HS sai haltuunsa valtio­neuvoston tilaaman selvityksen, joka antaa karun kuvan sote-uudistuksen valmistelusta – Miksi kriittisen raportin julkaisua siirrettiin vaalien yli?

Merkittävä syy soten aikatauluongelmiin oli raportin mukaan keskustan ja kokoomuksen vuonna 2015 tekemä sopimus, jossa keskusta sai maakunnat ja kokoomus valinnanvapauden.

Hallituspuolueiden edustajat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (2. vas., kokoomus), perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (keskusta), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (keskusta) sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sekä alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti (vas.) kertoivat keskustan ja kokoomuksen saavuttaman kompromissin tuloksista marraskuussa 2015. Sote-uudistuksen loppuraportin mukaan kyseinen sopimus oli keskeinen syy ongelmiin.

Poikkeuksellisen vahva poliittinen ohjaus, ”täysin epärealistinen” aikataulu ja poukkoilevat tavoitteet johtivat hallituksen suuren sote- ja maakuntauudistuksen kaatumiseen.

Merkittävä syy aikatauluongelmiin näyttää olleen keskustan ja kokoomuksen vuonna 2015 tekemä sopimus, jossa keskusta sai maakunnat ja kokoomus valinnanvapauden.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat