Politiikka

Puoluejohtajat ottivat yhteen Ylen suuressa tentissä: HS arvioi onnistumiset ja epä­onnistumiset

Kokoomus jäi yksin uuden kuntiin perustuvan sote-linjauksensa kanssa. Ylen tentissä useimmat muut halusivat suuremmat toimijat terveyspalveluihin.

Yleisradion järjestämä ensimmäinen ja varsin sopuisasti edennyt vaaliväittely sai eloa heti keskustelun alussa kokoomuksen uusista sote-linjauksista.

Orpo esitteli jo Verkkouutisissa aikaisemmin torstaina esittämäänsä linjausta, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin ei tarvita uutta hallintokerrosta. Kokoomus rakentaisi paremmat palvelut kunta- ja kaupunkipohjalta. Kunnat etsivät mallissa eri puolilla maata yhteistyökumppaneita, jolloin syntyisi vahvempia palvelujen tarjoajia.

”Jättäisin mallit pois. Me haluamme kehittää nykyistä kuntapohjaista toimintaa. Emme tarvitse vaaleja, emmekä veroja, emmekä uutta hallintoa, vaan vahvempia järjestäjiä”, Orpo sanoi. ”Annetaan kuntien tehdä”, hän toisti.

Orpo jäi ehdotuksensa kanssa varsin yksin. Muut puolueet näkivät, että Orpon mallilla terveyspalvelut edelleen eriarvoistuisivat eri puolilla maata.

Orpon vieressä istunut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson naurahti kokoomuksen uudelle linjalle. Hän sanoi, että kokoomus on ajanut neljä vuotta kuntia suurempiin hartioihin perustuvaa, valinnanvapauteen pohjautuvaa mallia, mutta onkin nykymallin kannalla.

”Ongelma Orpon mallissa on, että kunnat ovat hyvin erilaisia”, sanoi vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

”Tässä ehdotuksessa rakenteellinen ongelma on se, että kunnat hyvin erilaisia ja väestö on heterogeenistä”, toisti perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Muut puolueet haastoivat yllättävän vähän gallup-johtaja Sdp:tä.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (sd) välillä jopa myötäili Rinnettä. Sipilä esimerkiksi innostui, kun tajusi, ettei Sdp ole ajamassa alas fossiilisia polttoaineita vaan etsimässä linjauksia diesel- ja bensamoottoreiden käytön lopettamiseen joskus tulevaisuudessa.

Loppupuolella keskustelua oli syntyä kohu, kun osoittautui, että Sdp:n mielestä Hornet-hävittäjien korvaamiseksi voi riittää vähempikin määrä koneita kuin yleisesti esitetty 64 kappaletta.

Ylen kyselyyn oli vastannut Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin, ei siis puheenjohtaja Antti Rinne. ”Oho, tämä on uutinen”, sanoi Sipilä.

Rinne kertoi useaan kertaan, että Sdp on valmis puolustuspoliittisen selonteon linjausten mukaisesti korvamaan nykyisten Hornetien suorituskyvyn, mutta ei tiedä vielä, mikä on koneiden oikea lukumäärä.

”Kysymys on se, mikä on tulevien koneiden suorituskyky on. Siihen liittyy runko, aseistus ja moottori”, Rinne sanoi.

”Olin ymmärtänyt, että 64 on se määrä, johon kaikki, myös sosiaalidemokraatit ovat sitoutuneet”, sanoi sinisten puheenjohtaja Sampo Terho.

Halla-aholta ja myöhemmin myös monelta muulta tuli ymmärrystä Rinteen linjaukselle. ”On ikävää, että ennen vaaleja on lyömäase, jos joku esittää mitä tahansa muuta lukua kuin 64:ää. Tietääkseni meillä on nyt 62 toimivaa Hornetia”, Halla-aho totesi.

Vaalitentissä syntyi kiistelyä, kun puheeksi tuli ilmasto ja ruoka. Rinne kannatti arvonlisäverotusta, joka ohjaa ostamaan ilmastomuutoksen kannalta suotuisia tuotteita.

Sipilä oli tällä kertaa eri mieltä. ”Ei missään tapauksessa mitään veroja”, Sipilä sanoi.

HS arvioi, miten puoluejohtajat pärjäsivät tentissä:



Juha Sipilä (kesk): Sipilä esiintyi rentoutuneena, mutta ehkä turhankin sopuisana ottaen huomioon puolueen synkän gallup-menestyksen. Keskittyi selvästi kommentoimaan Antti Rinteen puheita, välillä kannattaen ja välillä kritisoiden. Ei kuitenkaan haastattanut Rinnettä mitenkään erityisesti.


