Politiikka

Sdp pakottaisi yritykset maksamaan täyden palkan, jos työntekijä joutuu olemaan työttömänä kilpailukielto­sopimuksen takia

Kilpailukieltosopimuksien käyttö on lisääntynyt.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne esittää, että työnantajien pitää maksaa täysi palkka työntekijälle, joka joutuu olemaan työttömänä työntekijän ja työnantajan välisen kilpailukieltosopimuksen takia.

Rinne kertoi Sdp:n vaatimuksesta ylempiä toimihenkilöitä edustavan YTN:n paneelissa Helsingin Finlandia-talolla perjantaina.

”Nykyään kilpailukieltosopimusta käytetään väärin. Lisäksi niiden käyttö erityisesti ylempien toimihenkilöiden, mutta myös toimihenkilöiden parissa on lisääntynyt”, Rinne sanoo.

Rinteen tietojen mukaan YTN:n ylemmistä toimihenkilöistä jo 70 prosentilla on kilpailukieltosopimus, kun määrä oli vielä jokunen vuosi sitten 50 prosenttia.

Yritykset haluavat solmia kilpailukieltosopimuksen, jotta yritysten tulevaisuuden kannalta tärkeät tiedot eivät leviä työntekijän mukana toisiin yrityksiin.

Korkeasti koulutettuja työntekijöitä edustava Akava selvitti vuonna 2017 kilpailukieltosopimusten käytön yleistymistä. Tuolloin 45 prosentissa työsopimuksista oli kilpailukieltoa tarkoittava ehto. Kysely koski yrityksiä, joissa työskentelee akavalaisia.

”Näyttää siltä, että uusiin työsopimuksiin liitetään nykyään kilpailukielto liian rutiininomaisesti ja ilman painavia syitä”, sanoi tuolloin Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen järjestön tiedotteessa.

Myös Aalto-yliopiston ja Jukka Ahtelan työ- ja elinkeinoministeriölle laatimissa selvityksissä on todettu, että työnantajat lisäävät työsopimuksiin kilpailukieltoehtoja rutiininomaisesti ja varmuuden vuoksi.

Yleensä sopimuksien pituus on muutamasta kuukaudesta jopa yli vuoteen. Sdp esittää, että täysi palkka maksettaisiin koko sopimuksen ajalta, ellei kyseinen henkilö työllistyisi alalle, jota kilpailukieltosopimus ei koske.

”Tämä johtaisi käytännössä siihen, että työnantajat joutuisivat tarkemmin miettimään, missä tilanteessa he käyttävät kilpailukieltosopimusta. Se palauttaisi sopimuksen sen alkuperäiseen tarkoitukseen.”

Sdp:n vaatimuksen toteuttaminen vaatisi työaikalain yhden pykälän muuttamista. ”Tämä tietysti tehtäisiin kolmikantaisen valmistelun pohjalta”, Rinne sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    2. 2

      Antti Rinne myönsi Ylen tentissä olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän syrjäytti Jutta Urpilaisen

    3. 3

      14-vuotiaan raiskannut tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen Oulussa

    4. 4

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    5. 5

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    6. 6

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    7. 7

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

    8. 8

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    9. 9

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    10. 10

      Stam1na esiintyy Casino Helsingissä, HS näyttää keikan suorana tilaajilleen ja ilmaisen näyte­tilauksen ottajille alkaen kello 19

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    2. 2

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    5. 5

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    6. 6

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    7. 7

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    8. 8

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    9. 9

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    10. 10

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    10. 10

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää