Politiikka

Vain kaksi edustajaa uskaltautui puolustamaan ministereiden kanssa aktiivimallia – ”Se on tieteellinen”, Juhana Vartiainen puolusti

Jokainen oppositioryhmä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ilmoittanut kannattavansa aktiivimallin kumoamista. Kansalaisaloitteesta äänestettäneen täysistunnossa ensi viikolla.

Oppositio otti kaiken ilon irti, kun vain muutama hallituksen edustaja oli vaivautunut paikalle puolustamaan viime vuoden alussa voimaan tullutta aktiivimallia. Eduskunta käsitteli tiistaina kansalaisaloitetta, joka vaatii työttömyysturvaa leikkaavan aktiivimallin kumoamista.

Kansalaisaloitteen allekirjoitti viime vuonna yli 140 000 ihmistä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti viime viikolla mietinnössään, että kansalaisaloite hylätään.

Jokainen oppositioryhmä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on esittänyt vastalausetta mietinnölle ja kannattaa kansalaisaloitetta, eli aktiivimallin kumoamista. Kansalaisaloitteesta äänestettäneen täysistunnossa ensi viikolla.

Aktiivimallia olivat täysistunnossa puolustamassa vain sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) ja työministeri Jari Lindström (sin) sekä kansanedustajat Simon Elo (sin) ja Juhana Vartiainen (kok). Vartiainenkin saapui saliin vasta 15 minuuttia ja Elo puoli tuntia käsittelyn aloittamisen jälkeen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössäkin huomautettiin kansalaisaloitteen hylkäämisesityksestä huolimatta, että aktiivimalli näyttää kohdistuvan työttömyysetuuden saajiin ikäryhmittäin ja alueittain epätasa-arvoisesti.

Joka kolmas aktiivimallin leikkurin iskun saaneista oli vähintään 60-vuotias ja eniten leikkuri iski työttömiin Itä-Suomessa, Uudellamaalla ja käsivarren Lapissa. Lisäksi aktiivimalli on lisännyt toimeentulotuen saajia.

 

”Mikään tavoitteista ei ole toteutunut.”

Keskustalaisia ei eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosta lukuun ottamatta salissa näkynyt, eikä hänkään pitänyt puheenvuoroa. Eritoten keskustalaisten mutta myös muidenkin hallituspuolueiden edustajien haluttomuus osallistua keskusteluun selittynee vaalien läheisyydellä sekä sillä, että aktiivimallin toteutuksessa on katsottu olevan monia ongelmia esimerkiksi alueelliseen tasa-arvoon liittyen.

Näihin huomautuksiin myös oppositio tarttui. Arja Juvonen (ps) kuvasi aktiivimallia nöyryyttäväksi, väheksyväksi ja ilkeäksi. Anna Kontula (vas) sanoi aktiivimallia puolestaan noloksi laiksi. Hänen mukaansa aktiivimalli on epäoikeudenmukainen muun muassa siksi, että se kohdistuu pienituloisimpiin työttömien joukossa ja rankaisee myös, jos työtön on yrittänyt parhaansa.

”Mikään sen tavoitteista ei ole toteutunut. Kaikki uhat, mitä sille asetettiin, ovat toteutuneet. Tästä syystä salissa ei ministereitä lukuun ottamatta ole yhtään hallituspuolueiden edustajaa. Eivät kehtaa tulla puolustamaan lakia, jonka kaikki tietävät epäonnistuneeksi”, Kontula sanoi ennen Vartiaisen ja Elon saapumista.

Sekä Mattila että Lindström vetosivat siihen, että aktiivimallia on kehitetty paremmaksi ja aiotaan kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa kehittää.

”Vaikutuksia on seurattu ja aktiivisuus­mahdollisuuksien osoittamista on laajennettu”, Mattila sanoi.

Lindström sanoi puolestaan olevansa samaa mieltä, että aktiivimallissa on epäoikeudenmukaisia ongelmia ja alueellista eriarvoisuutta.

”En ole missään vaiheessa kiistänyt sitä, etteikö mallissa ole ongelmia. Siksi tämä malli on kolmikannassa parasta aikaa.”

Hänen mukaansa aktiivimalli on toisaalta myös kannustanut ihmisiä ottamaan vastaan lyhyitä työsuhteita.

”Ajatuksena, että kun ottaa lyhyitä työsuhteita vastaan, saa jalan oven väliin ja pääsee työelämään kiinni.”


Ärhäkimmin aktiivimallia puolusti kokoomuksen Vartiainen. Hänen mukaansa aktiivisuuden kriteeri aktiivimallissa on asetettu suurin piirtein oikealle tasolle, kun ehtoa eivät ole toisaalta täyttäneet kaikki, eikä etuus ole toisaalta leikkaantunutkaan kaikilta.

”Se, että osa ehdon täyttää ja osa ei, osoittaa että se on mennyt suunnilleen oikein. Juuri siihen perustuu aktiivimallin työttömyyttä alentava vaikutus”, Vartiainen sanoi.

Hänen mukaansa aktiivimallia ”ei pidä vesittää” lisäämällä ”mitä tahansa helposti saatavia koulutuksia” aktiivisuuden ehdon täyttämiseksi. Sen sijaan Vartiaisen mukaan pitäisi luoda mahdollisuuksia täyttää ehto ”mielekkäällä, järkevällä työpanoksella”.

”Silloin sen työttömyyttä alentava vaikutus poistuu”, ja vetosi ruotsalaistutkimuksiin.

”Erittäin vahva tutkimustulos on, että kaikkein turhin ja vähiten tehoava työvoimakoulutus on sellaista, johon hakeudutaan siinä tarkoituksessa, että halutaan vain täyttää jokin työttömyysturvan saantiin liittyvä ehto”, Vartiainen sanoi ja herätti oppositiossa välihuutoja.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi Vartiaisen linjan olevan ”kovin tyly”.

”Se on tieteellinen!” Vartiainen huusi väliin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meren mukaan Vartiaista kuunnellessa tulee olo, ”ettei mikään riitä”.

”Hän on sitä mieltä, että ihminen, joka on syrjäytynyt ja kotona, ja aktivoi itsensä – ei riitä! Pitää tulla heti kunnon duunia tai heti leikkurit peliin”

Lindstörmin mukaan valtio on tilannut selvityksen aktiivimallin vaikutuksista VTT:ltä.

”Te sanotte, että tämä pitää kaataa. Minä sanon, että tätä pitää korjata. Tässä on hyviä elementtejä. Väitän, että kun VTT julkaisee tutkimuksensa voidaan käydä keskustelua koko mallista ja sen vaikutuksista.”

Lindström vetosi puheenvuorossaan te-toimistojen virkailijoiden hänelle kertomiin tietoihin, joiden mukaan aktiivimalli on saanut työtä hakemaan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole niin tehneet.

”Eikö tämä ole hyvä asia?” Lindström kysyi.

”Joo!” Vartiainen huusi.

Fakta

Aktiivimalli


 Vuosi sitten voimaan tullut aktiivimalli edellyttää, että työtön työnhakija osoittaa aktiivisuutta säilyttääkseen työttömyysetuutensa.

 Mikäli työtön työnhakija ei täytä aktiivisuusedellytystä noin kolmen kuukauden eli 65 päivän aikana, etuus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia.

 Työnteon tai yrittämisen vaihtoehtona on viiden päivän osallistuminen te-toimiston työllistymistä edistävään palveluun, kuten koulutukseen tai uravalmennukseen.

 Tämän vuoden alusta tuli muutoksia omaehtoisen koulutuksen ehtoihin. Lisäksi sivutoimisilla opinnoilla voi nyt osoittaa aktiivisuutta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    2. 2

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    3. 3

      Helsinki antoi väärää tietoa Kumpulan kiistellystä puutalosta – ”Ei estettä rakennuksen käyttämiselle asumiseen tai kokoontumiseen”

    4. 4

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    5. 5

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    6. 6

      Jumbon ruuhkat kiristävät hermoja, mutta uusia liikennejärjestelyjä ei tehdä – Syynä on ratikka, joka saattaa tulla kymmenen vuoden päästä

    7. 7

      Moottoripyörä­kilpailu vaihtui vaaralliseen nyrkkitappeluun kesken ajojen, molemmille kahden vuoden kilpailukielto

    8. 8

      Museot ja yliopistot kieltäytyvät Sacklerin opioidiperheen lahjamiljoonista

    9. 9

      Laaja tiedeartikkeli kertoo, millaisia rokotuksilla hävitetyt taudit olivat ja voivatko ne tulla takaisin

      Tilaajille
    10. 10

      Keskellä uusmaalaista maalaismaisemaa on kartano, jonka historia on tragedioita täynnä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    2. 2

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

      Tilaajille
    5. 5

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    6. 6

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    7. 7

      Britannian parlamentti otti ohjat brexitissä, hallitus pitää päätöstä ”vaarallisena”

    8. 8

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin toisesta kaudesta tuli juuri aiempaa toden­näköisempi

    10. 10

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

    11. Näytä lisää