Petteri Orpo (kok): Orpo puhkui intoa tentin alussa, sillä hänellä oli uutinen. Kokoomuksen uuden sote-linjauksen mukaan seuraavaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen ei tarvita uutta hallintomallia. Kokoomuksen gallup-lukujen raju alamäki on saanut häneen sähköä, mutta se aiheutti myös mokailua. Orpo vaati useaan kertaan puheenvuoroa, vaikka oli saanut selvästi eniten puheaikaa siihen mennessä. Oli kaikista puheenjohtajista hyökkäävin ja ylikuntoisin.


Antti Rinne (sd): Esiintyi rauhallisesti ja selkeästi, jopa vakavamielisesti. Ehkä alussa oli havaittavissa hyppysellinen väsymystä. Ei takerrellut sanoissa, mutta pääsi vireeseen vasta loppupuolella. Pärjäsi ilmastokysymyksissä ja Hornet-tivauksessa varsin hyvin. Pystyi tuomaan useita Sdp:n ehdotuksia esille. Kaukana on se liikaa yrittävä Rinne, jollaisena hänen on monessa tentissä totuttu näkemään.


Pekka Haavisto (vihr): On ollut hiukan syrjässä ja vähemmän innostuneen oloinen muutamissa tenteissä, mutta tällä kertaa lavalla oli se Haavisto, jollaisena hänet totuttiin näkemään esimerkiksi presidentinvaaleissa. Valttikortteja ovat edelleen rauhallisuus sekä selkeät ja kiihkottomat puheenvuorot.


Jussi Halla-aho (ps): Kesti 40 minuuttia ennen kuin Halla-aho pääsi ensimmäisen kerran mainitsemaan maahanmuuttajien uhan. Maahanmuuttoa tosin käsiteltiin tentissä melko vähän. Kykeni esittämään omia näkemyksiään myös muusta kuin EU:sta ja maahanmuutosta. Selkeä puhuja.


Li Andersson (vas): Andersson pärjää jokseenkin aina hyvin tenteissä. Hän osaa argumentoida raikkaasti ja ymmärrettävästi. Ei aloita puheenvuorojaan yleisellä hyminällä, vaan lauseet ovat usein tiiviitä ja niihin liittyy perustelu. Tällä kertaa keskivahva esitys. Osasi jokseenkin ainoana vedota myös nuoriin ilmastokysymyksissä.


Anna-Maja Henriksson (r): Oli tentin alussa hyvin esillä ja aloitti vahvasti, mutta jäi lopulta muiden jalkoihin. Osaa perustella asioitaan ja tuoda puolueen kantoja esille, kuten pariin kertaan Vaasan päivystyssairaalan kohtalon. Sai noin kymmenen minuuttia vähemmän puheaikaa kuin Rinne ja Orpo.


Sari Essayah (kd): Osasi perustella omat mielipiteensä hyvin. Selkeät tiiviit puheenvuorot. Nosti ehkä eniten oman puolueensa ohjelmaa esille nopeilla yhteenvedoillaan.


Sampo Terho (sin): Illan heikoin esitys. Alkoi mokalla: Terho mainitsi vertailukohtana Donald Trumpin terveystilanteen, kun Antti Rinne viittasi omassa puheenvuorossaan eri lääkäreiltä saamiinsa lääkärintodistuksiin. Huomasi itsekin virheensä ja heti perään sanoi olevansa iloinen, että Rinne on terve. Rinne katsoi paljon puhuvan pitkään Terhoa. Yrittää olla rehvakas ja hauska jätkä, mutta harvoin onnistuu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    2. 2

      Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

      Tilaajille
    4. 4

      Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

    5. 5

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Asta Viertola, 35, päätyi Myyrmäkeen puolivahingossa – Länsi-Vantaalle vetävät nyt halvempi matkalippu ja edullisemmat asunnot

    8. 8

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    9. 9

      Ylen tentin yllättävin hetki meni varmasti monelta ohi: Antti Rinne myönsi olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän kampesi Sdp:n johtoon

    10. 10

      Edes vauvamaha ei estä brittimediaa ilkeilemästä Meghan Marklelle – Entinen Hollywood-tähti joutuu käymään läpi saman prässin kuin prinsessa Diana ja moni muu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    2. 2

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    3. 3

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    4. 4

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    5. 5

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    8. 8

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    9. 9

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    10. 10

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    4. 4

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    5. 5

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää