Politiikka

Sdp:n Lindtman: ”Helpompiakin polkuja on hallituksen muodostamiseksi nähty”

Antti Lindtmanin mukaan sosiaalidemokraatit tulevat lukemaan tarkkaan myös perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin.

rac
Sdp:n vantaalaisen kansanedustajan Antti Lindtmanin ensimmäinen havainto ääntenlaskennasta oli se, että illasta tulisi vielä trilleri.

”Ja niin siitä tulikin”, Lindtman sanoo #HSvaalistudio-lähetyksessä.

”Siinä oli tunteiden koko kirjo.”

Myös Lindtmanilla itsellään oli jännittämistä, sillä Uudenmaan ääntenlaskennassa vantaalaiset saivat odotella ääniään muita kauemmin. Lopulta Lindtmanin tulos oli hyvä. Hän sai kaikkiaan 14 527 ääntä. ”Se on kova juttu lähiössä kasvaneelle vantaalaispojalle.”

Lindtmanin mukaan kaikkien osapuolien tulisi nyt tunnistaa se, että Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus sai epäluottamuslauseen ja kansalaiset haluavat muutoksen.

Kysyttäessä Antti Rinteen roolista, Lindtman vastaa, että Rinne on Sdp:n pääministeriehdokas ja hallitustunnustelija, vaikka ero seuraavaksi tulleeseen perussuomalaisiin olisi voinut olla selvästi suurempi.

”Se on selvää, että helpompiakin polkuja on hallituksen muodostamiseksi nähty”, Lindtman sanoo.

Lindtmanin mukaan Sdp asettaa kaikille puolueille kysymykset hallitustunnusteluissa. Hänen mukaansa tunnustelijan on löydettävä puolueiden väliltä yhteisiä tekijöitä, sillä Suomi on isojen asioiden äärellä ja tarvitsee nopeasti toimintakykyisen hallituksen.

Perussuomalaisten vaalituloksesta huomaa Lindtmanin mukaan sen, että puolue ”onnistui pyyhkimään hallituspölyt harteiltaan” eikä joudu vastuuseen Sipilän hallitusohjelmasta, vaikka myös perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli valmis sen aikanaan hyväksymään.

Lindtmanin mukaan myös perussuomalaisten vastauksia luetaan huolella, vaikka Sdp on painottanut, että hallitus tarvitsee näkemyksen yhteisistä arvoista.

#HSvaalistudio-lähetystä voi seurata täällä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    2. 2

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    3. 3

      Maasta poistaminen keskeytettiin, kun sidottu mies rikkoi kahleensa ja yritti purra poliisia Helsinki-Vantaan lentokentällä

    4. 4

      ”Kuplapoikasairautta” poteneet lapset parannettiin hi-viruksen avulla

    5. 5

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    6. 6

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    7. 7

      Haagan puukotuksen uhri joutuu piiloutumaan myös entisen miehensä veljeltä – Epäilty puukottaja uhkailee naista videolla

    8. 8

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    9. 9

      Timo Soini jättää politiikan

    10. 10

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    2. 2

      Kommentti: Vasemmiston temppu näyttää, miten tähti­ehdokkailla hämätään äänestäjiä eurovaaleissa

    3. 3

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    5. 5

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    6. 6

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    7. 7

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    8. 8

      Timo Soini jättää politiikan

    9. 9

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    10. 10

      Yksi kartta näyttää, kuinka raju kirkon jäsenkato on tällä vuosikymmenellä ollut: ”Ei tätä kehitystä tempuilla tai saarnoilla muuteta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    4. 4

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    5. 5

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    6. 6

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    7. 7

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää