Politiikka

HS-analyysi: Syy keskustan historialliseen romahdukseen löytyy paperista, jonka puolue itse kirjoitti jo vuonna 2011

Keskusta toisti Juha Sipilän kaudella samat kymmenen vuoden takaiset virheet, jotka puolue itse nimesi edellisen suuren vaalitappionsa juurisyiksi, kirjoittaa politiikan toimittaja Teemu Muhonen analyysissaan.


Keskustan maailma musteni sunnuntai-­iltana. Eduskunta­vaalitulos pysäytti kaikki keskusta­laiset. On vakavan mietti­misen paikka – missä olemme epäonnistuneet.

Näillä sanoilla alkoi Mari Kiviniemen, Annika Saarikon ja kolmen muun keskustavaikuttajan kirjoittama ”työkirja”, joka julkaistiin puolueen vuoden 2011 vaaleissa kokeman historiallisen suuren, 16 paikan tappion jälkeen.

Tänään monet keskustalaiset kyselevät jälleen samaa kysymystä: mikä meni vikaan, kun Juha Sipilän johtama puolue romahti vieläkin rumemmin ja menetti peräti 18 kansanedustajaa?

Vastausta ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä se on kirjattu varsin tarkkasilmäisesti kahdeksan vuotta vanhaan työkirjaan:

Keskusta omaksui pääministerikaudellaan pragmaattisen asianhoitajalinjan. Poliittisia linjaeroja peiteltiin, keskeneräisistä asioista puhumista ennen päätöksentekoa vältettiin ja päätöksiä perusteltiin vaihtoehdottomuuden retoriikalla.

Pääministeri Matti Vanhanen vertasi mielellään itseään yrityksen toimitusjohtajaan. Päähallituspuolue ajoi taitavasti läpi suuria poliittisia päätöksiä, mutta ei pyrkinyt perustelemaan niitä omilla aatteellisilla lähtökohdillaan.

Ei tarvitse kuin vaihtaa Vanhasen tilalle Sipilän nimi. Keskusta toisti Sipilän kaudella samat kymmenen vuoden takaiset virheet, jotka puolue itse nimesi edellisen suuren vaalitappionsa juurisyiksi.

Keskusta lähti yrityksen toimitusjohtajan johdolla panemaan Suomea kuntoon. Puoluejohto toisteli pienituloisiin ja koulutukseen kohdistuneiden leikkausten olevan välttämättömiä, jotta maan talous saadaan jaloilleen.

Keskustan ja kokoomuksen luotsaama hallitus ajoi läpi suuria kilpailukykysopimuksen kaltaisia paketteja ja saavutti talouskasvun tukemana lähes mahdottomana pidetyn työllisyystavoitteensa.

Vaali-iltana kokoomus sai yhden paikan lisää ja keskusta menetti 18. Näyttää ilmeiseltä, että keskusta teki monien kannattajien mielestä liian oikeistolaista politiikkaa – aivan kuten kahdeksan vuotta sittenkin:

Koettiin, että keskusta oli markkinainnostuksessaan unohtanut oman olemuksensa köyhien ihmisten ja alueiden puolta pitävänä puolueena.

Perinteisen maaseudun puolueen on vaikea löytää paikkaansa kaupungistuneessa Suomessa, jossa väestön ikääntyminen ja julkisen talouden ongelmat vaikeuttavat syrjäseutujen puolustamista.

Keskusta on kahdesti kokeillut oikealle nojaavaa asianhoitajalinjaa. Se ei kelvannut äänestäjille edes nyt, kun hallitus saavutti kunnianhimoiset taloustavoitteensa.

Kolmatta kertaa puolue tuskin enää hakkaa päätään seinään.

Keskustalla on nyt kaksi vaihtoehtoa.

Puolue voi jättäytyä oppositioon nuolemaan haavojaan ja rustailemaan uusia työkirjoja 2020-luvun linjoistaan.

Toinen vaihtoehto on se, että Juha Sipilä ilmoittaa lähipäivinä siirtyvänsä sivuun ja puolue valitsee väliaikaisen puheenjohtajan tai hallitusneuvottelijan puoluevaltuuston kokouksessa huhtikuun lopussa.

Esimerkiksi työkirjan kirjoittamiseen aikanaan osallistuneen Annika Saarikon tai varapuheenjohtaja Katri Kulmunin johdolla keskusta saattaisi hyvinkin sujahtaa esimerkiksi Sdp:n ja vihreiden kanssa samaan hallitukseen.

Se tarjoaisi keskustalle mahdollisuuden sekä ottaa askeleen takaisin vasemmalle että esiintyä vasemmistojohtoisessa hallituksessa yrittäjyyden puolestapuhujana.

Tällainen käänne ei ehkä näytä todennäköiseltä, mutta kiharaisen vaalituloksen vuoksi kaikki on nyt mahdollista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui, kun lääke­tiede käänsi kelkkansa ja lääkärit ovat viemässä toisiaan ladon taakse?

      Tilaajille
    2. 2

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    3. 3

      Suomen nuorilla on taskussaan EU-vaalien jymy-yllätys, jonka avulla voitto Ruotsista on viimein mahdollinen

    4. 4

      Rankkasateet aiheuttivat jättivahingot uskonnolliselle teemapuistolle, Raamatun mittojen mukaan tehty Nooan arkki kesti

    5. 5

      Rikottiinko lukiot? Nuoret valitsevat nyt pitkän matematiikan pakon edessä, ja se uhkaa koulujen arkea ja huippujen menestystä

      Tilaajille
    6. 6

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    7. 7

      Pitäisikö arabialaisten numeroiden käyttö kouluissa kieltää, kysyttiin mielipide­kyselyssä, mutta mitä silloin oikeastaan kysytään?

    8. 8

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    9. 9

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    10. 10

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    2. 2

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    3. 3

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    4. 4

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    5. 5

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    6. 6

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    7. 7

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    9. 9

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    10. 10

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    11. Näytä lisää