitäydyttävä todistusvoimaisissa lähteissä ja pyrittävä objektiivisuuteen”, Niinistö kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perjantaina julkaistun Kansallisarkiston selvityksen mukaan suomalaiset vapaaehtoiset syyllistyivät SS-joukoissa vuosina 1941–1943 sotarikoksiin.

Lue lisää: Selvitys: Suomalaiset SS-miehet osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen – ”Viimeisenä ammuttiin nuorin”

Tutkimusta esitellessään Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva sanoi, että ”suomalaiset osallistuivat hyvin todennäköisesti osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen. Pääsääntöisesti suomalaiset suhtautuivat tähän toimintaan kielteisesti.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinistö hakee asiassa tukea professori Timo Vihavaisen näkemyksistä. Niinistö kertoo Vihavaisen näkemyksestä, jonka mukaan ei voida osoittaa yhtään konkreettista tapausta, joissa nimenomaan suomalaiset olisivat toimineet kansainvälisen oikeuden vastaisissa, natsi-ideologian mukaisissa tuhoamistehtävissä.

”Voiko tuota enää selvemmin ilmaista”, Jussi Niinistö ilmoittaa.

”Oikeusjärjestelmässä noudatetaan sitä periaatetta, että syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan. Mielestäni tämä sopii myös historiantutkimukseen”, Niinistö kirjoittaa.

Kansallisarkiston selvityksen tehnyt Lars Westerlund on perehtynyt muun muassa 76:n suomalaisvapaaehtoisen päiväkirjoihin. Niissä kerrotaan surmaamisista ja väkivaltaisuuksista, mutta ”usein peitetysti”.


Käytössä olleista lähteistä on kuitenkin pystytty selvittämään, missä yksiköissä suomalaiset palvelivat ja mihin väkivaltaisuuksiin joukko-osastot syyllistyivät.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kansallisarkiston mukaan Westerlundilla on ollut käytettävissä 75 SS-Wiking -divisioonan suomalaisen vapaaehtoisen päiväkirjaa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käytössä on ollut 54 päiväkirjaa.

Westerlundin työn tuloksena julkaistiin englanniksi 248-sivuinen kirja The Finnish SS-volunteers and atrocities 1941–1943.

Toisen maailmansodan sotarikollisia jäljittävän Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff pyysi selvityksen tekemistä tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä vuosi sitten tammikuussa.

Tuolloin Zuroffille vastattiin, että Suomi tekee asiasta ”riippumattoman, tieteelliseen tutkimukseen perustuvan selvityksen”.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osa Iso Omenan kauppakeskuksesta suljettiin tuhkarokkoepäilyn takia

    2. 2

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    3. 3

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    4. 4

      Uusi yhtiö markkinoi Suomessa pikavippejä luottotietonsa menettäneille

    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaismalli Angelika Kalliosta tuli Karl Lagerfeldin suojatti, jota muotiguru puolusti ärhäkästi: ”Chanelin työntekijät eivät pitäneet minusta mutta Karl käski heitä sulkemaan suunsa”

    8. 8

      Ympäri maailman huomiota herättänyt suomalainen startup julkisti kohutut ja odotetut vr-lasinsa – pääsimme kokeilemaan

    9. 9

      Vain kaksi edustajaa uskaltautui puolustamaan ministereiden kanssa aktiivimallia oppositiota vastaan – ”Se on tieteellinen!” Juhana Vartiainen puolusti mallia

    10. 10

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    3. 3

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    4. 4

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    5. 5

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    6. 6

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    7. 7

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    8. 8

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    9. 9

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    10. 10

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    9. 9

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    10. 10

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää