Politiikka

Sisäministeri Mykkänen: Lapsiin kohdistuva ihmiskauppa ollut Suomessa ”sokea piste”

”Erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin yhteydessä on tullut ihmisiä hyvin vaikeista oloista ja toisenlaisesta ympäristöstä. Heidän joukossaan pieni vähemmistö on kytkeytynyt ihmiskaupan toimintatapoihin”, Mykkänen sanoo.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) sanoo, että lapsiin kohdistuva ihmiskauppa ja siihen liittyvä hyväksikäyttö on ollut Suomessa perinteisesti ”sokea piste”.

Kyseessä on Mykkäsen mukaan laaja ilmiö, vaikka uhrien määrästä ei ole selkeää kuvaa.

”Näyttää selvältä, että puhutaan vähintään sadoista lapsista, jotka joutuvat ihmiskaupan uhreiksi Suomessa”, Mykkänen sanoo.

”Kysymys on ennen kaikkea piilorikollisuudesta ja sokeasta pisteestä suomalaisessa yhteiskunnassa.”

Mykkänen kommentoi asiaa torstaina Säätytalolla lapsiin kohdistuvan ihmiskaupan selvityksen julkistustilaisuudessa. Euroopan kriminaalipoliittinen instituutti (Heuni) selvitti ilmiötä ensimmäistä kertaa Suomessa. Selvityksen tilasi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä.

Mykkäsen mukaan ilmiötä on mahdollista torjua nykyistä tehokkaammin, kun viranomaiset oppivat sen tunnistamaan ja uskaltavat siihen puuttua.

Mykkänen kysyi puheessaan, onko suomalainen oikeusvaltio ”edelleen kiinni omaisuuden suojaamisessa vai olemmeko kypsiä ymmärtämään, että syvin ihmisarvon loukkaaminen liittyy ihmiseen käyvään rikollisuuteen”.

Mykkäsen mukaan poliisi tekee jo nyt paljon hyvää työtä asian suhteen, mutta poliisilaitosten välisissä käytännöissä on eroja.

Mykkänen sanoo, että hyväksikäyttörikollisuus on vaikea asia ja se pitää ottaa poliisien koulutuksessa enemmän huomioon.

”Meillä on ollut ehkä taipumus puuttua enemmän omaisuusrikollisuuteen.”

Mykkänen nimeää jo nyt toimiviksi hyviksi käytännöiksi lähiöpoliisit ja ankkuritiimit.

Lähiöpoliisien tehtävä on tarkkailla erityisesti nuorison piirissä esiintyviä lieveilmiöitä, jotka voivat liittyä myös ihmiskauppaan tai muuhun hyväksikäyttöön. Ankkuritiimissä taas poliisi, sosiaalityöntekijä ja muut asiantuntijat puuttuvat yhdessä nuoren ongelmiin.

Lapsiin kohdistuva ihmiskauppa ja muu hyväksikäyttö on muuttunut Suomessa entistä moninaisemmaksi ilmiöksi viime vuosina, Mykkänen sanoo. Hänen mukaansa kansainväliset ihmiskauppakäytännöt ovat rantautuneet Suomeen.

”Erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin yhteydessä on tullut ihmisiä hyvin vaikeista oloista ja toisenlaisesta ympäristöstä. Heidän joukossaan pieni vähemmistö on kytkeytynyt ihmiskaupan toimintatapoihin”, Mykkänen sanoo.

”On erittäin tärkeää, että olemme avoimia, kansainvälisiä ja monikulttuurisesti orientoituneita, mutta pidämme kiinni myös yhteiskunnan perusnormeista. Fyysinen koskemattomuus ja sukupuolten yhdenvertaisuus ovat asioita, joista meidän tulee pitää hyvin tiukasti kiinni.”

Hallitus käynnisti helmikuussa asenteisiin ja perusarvoihin liittyvän koulutuksen maahanmuuttajille. Lisäksi nettipoliiseja on lisätty ympäri Suomea ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia kiristetty.

Mykkänen sanoo, että yksi lasten hyväksikäyttöön liittyvä haaste koskee sitä, että Suomessa oletetaan lasten olevan hyvin itsenäisiä ja aikuismaisia jo varhain.

”Näin tuleekin toimia, koska on myönteinen asia että lapsia ja nuoria kohdellaan yhdenvertaisina yksilöinä. Mutta täytyy aina muistaa, että lapsi joutuu silloin myös ehkä liian itsenäisesti tilanteisiin, joissa hänen täytyisi ymmärtää aikuisten maailman varjopuolia.”

Heunin selvityksessä esitettiin useita toimenpidesuosituksia lapsiin kohdistuvan rikollisuuden torjumiseksi.

Yksi niistä on se, että Suomessa otetaan käyttöön ihmiskaupan vastaisen työn toimenpideohjelma ja valtioneuvostoon nimitetään ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori.

Mykkänen sanoo, että hän on ohjeistanut asiasta jo sisäministeriötä.

”Tämä täytyy vain tehdä. Tämä kuvaa minusta sitä, että ilmiötä ei ole tunnistettu riittävästi Suomessa.”

Toinen suositus koskee sitä, että lapsiin kohdistuvaa paritusta tutkitaan, syytetään ja tuomitaan ihmiskauppana. Mykkänen on tästä samaa mieltä.

Moni asiantuntija on toivonut, että poliisiin perustetaan erillinen ihmiskaupan torjuntaan keskittyvä yksikkö. Näin suositellaan myös Heunin selvityksessä.

Mykkänen suhtautuu ajatukseen avoimesti.

”Varmaan on syytä miettiä, olisiko loogista, että esimerkiksi keskusrikospoliisilla tietyt henkilöt vastaavat nimenomaisesti näistä asioista. Oleellista on kuitenkin se, että jokaisessa poliisilaitoksessa on kyvykkyys vastata näihin asioihin.”

Poliisin voimavarat ovat tiukalla ihmiskaupan kaltaiseen piilorikollisuuteen puuttumiseksi. Mykkänen uskoo silti, että jo nykyisillä resursseilla voidaan torjua lapsiin kohdistuvaa ihmiskauppaa ja siihen liittyvää hyväksikäyttöä.

”Totta kai jos resursseja olisi enemmän, voisimme satsata tähän enemmän. Rikollisuus on moninaistunut ja meillä on Pohjoismaista vähiten poliiseja kentällä. Uskon, että tähän tullaan palaamaan vielä. Etenkin ennaltaehkäisevään työhön olisi syytä saada lisää resursseja.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    2. 2

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    3. 3

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    4. 4

      Jari Kurri osti Jokerit kokonaan itselleen, venäläisomistajat ulos seurasta – Harkimo: ”Kaupassa saimme pakotelistalla olleet ihmiset pois”

    5. 5

      Jonny, 14, ja Luukas, 13, heräsivät ennen viittä ja matkustivat Forssan takaa Punavuoreen jonottamaan 155 euron lenkkitossuja – Mistä ilmiössä on kyse?

    6. 6

      Yksi rockmaailman sitkeimmistä taisteluista ratkesi vihdoin, kun Mick Jagger ja Keith Richards luopuivat oikeuksistaan 1990-luvun jättihittiin

    7. 7

      HS:n tiedot: Puheen­johtajat pääsivät sopuun translaista – vaatimus lisääntymis­kyvyttömyydestä poistuu, sukupuoltaan voi korjata vain aikuinen

    8. 8

      Ylävartalon heikkous voi tärvellä kyykkytekniikan ja aiheuttaa välilevyn pullistuman, sanoo fysioterapeutti – Näin treenaat kyykkäämistä turvallisesti

    9. 9

      Kiina esitteli uuden sukupolven maglev-junaa, jonka tavoitenopeus on 600 kilometriä tunnissa

    10. 10

      Kiipeilijät jonottavat Mount Everestillä: viikon kuluessa ainakin seitsemän ihmistä kuollut, osa ruuhkan takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    2. 2

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    3. 3

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    4. 4

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatko­aika­maalilla ja eteni MM-jääkiekon välieriin – katso Suomen kaikki osumat

    5. 5

      Helsinki kaatoi talvella suoraan mereen 20 000 kuormallista lunta, ja lohduttomat kuvat paljastavat sen sisältämän ryönän määrän

    6. 6

      Ruotsalaismedia ryöpyttää Tre Kronoria: ”jättefiasko”

    7. 7

      Kuvauskiellolla halusin suojella lastani, mutta hän joutui pukemaan päälleen hiostavan ison punaisen liivin

    8. 8

      Yksi rockmaailman sitkeimmistä taisteluista ratkesi vihdoin, kun Mick Jagger ja Keith Richards luopuivat oikeuksistaan 1990-luvun jättihittiin

    9. 9

      Kiipeilijät jonottavat Mount Everestillä: viikon kuluessa ainakin seitsemän ihmistä kuollut, osa ruuhkan takia

    10. 10

      Jari Kurri osti Jokerit kokonaan itselleen, venäläisomistajat ulos seurasta – Harkimo: ”Kaupassa saimme pakotelistalla olleet ihmiset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää