Politiikka

Oikeuskansleri moittii sisäministeri Kai Mykkästä: Kriisinhallinta­keskuksen valmistelussa olisi pitänyt vertailla useita paikkakuntia

Valmistelu oli hyvän hallintotavan vastaista, oikeuskansleri katsoo.

Oikeuskansleri moittii sisäministeri Kai Mykkästä (kok) Kriisinhallintakeskuksen siirron valmistelusta. Oikeuskanslerin mukaan valmistelussa pitää yleensä verrata useita paikkakuntia. Sisäministeriön tiedotteesta ennen paikkakuntien vertailua saattoi kuitenkin ymmärtää, että päätös oli jo tehty.

”Päätöksenteon objektiivisuutta ja valmistelun asianmukaisuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta olisi ollut parempi, että ministeri Mykkänen ei olisi jo valmistelun alkaessa ilmoittanut valmistelun lähtökohtana olevaa sijaintipaikkaa”, oikeuskansleri toteaa päätöksessään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kriisinhallintakeskus perustettiin vuonna 2007 Kuopion Pelastusopistoon. Sisäministeriö tiedotti viime huhtikuussa, että Kriisinhallintakeskus siirtyy pääkaupunkiseudulle.

Kriisinhallintakeskus on siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoiminnan osaamiskeskus, joka muun muassa kouluttaa asiantuntijoita kansainvälisiin tehtäviin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kantelija arvosteli sisäministeriön päätöstä Kriisinhallintakeskuksen siirtämisestä. Kantelijan mukaan sisäministeriö tiedotti siirrosta ennen asianmukaisia selvityksiä, kuulemismenettelyä ja käsittelyä alueellistamisen koordinaatioryhmässä.

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan sisäministeriö antoi tiedotteessaan ristiriitaista tietoa päätöksenteon vaiheesta ja etenemisestä.

Asian valmistelu oli oikeuskanslerin mukaan hyvän hallintotavan vastainen, mutta ei rikkonut lakia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mykkäsen mukaan oikeuskanslerin kommentit täytyy ottaa vakavasti, vaikka mitään lainvastaista päätöksessä ja sen valmistelussa ei tapahtunutkaan.

”On syytä, että ministeriössä ollaan tarkkoina sen kanssa, että missä vaiheessa valmistelua viestitään milläkin tavalla”, Mykkänen sanoi STT:lle eduskunnassa.

Mykkäsen mukaan sisäministeriö julkaisi viime vuoden kesäkuussa perusteellisen vertailun Kriisinhallintakeskuksen sijoituspaikkavaihtoehdoista. Selvityksessä verrattiin Helsinkiä, Säkylää ja Tamperetta keskuksen sijaintipaikkaan Kuopioon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kriisinhallinnan kansainvälisten osaajien keskittymän rakentaminen Kuopioon osoittautui Mykkäsen mukaan vuosien varrella hyvin vaikeaksi, minkä vuoksi keskuksen parhaimpana sijoituspaikkana päädyttiin pitämään Helsinkiä.

”Sisällöllisesti meillä on ollut vain yksi tavoite – se, että kriisinhallintaosaaminen on sille kuuluvalla huipputasolla myös jatkossa”, Mykkänen sanoi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies häiriköi lastenvaunujen kanssa liikkeellä olleita naisia Vantaalla

    2. 2

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    3. 3

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    4. 4

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    5. 5

      Suurlähettiläs kommentoi irakilais­kenraalin miljoona­tarjousta pakko­palautuksista: ”Hän yritti huijata Suomen hallitusta”

    6. 6

      Moskovalainen oikeus vangitsi tunnetun amerikkalaissijoittajan huhtikuulle asti – Legendaariseksi kutsutun Michael Calveyn kiinniotto säikäytti sijoittajapiirit

    7. 7

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    8. 8

      Siperiassa satoi mustaa lunta, syyttäjä aloitti rikostutkinnan

    9. 9

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    10. 10

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    2. 2

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    3. 3

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    6. 6

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    9. 9

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    10. 10

      Texas ja Kalifornia sekä kolme maanomistajaa riitauttivat heti Trumpin hätätilan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    9. 9

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    10. 10

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    11. Näytä lisää