Politiikka

Ennuste: Valtapuolueita odottaa eurovaaleissa tappio – voittajia maahanmuuttovastaiset euroskeptikot

Kannatuskyselyt povaavat historiallista muutosta parlamentin voimasuhteisiin.

Euroopan parlamentin vanhat valtapuolueet ovat kärsimässä kevään eurovaaleissa tuntuvan vaalitappion, kertoo Euroopan parlamentin ja tutkimusyhtiö Kantar Publicin koostama ennuste. Keskusta-oikeistolainen EPP ja keskusta-vasemmistolainen S&D ovat ennusteen mukaan menettämässä enemmistönsä parlamentin paikoista. Niiden osuus paikoista laskisi nykyisestä 54 prosentista 45 prosenttiin.

Muutos olisi historiallinen: europarlamentin poliittinen ydin on ensimmäisistä eurovaaleista vuodesta 1979 saakka rakentunut EPP:n ja sosiaalidemokraattien enemmistön varaan.


Kovimman tappion vaaleissa olisivat kärsimässä sosiaalidemokraatit. S&D-ryhmä menettäisi vaaleissa peräti 51 paikkaa. Uudessa parlamentissa S&D:n riveissä olisi enää 135 meppiä.

Sosiaalidemokraateille povataan tappiota kaikissa suurimmissa jäsenmaissa: Saksassa demarit menettäisivät 12 paikkaa, Ranskassa seitsemän ja Italiassa peräti 16 paikkaa.

Paikkamäärien muutoksissa on huomattava, että Britannian EU-eron vuoksi europarlamentin kokonaispaikkamäärä pienenee. Toukokuussa valittavassa uudessa parlamentissa on enää 705 paikkaa nykyisen 751:n sijaan. Britannian työväenpuolueen lähdön myötä S&D:kin menettää 19 edustajaa.

S&D:n osuus europarlamentin paikoista on näin putoamassa 25 prosentista 19 prosenttiin.

Suomi on harvoja maita, joissa ennuste povaa demareille lisäpaikkoja. SDP:n paikkamäärän ennustetaan kasvavan nykyisestä kahdesta neljään.

EPP on ennusteen mukaan menettämässä 34 paikkaa, ja sen osuus paikoista putoaa 29 prosentista 26 prosenttiin.

Pahimmalta tilanne näyttää Ranskassa, missä perinteinen oikeisto on kokemassa rökäletappion. EPP olisi menettämässä Ranskassa yhdeksän paikkaa.

Suomesta EPP:hen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit. Kokoomuksella on kolme meppiä, eikä määrä olisi ennusteen mukaan muuttumassa.

Suurimmaksi voittajaksi näyttävät nousevan erilaiset euroskeptiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet. Niille povataan vaalivoittoja niin Saksassa, Italiassa kuin Ranskassakin.

Ranskassa Marine Le Penin johtama maahanmuuttovastainen Kansallinen liittouma olisi ennusteen mukaan saamassa eniten meppejä, 21 paikkaa. Niin ikään isoa äänipottia Ranskassa ennustetaan maan presidentin Emmanuel Macronin Tasavalta liikkeelle -puolueelle. Yhdessä vaaliliittolaisensa Modem-puolueen kanssa se olisi saamassa 20 paikkaa europarlamentissa.

Italian hallituspuolueet, maahanmuuttovastainen Lega ja populistinen Viiden tähden liike, ovat matkalla vaalivoittoon. Lega olisi saamassa 27 ja Viiden tähden liike 22 paikkaa.

Toistaiseksi europarlamentin euroskeptiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet eivät ole onnistuneet yhdistämään voimiaan, vaan niiden edustajat ovat hajallaan kolmessa ryhmässä ja sitoutumattomien joukoissa. Suuri euroskeptinen blokki on pitkään ollut uuden oikeiston haaveissa, ja eurovaalit voivat laittaa aikeisiin vauhtia.

Yksi vauhdittava tekijä on se, että euroskeptisistä ryhmittymistä maltillisin, ECR, on kutistumassa tuntuvasti, kun ryhmään kuuluvat 19 brittikonservatiivia menettävät paikkansa brexitin myötä. ECR on myös perussuomalaisten ryhmä.

Suomessa ennuste povaa SDP:stä vaalien voittajaa neljällä paikalla nykyisen kahden sijaan. Vihreät kasvattaisi paikkamäärää yhdestä kahteen. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton paikkamäärä säilyisi ennallaan. Keskusta menettäisi yhden paikan, ja RKP menettäisi ainoan paikkansa.

Brexitin seurauksena tehtävien paikkamuutosten seurauksena Suomen meppimäärä kasvaa yhdellä 14:ään. Britannian brexit neuvottelut tai mahdollinen neuvotteluajan pidennys saattaa sotkea tehtyjä paikkajakoja.

Lue brexitin vaikutuksista eurovaaleihin tästä jutusta.

Ennuste on yhdistelmä eri maissa tehtyjä kannatuskyselyitä. Osa kyselyistä on yleisiä puoluekannatuskyselyitä, osa nimenomaisesti eurovaalikyselyistä.

Suomen ennuste pohjautuu Alma Median tammikuussa Tietoykköset-tutkimusyhtiöltä tilaamaan eduskuntavaalien kannatuskyselyyn.

Oikaisu 18.2. kello 12.40: S&D on menettämässä vaaleissa 51 paikkaa, ei 53, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Fakta

Eurovaalit 2019


 Euroopan parlamentin vaalit käydään kaikissa EU-maissa 23.–26. toukokuuta 2019.

 Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 26. toukokuuta.

 Kaikkiaan europarlamenttiin valitaan 705 edustajaa. Parlamentin koko pienenee nykyisestä 751:stä, kun Britannia eroaa EU:sta.

 Suomesta valitaan 14 meppiä. Määrä kasvaa yhdellä, kun brexitin seurauksena parlamentin maakohtainen paikkajako muuttuu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miten on mahdollista, että kunnallinen hammashoito panee luukut kiinni jo kello 14.30?

    2. 2

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    3. 3

      Ainakin sata klamydiatapausta jäänyt testeissä paljastumatta, nyt selvitetään kymmeniä­tuhansia vanhoja testituloksia – ”Emme osaa vielä sanoa, kuinka isosta ongelmasta on kyse”

    4. 4

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    5. 5

      Suomessa voi olla nyt lämpimämpää kuin Espanjassa, mutta loppu­viikoksi ennustetaan käännettä

    6. 6

      Huoltoyhtiö meni konkurssiin, isännöitsijä valitsi taloyhtiölle uuden firman – Menikö oikein?

    7. 7

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    8. 8

      ”Keskustalla on aika selvä suunta oppositioon”, sanoo Juha Sipilä – Kansan­edustajille luovutetaan valta­kirjat, HS näyttää suorana kello 12

    9. 9

      Tosi miesten viimeinen taisto: Se pieni ero jyllää politiikassa, mutta ei ehkä kauan

    10. 10

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    2. 2

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    3. 3

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Sri Lankan pommi-iskuissa kuoli ainakin 310 ihmistä, hallituksen mukaan taustalla saattoi olla ”ulkomainen verkosto”

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    8. 8

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    9. 9

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi on löytänyt jälkiä ja verta melumuurin väliin kiilatusta autosta, joten pääsiäisen merkillisin liikenneonnettomuus voidaan vielä ratkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    11. Näytä lisää