Politiikka

Näillä kuudella tavalla vaalitulos oli historiallinen

Vaalit kertovat puoluekentän pirstaloitumisesta, mutta toisaalta naisten noususta ja kansalaisten aktivoitumisesta.

Sunnuntaina Suomessa käytiin eduskuntavaalit, jotka olivat monella tavalla poikkeukselliset, jopa historialliset. Kokosimme kuusi seikkaa, jotka tekivät vaaleista ennennäkemättömät.

1. Naisia valittiin eduskuntaan enemmän kuin koskaan.

Naisia nousi eduskuntaan 93, mikä on enemmän kuin koko eduskunnan historian aikana. Aiempi ennätys oli vaalikaudelta 2011–2015, jolloin naisia valittiin eduskuntaan 85.

Esimerkiksi vihreiden 20 kansanedustajasta naisia on 17. Heidän joukossaan on esimerkiksi eduskunnan kuopus, tamperelainen Iiris Suomela, 24.

2. Vaalit voitettiin historiallisen alhaisella ääniosuudella.

Vaalit voittanut Sdp sai äänistä 17,7 prosenttia. Koskaan aiemmin voittaja ei ole saanut alle 20 prosenttia äänistä.

Tämä kertoo puoluekentän pirstaloitumisen kiihtymisestä. Vaaleista ei noussut yhtä selkeää poliittista voittajaa, mikä vaikeuttaa hallitusneuvotteluita huomattavasti.


Kun demarit viimeksi voittivat vaalit vuonna 1999, puolue sai äänistä 22,9 prosenttia.

Keskusta puolestaan sai edellisissä eduskuntavaaleissa 2015 voiton kokoamalla äänistä 21,1 prosenttia.

Vielä HS:n viimeisessä gallupissa ennen vaaleja Sdp:n kannatus oli ollut 19,5 prosenttia, mutta se suli nopeasti vaalipäivän lähestyessä.

3. Koskaan aikaisemmin hallituspuolueet eivät ole menettäneet näin paljon paikkoja vaaleissa.

Hallituspuolueet menettivät yhteenlaskettuna 34 kansanedustajaa. Tämä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Tähän asti ennätys oli Mauno Koiviston (1968–1970) vähemmistöhallituksella, joka menetti vaaleissa 20 paikkaa.

Hallituspuolueiden kannatusromahdus oli täysin keskustan ja sinisten ansiota. Hallituspuolueista toiseksi suurin, kokoomus, sai yhden paikan lisää.


Sen sijaan keskusta menetti paikoistaan 18 ja siniset pyyhkiytyi eduskunnasta kokonaan. Perussuomalaisista erkaantuneella puolueella oli ollut 17 kansanedustajaa.

4. Kolmen suurimman puolueen kannatus oli prosenttiyksikön sisällä toisistaan.

Vaaleissa kolmanneksi tulleen kokoomuksen ero vaalivoittaja Sdp:hen oli vain 0,7 prosenttiyksikköä. Väliin mahtui vielä vaalien kakkonen, perussuomalaiset, joka hävisi Sdp:lle seitinohuesti 0,2 prosenttiyksiköllä.

Paikoissa mitattuna kolme suurinta ovat yhden paikan päässä toisistaan: Sdp sai 40 paikkaa, perussuomalaiset 39 ja kokoomus 38 paikkaa.


5. Keskusta sai huonoimman vaalituloksensa sataan vuoteen.

2000-luvulla kolmet eduskuntavaalit voittanut keskusta onnistui nyt haalimaan vain 31 kansanedustajaa.

Tätä huonompaa tulosta pitää hakea yli sadan vuoden takaa, vuodesta 1917, jolloin puolue sai 26 kansanedustajapaikkaa.

Seuraavaksi heikoin ajanjakso keskustalle oli 1970-luvulla, jolloin puolueen paikkaluku oli 35–36.


6. Äänestysaktiivisuus nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 1991.

Äänestysaktiivisuus nousi 72 prosenttiin eli lähes yhtä suureksi kuin edellisenä ennätysvuonna 1991. Tuolloin 72,1 prosenttia suomalaisista äänesti eduskuntavaaleissa.

Edellisissä eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli 70,1.

Myös ennakkoon äänestäneiden määrä kasvoi. Se nousi uuteen ennätykseensä, kun ennakkoon äänestämässä kävi yli 1,5 miljoonaa kansalaista eli 36 prosenttia äänioikeutetuista.

Oikaisu klo 13.50: Naisia valittiin eduskuntaan 93 eikä 92 niin kuin artikkelissa aiemmin luki.

Oikaisu 15.4. kello 8.00: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että perussuomalaiset voitti Sdp:n niukalla erolla. Perussuomalaiset hävisivät Sdp:lle 0,2 prosenttiyksikön erolla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    2. 2

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    3. 3

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koekuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    4. 4

      Tuuliviiri, joka suuttuu ja leppyy nopeasti – Suomen toden­näköinen pääministeri Antti Rinne on mainettaan hauskempi mies, jonka epävarmuus mietityttää puolue­tovereita

      Tilaajille
    5. 5

      ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – Kansan­edustajaksi valittu Hussein al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan, Sdp:ssä aiotaan keskustella asiasta

    6. 6

      Vantaalaisella Marja Vinnillä on poikkeuksellinen harrastus: Hautajaiset

    7. 7

      Naapurimme sai luvan jatkaa tupakointiaan, meitä kehotettiin tiivistämään ikkunamme

    8. 8

      Timo Soini ymmärsi lopettaa ajoissa

    9. 9

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    10. 10

      Väkivallan ja vainon uhrit jättävät hakematta lähestymis­kieltoja uuden maksun vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    2. 2

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    3. 3

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    4. 4

      Timo Soini jättää politiikan

    5. 5

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    6. 6

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    7. 7

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    8. 8

      Maasta poistaminen keskeytettiin, kun sidottu mies rikkoi kahleensa ja yritti purra poliisia Helsinki-Vantaan lentokentällä

    9. 9

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    10. 10

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää