Politiikka

Pääministeri Sipilä torjuu väitteen sinisten valtiosihteerin porttikiellosta EU-ministerivaliokunnan kokouksiin

Sipilän mukaan kohu liittyy EU-ministerivaliokunnan kokoukseen toissa perjantaina.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) torjuu mediatiedot siitä, että sinisten hallitusryhmän valtiosihteerille Samuli Virtaselle olisi annettu porttikielto hallituksen EU-ministerivaliokunnan kokouksiin. Ilta-Sanomien mukaan taustalla olisi hallituksen sisäinen riitely, joka koskee Euroopan vakausmekanismia (EVM).

”Ei valtiosihteerille ole mitään porttikieltoa laitettu. Hänellä on ihan samanlainen oikeus osallistua kokoukseen kuin tähänkin saakka”, Sipilä sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

Sipilän mukaan kohu liittyy EU-ministerivaliokunnan kokoukseen toissa perjantaina. Tuolloin paikalla ei ollut yhtään sinisten ministeriä, minkä vuoksi Suomen kanta EVM-kysymykseen päätettiin jättää pöydälle. Sipilä totesi kyseisen asian yhteenvedossa, että se käsitellään vielä triossa eli Sipilän, valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin) kesken.

”Olemme kahdessa lyhyessä keskustelussa käyneet sitä läpi ja todenneet, ettei meillä ole mitään ristiriitaa tässä asiassa.

Sipilän mukaan valtiosihteeri Virtanen oli paikalla kokouksessa, mutta ei voinut käyttää ääntään, koska kokouksessa vain ministerit pitävät oman hallinnonalansa ja ryhmänsä puheenvuorot.

Pääministerin mukaan sinisten puheenjohtaja Terho ei ole myöskään ilmoittanut hänelle, että sinisten ministerit olisivat aikeissa vastaisuudessa boikotoida EU-ministerikokouksia, kuten on huhuttu.

EVM on esillä kesäkuun EU-huippukokouksessa, jossa Sipilän mukaan päätetään, voidaanko määräenemmistöpäätöksiä soveltaa yksittäisissä maksatuksissa sovittujen pelisääntöjen mukaan esimerkiksi pankkikriisin hoidossa.

Sipilän mukaan hänen hallituksensa haluaa säilyttää yksimielisen päätöksenteon, mutta asia jää seuraavan eduskunnan linjattavaksi. Aiemmin uutisoitiin, että kokoomus ja keskusta olisivat määräenemmistön kannalla.

Sipilä ei osannut tarkemmin arvioida, mistä väärinymmärrys aiheutui.

”Tämä on ehkä väärin vuodettu. Kun vuodetaan, niin kannattaisi vuotaa oikein”, Sipilä sanoi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin saksalaiset ratkaisisivat turvapaikan­hakijoiden palautukset

    2. 2

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    3. 3

      Monia suomalaisia odottaa eläkkeellä ikävä yllätys – Katso HS:n laskurista, millainen eläke sinulle on tulossa

      Tilaajille
    4. 4

      Liian palelemisen syy voi löytyä suolistobakteereista, tutkijat arvelevat

    5. 5

      Päättäjät väistelevät karua totuutta: Suomen eläke­järjestelmä on kriisissä

    6. 6

      Mies raiskasi 15-vuotiaan tytön Helsingissä ja käytti kahta muuta seksuaalisesti hyväkseen – Käräjäoikeus tuomitsi vajaan neljän vuoden vankeuteen

    7. 7

      Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

    8. 8

      Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

    9. 9

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko: Kartta näyttää tulokset kunnittain ja posti­numeroittain

      Tilaajille
    10. 10

      Naiselle vakavia vammoja huoneistopalossa Helsingin Haagassa, naapuri­parvekkeelta pelastettiin lapsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    2. 2

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko: Kartta näyttää tulokset kunnittain ja posti­numeroittain

      Tilaajille
    3. 3

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    4. 4

      Yhdestä huoneesta tuli sote-kaaoksen julma taistelu­tanner, ja nyt HS kertoo, mitä oven takana tapahtui – ”En ole koskaan nähnyt niin huonoa käytöstä”

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Vessahädän kourissa kipristelevät turistilaumat piinaavat Helsingin kaupungintalolla: Kaupunki sanoo kahdeksalla kielellä ei

    7. 7

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    11. Näytä lisää