Politiikka    |   Kolumni

Vastapuoli ei ole paha, vaikka olisi eri mieltä – tervetuloa kuplasi ulkopuolelle!

Jos alamme pitää toisiamme vihollisina, Suomesta tulee hyvin erilainen maa kuin nyt, kirjoittaa HS:n toimituspäällikkö Laura Saarikoski.

Itsekäs, ahne, selkä­rangaton. Näin kuvailivat vasemmiston äänestäjät Yhdys­valloissa oikeistolaisia.

Vihainen, tietämätön, vallanhimoinen. Näin kuvailivat oikeiston äänestäjät vasemmis­tolaisia.

Asuessani vuosia Yhdys­valloissa pidin surkeana sitä, että oikeisto ja vasemmisto eivät enää ole vain eri mieltä keskenään: presidentti Donald Trumpin aikana monet äänestäjät ovat alkaneet mielipidemittausten mukaan uskoa, että toisin ajattelevat ihmiset ovat pahoja. Osa tästä johtuu kaksipuoluejärjestelmästä, osa kahtia jakautuneesta mediasta ja osa siitä, että samanmieliset hakeutuvat asumaan toistensa lähelle.

Suomessa poliittinen kahtiajako ei ole yhtä pitkällä, mutta se on olemassa. Ei tarvitse kuin käväistä sosiaalisessa mediassa. Suomalaisiakin jakavat maahanmuutto, maantiede sekä suhtautuminen sosiaaliturvaan, ilmastoon tai homoliittoihin.

Itse ajattelen, että Suomessa poliittisen jakautumisen seuraukset olisivat vakavammat kuin Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset ovat aina olleet oman onnensa seppiä, kun taas pohjoismainen hyvinvointivaltio on perustunut solidaarisuuteen. Jos me alamme pitää toisiamme vihollisina, haluamme tuskin tukea verovaroin toistemme koulutusta tai terveydenhoitoa.

Silloin Suomesta tulee hyvin erilainen maa kuin nyt.

Poliittinen jakautuminen vie pohjan pois myös sellaiselta yhteiseltä keskustelulta, jota Helsingin Sanomat haluaa ylläpitää. Journalismin perustehtävä on kertoa, miksi erilaiset ihmiset ajattelevat niin eri tavalla: avata lukijoille niitä maailmoja, jotka eivät ole helposti heidän ulottuvillaan.

Siksi innostuin saksalaislehti Zeit Onlinen projektista, jossa erimieliset ihmiset istutetaan – omasta halustaan – samaan pöytään eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Helsingin Sanomat järjestää nyt samanlaisen Suomi puhuu -tapahtuman eduskuntavaalien alla.

Saksassa tapahtumaa on kuvailtu politiikan Tinderiksi, mutta minusta se on vielä enemmän. Se on journalistinen projekti, jonka päämäärä on avata eri tavalla ajattelevien ihmisten maailmoja. Se on demokratiaprojekti, jossa ollaan rauhanomaisesti eri mieltä. Se on myös pohjoismainen identiteettiprojekti: millainen maa me haluamme olla?

Tavoite ei ole, että erimieliset ihmiset olisivat samaa mieltä. Tavoite on, että toisen perusteluja ymmärtäisi, vaikka niitä ei hyväksyisi. Vastapuoli ei ole paha, vaikka olisikin eri mieltä.

On ihan eri asia huutaa tuntemattomille netissä kuin tavata kasvotusten joku, jolla on päinvastaiset arvot. Kokeilkaa vaikka.


Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    2. 2

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    3. 3

      Helsinki antoi väärää tietoa Kumpulan kiistellystä puutalosta – ”Ei estettä rakennuksen käyttämiselle asumiseen tai kokoontumiseen”

    4. 4

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    5. 5

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    6. 6

      Jumbon ruuhkat kiristävät hermoja, mutta uusia liikennejärjestelyjä ei tehdä – Syynä on ratikka, joka saattaa tulla kymmenen vuoden päästä

    7. 7

      Moottoripyörä­kilpailu vaihtui vaaralliseen nyrkkitappeluun kesken ajojen, molemmille kahden vuoden kilpailukielto

    8. 8

      Museot ja yliopistot kieltäytyvät Sacklerin opioidiperheen lahjamiljoonista

    9. 9

      Laaja tiedeartikkeli kertoo, millaisia rokotuksilla hävitetyt taudit olivat ja voivatko ne tulla takaisin

      Tilaajille
    10. 10

      Keskellä uusmaalaista maalaismaisemaa on kartano, jonka historia on tragedioita täynnä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    2. 2

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    5. 5

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    6. 6

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    7. 7

      Britannian parlamentti otti ohjat brexitissä, hallitus pitää päätöstä ”vaarallisena”

    8. 8

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin toisesta kaudesta tuli juuri aiempaa toden­näköisempi

    10. 10

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    11. Näytä lisää