Politiikka

Suomen Moskovan-suurlähettiläs ei voi soittaa Suomeen salaisia puheluja, koska tietoturva ei ole kunnossa – Eduskunta vaatii ulkoministeriötä korjaamaan puutteet

Turvatilat luottamuksellisten keskustelujen käymiseen puuttuvat eikä Helsinkiin ole suojattua keskusteluyhteyttä kaikista lähetystöistä. Valtioneuvosto sanoo järjestelmien olevan ”hyvällä tasolla”, vaikka lähetystöt ovat asiasta eri mieltä, eduskunnan tarkastusvaliokunta ihmettelee.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on löytänyt selviä puutteita erityisesti Suomen Nato-edustuston ja Moskovan-suurlähetystön tietoturvallisuudesta. Tarkastusvaliokunnan mukaan kaikissa lähetystöissä ei ole käytettävissä luottamuksellisten keskustelujen mahdollistamaan turvatilaa eikä suojattua reaaliaikaista puhelinyhteyttä Helsinkiin.

”Valiokunnan saamien arvioiden mukaan ulkoministeriön ja erityisesti lähetystöjen tietoturvallisuus ei ole riittävän hyvällä tasolla”, tarkastusvaliokunta kirjoittaa tuoreessa mietinnössään.

Valiokunta ei täsmennä, mitkä puutteet koskevat nimenomaan Nato-edustuston ja Moskovan-suurlähetystöä.

Ulkoministeriön tietohallintojohtaja Ari Uusikartano sanoo, että Suomen lähetystöjen ja Helsingin välillä ei ole tällä hetkellä mahdollista käydä riittävällä tasolla luottamuksellisia keskusteluja.

Tämä koskee myös kaikkein arkaluonteisimpia paikkoja, kuten Brysselissä sijaitsevaa Nato-edustustoa sekä Moskovan-lähetystöä.

Uusikartanon mukaan ulkoministeriö käyttää muun muassa tietosuojattua Signal-sovellusta, mutta ministeriö ei ole vakuuttunut siitä, että se riittää turvaamaan keskustelujen tai viestien luottamuksellisuuden. Lisäksi Uusikartano sanoo, että viestiliikennettä saatetaan myös häiritä, jolloin se ei mene perille.

”Puhelimen käyttöä pyritään välttämään, mutta jos joskus on kiire ja pakko välittää tietoa, niin silloin käytetään sitä kanavaa joka on käytettävissä. Ja silloin otetaan myös riski, että keskustelu on kuunneltavissa.”

Käytännössä kyse on aineistosta, jonka suojausluokka on kaksi tai kolme. Korkeimman turvaluokan eli ykkösen tiedot viedään kuriirilla.

Uusikartano pitää selvänä, että suojausongelman takia salassa pidettävää tietoa on jo todennäköisesti vuotanut vieraiden valtioiden käsiin.

”Ei mikään ole suoraan osoittanut että joku tieto on vuotanut. Mutta on aivan selvää, että jos käytetään vähemmän turvallisia ratkaisuja viestimiseen, niin näin on varmastikin käynyt.”

Eikö tämä ole iso ongelma?

”Näinkin voidaan sanoa. Jos on asioita, jotka halutaan pitää luottamuksellisina, niin ongelmahan se on.”

Jos esimerkiksi Moskovan-suurlähettiläällä Mikko Hautalalla on kiireistä asiaa ulkoministeriöön, niin hän ei voi kommunikoida sitä puhelimella ilman vaaraa siitä, että Venäjä kuuntelee?

”Ei, jos hän käyttää siihen puhelinviestintää. Jos ei ole kiireinen asia, niin hän voi odottaa sitä, että hän ehtii siirtyä edustustoon ja välittää tiedot jollain turvallisella ratkaisulla.”

Syntyykö tällaisia kiireellisiä tilanteita usein?

”Kyllähän niitä syntyy. Ja jos tietää minkälaiset ruuhkat ovat vaikka Moskovassa, jos tätä esimerkkiä käytetään, niin edustustoon siirtyminen voi kestää pahimmillaan tunteja.”

Uusikartanon mukaan ongelmaan ollaan kehittämässä ratkaisua, käytännössä jonkintyyppistä uutta puhelinlaitetta.

Samat ongelmat koskevat Uusikartanon mukaan kaikkia Suomen lähetystöjä, vaikka valiokunta kiinnitti nyt huomionsa Nato-edustustoon ja Moskovan-lähetystöön.

Uusikartano mainitsee esimerkkeinä Teheranin, Pekingin ja Washingtonin lähetystöt.

”Vastaavat haasteet löytyvät kaikista paikoista, joissa tiedusteluintensiteetti on korkea ja joissa käsitellään herkkiä asioita.”

Uusikartanon mukaan Suomen lähetystöistä ei löydy tällä hetkellä myöskään turvallista videoneuvottelumahdollisuutta. Tätäkin ollaan korjaamassa.

Sen sijaan turvallisia neuvottelutiloja, joihin signaali ei pääse ja jotka tutkitaan kuuntelulaitteiden varalta, löytyy keskeisistä lähetystöistä. Niitäkään ei tosin ole riittävästi, Uusikartano sanoo. Ei myöskään Moskovassa ja Brysselissä.

Merkittäviä tietoturvapuutteita löytänyt valiokunta ”pitää välttämättömänä”, että tietoturvapuutteet korjataan ulkoasiainhallinnossa ja erityisesti Suomen Nato-edustuston ja Moskovan-suurlähetystön tietoturvajärjestelyjä parannetaan.

Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ulkoasiainhallinnon tietoturvajärjestelyjen parantamiseksi ja sisällyttää tarvittavat määrärahat vuoden 2019 lisätalousarvioesitykseen.

Uusikartano arvelee, että ulkoministeriö tarvitsee vielä uuden hallituksen lisätalousarvioesityksen, jotta sillä on varaa kaikkiin vaadittaviin uudistuksiin.

Ongelmien korjaaminen on entistä akuutimpaa, koska Suomeen kiinnittyy EU-puheenjohtajakaudella entistä enemmän huomiota, Uusikartano sanoo.

”Totta kai olemme ulkoministeriössä olleet näistä ongelmista aina tietoisia. Hyvä, että eduskunta kiinnittää nyt huomiota asiaan.”

”Luokitellun aineiston välittämiseen ja käsittelyyn on kyllä ratkaisuja, mutta maailma digitalisoituu ja menee yhä nopeatempoisemmaksi. Tarvitaan monikanavaisempaa viestintää, ja sitä koskeviin uhkiin täytyy varautua.”

Tarkastusvaliokunta ihmettelee sitä, että asiaan ei ole havahduttu valtiohallinnon ylimmällä portaalla ja käsitykset poikkeavat toisistaan: ”Valtioneuvoston kanslian mukaan järjestelmät ovat hyvällä tasolla, kun edustustojen mukaan järjestelmät ovat vain kohtuullisella tasolla.”

Taustalla on Uusitalon mukaan se, että maailmalla on havaittu entistä enemmän tapauksia, joissa on paljastunut puhelinliikenteeseen kohdistuvaa tiedustelua.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta pyrki selvittämään ulkoministeriön ja lähetystöjen tietoturvallisuutta, koska toimintaympäristö muuttuu ja Suomi valmistautuu EU-puheenjohtajuuskauteen.

”Toimintaympäristön muutos” on tunnettu peiteilmaus Venäjän ja Kiinan lisääntyneelle vakoilulle.

Huoli koko ulkoministeriön tietoturvasta tuli edellisen kerran esiin reilu viisi vuotta sitten, kun viranomaisille paljastui ulkoministeriöön kohdistunut useita vuosia jatkunut tietomurto. Suomen viranomaiset saivat tiedon tietomurrosta Ruotsista.

Valiokunnan saaman käsityksen mukaan syytä huolelle on edelleen.

Valiokunta kertoo saaneensa arvioita, joiden mukaan puutteita on myös luokitellun tiedon eli salaiseksi leimattujen asiakirjojen käsittelyssä. Arvioiden mukaan luokitellun tiedon lähettäminen ja vastaanottaminen pitäisi järjestää nykyistä paremmin.

”Tilaratkaisuista aiheutuu tietoturvariskiä myös siltä osin, kun tilat ovat yhteisiä muiden maiden kanssa. Myös keskitetyt valtioneuvoston kanslian koordinoimat järjestelmät, kuten Valtori, nähdään ongelmallisena ulkoasiainhallinnon toiminnallisten erityistarpeiden kannalta”, valiokunta kirjoittaa.

Arvioiden mukaan keskitetyt tietojärjestelmät estävät nopeaa reagointia. Ongelma on sama kuin puuttuvissa salatuissa puhelinyhteyksissä.

”Keskitetyt järjestelmät heikentävät ulkoministeriön mahdollisuuksia nopeaan reagointiin ongelmatilanteissa”, valiokunta kirjoittaa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on yksi eduskunnan valiokunnista.

Se käsittelee muun muassa eduskunnalle annettavat hallituksen vuosikertomuksen, valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomuksen ja puolue- ja vaalirahoituksen valvonnasta antamat kertomukset sekä finanssipolitiikan tarkastuksesta ja valvonnasta antamat erilliskertomukset.

Tarkastusvaliokunnalla on oikeus omasta aloitteestaan ottaa käsiteltäväkseen toimialaansa kuuluva asia sekä laatia siitä mietintö täysistunnolle.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    2. 2

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    3. 3

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin ja hallitus­neuvottelut keskeytyivät, neuvotteluja päästy taas jatkamaan

    4. 4

      Huijarisyndrooma vaivaa monia, mutta sen vastakohdasta kärsii kenties vieläkin useampi

      Tilaajille
    5. 5

      Jussi Halla-aho tekee pesä­eron eurooppalaisiin kumppani­puolueisiin: ”Perinteiset puolueet pelaavat Putinin ja Kremlin pussiin”

    6. 6

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    7. 7

      Skandaali USA:n merivoimissa: ohjus­sukellusveneen miespuoliset sotilaat laativat härskejä listoja aluksen naisista

    8. 8

      Kommentti: Huawei-puhelimestasi saattavat karista ominaisuudet, koska Kiina pelaa sadan vuoden peliä ja Trump lietsoo kauppa­sotaa

    9. 9

      Suomalaisprofessori: Googlen rajoitukset Huawein puhelimiin voivat vielä koitua kiinalais­valmistajan eduksi

    10. 10

      Jalankulkija jäi bussin alle Helsingin Kurvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    2. 2

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    6. 6

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin ja hallitus­neuvottelut keskeytyivät, neuvotteluja päästy taas jatkamaan

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    9. 9

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    10. 10

      ”Autojen katsastus on menossa mäkeen samalla tavalla kuin taksiuudistus”, sanoo kokenut katsastusmies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää