Politiikka

Palkittu dekkaristi, entinen maa­joukkue­koripalloilija ja Brother Christmas – HS esittelee eduskunnan ensikertalaiset

Eniten uusia kansanedustajia on perussuomalaisten riveissä.

Ensi viikolla työnsä aloittavaan uuteen eduskuntaan valittiin kymmeniä ensimmäisen kauden kansanedustajaa. Heidän lisäkseen Arkadianmäelle palaa joukko entisiä edustajia, jotka jäivät viime vaaleissa ilman äänestäjien mandaattia.

Eniten uusia edustajia, yli 20, eduskuntaan nousee perussuomalaisten riveistä. Joissain vaalipiireissä perussuomalaisten koko edustajajoukko uudistui viime vaaleista, kun sinisiin kesällä 2017 loikanneet edustajat korvautuivat Jussi Halla-ahon seuraajilla.

Runsaasti uusia edustajia tulee myös vihreiden ja Sdp:n ryhmiin.

Uusien edustajien mukana eduskuntaan astuu entistä voimakkaammin uusi vuosikymmen. Työnsä päättäneen eduskunnan nuorin kansanedustaja, Sdp:n Ilmari Nurminen, saa nyt seurakseen joukon muita 1990-luvun kasvatteja kuten vihreiden Iiris Suomelan, kokoomuksen Matias Marttisen ja keskustan Joonas Köntän.

HS esittelee eduskunnan ensikertalaiset.

Sdp

Eveliina Heinäluoma

31 v., Helsingin vaalipiiri

Sdp-konkari Eero Heinä­luoman tytär keräsi lähes 10 000 ääntä Helsingistä ja meni heittämällä läpi. Itähelsinkiläinen Heinäluoma on työskennellyt vaikuttajaviestinnän parissa Milttonilla ja toiminut Helsingin kaupunginvaltuustossa. Muun muassa hoivaa ja koulutusta korostava yleisdemarin profiili.

Aki Lindén

66 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Sote-uudistuksen markkina­mallin kiivas kriitikko meni läpi edus­kuntaan keräämällä lähes 9 000 ääntä Varsinais-Suomesta. Otti HUS:n toimitusjohtajana niin kiivaasti kantaa sote-uudistukseen, että jotkut arvostelivat hänen rooliaan liian poliittiseksi. Vaatii Suomen julkisen terveydenhoidon laajentamista.

Kim Berg

44 v., Vaasan vaali­piiri

Röntgenhoitaja ja jääkiek­ko­mies Berg keräsi mainetta Vaasan sairaalan puolus­tamisella. Hänellä on kokemusta ammattiyhdistysliikkeen tehtävistä ja Vaasan kaupunginvaltuustosta. Vaalipiirissä puolueen selvä kakkonen Jutta Urpilaisen perässä.

Seppo Eskelinen

58 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Kokenut paikallis­poliitikko on työsken­nellyt Sdp:n Savo-Karjalan toiminnan­johtajana.

Paula Werning

42 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Kouvolalainen sairaan­hoitaja oli ensim­mäistä kertaa ehdolla ja meni heti läpi. Ay-kokemusta kertynyt Tehyn ammattiosaston puheenjohtajana.

Niina Malm

36 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Imatran kaupungin­valtuuston puheen­johtaja nappasi Sdp:n lisäpaikan Kaakkois-Suomesta. Malm on toiminut pääluottamus­miehenä.

Johan Kvarnström

32 v., Uudenmaan vaalipiiri

Sdp:n ruotsin­kielisen lehden Arbetar­bladetin päätoimit­taja Kvarnström oli Sdp:n pitkäaikaisen kansanedustajan, sairauden takia eduskunnasta pois jääneen Maarit Feldt-Rannan suosittelema ehdokas. Esittänyt hiphopia artistinimellä Qruu.

Hussein al-Taee

35 v., Uudenmaan vaalipiiri

Suomalais-irakilainen Hussein al-Taee on työsken­nellyt rauhan­välittäjänä Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktin­ratkaisujärjestö CMI:ssä. Pakeni Irakista perheensä kanssa kansannousua vuonna 1991 ja päätyi Valkeakoskelle kiintiöpakolaiseksi vuonna 1993. Valittiin äskettäin Vuoden vantaalaiseksi ja keräsi Vantaalta lähes puolet äänistään.

Timo Suhonen

44 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Ay-taustainen Suhonen kampanjoi työmarkkina­teemoilla ja vahvasti halli­tuksen aktiivi­mallia vastaan. Toiminut Teollisuusliitossa ja Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Piritta Rantanen

39 v., Keski-Suomen vaalipiiri

Jämsäläinen sairaan­hoitaja Rantanen on kerryt­tänyt pitkän kokemuksen paikallis­politiikassa ja puoluevaltuustossa. Toimii Jämsän kaupungin­hallituksen puheenjohtajana toista kautta.

Heidi Viljanen

38 v., Satakunnan vaalipiiri

Kankaanpään kaupungin­hallituksen puheen­johtaja ja päihde­kuntoutus­laitoksen johtaja Heidi Viljanen teki kampanjaa pehmeillä, inhimillisyyttä puolustavilla arvoilla. Pääsi niukasti kiinni Sdp:n kaappaamaan Satakunnan lisäpaikkaan.

Perussuomalaiset

Mauri Peltokangas

53 v., Vaasan vaalipiiri

Maahanmuuttokriitikko ja yrittäjä Kaustiselta keräsi valtavan yli 13 000 äänen saaliin. Peltokangas sai ääniä enemmän kuin esimerkiksi Laura Huhtasaari (ps) ja Ben Zyskowicz (kok). Perheessä vaimo, kolme tytärtä, pari koiraa ja kissa. Kuntavaltuutettu.

Vilhelm Junnila

37 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Eduskunta-avustaja ja yrittäjä Naanta­lista sai muhkean yli 10700 äänen saaliin, vain hiukan vähemmän kuin varsinaissuomalainen Petteri Orpo (kok). Kertoo perehtyneensä maahanmuuttoon, asumiseen ja liikenteeseen sekä työ- ja eläkelainsäädäntöön. Perheellinen mies on toista kautta kaupunginvaltuustossa.

Sebastian Tynkkynen

30 v., Oulun vaalipiiri

Opiskelija Oulusta ponnahti julki­suuteen Suomen Big Brother -sarjasta. Sai myös julkisuutta nimittämällä Facebookissa muslimien profeettaa ”pedofiiliprofeetaksi” ja Allahia ”hirviöksi”. Käräjäoikeus katsoi 2017, että kyse oli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Opiskelee viimeistä vuotta luokanopettajaksi.

Jenna Simula

29 v., Oulun vaalipiiri

Kansanedustaja Olli Immosen avustaja nousi edus­kuntaan toisella yrittämällä. Oulun kaupungin­valtuutettu kertoo valinneensa perussuomalaiset maahanmuutto­kriittisyyden vuoksi.

Lulu Ranne

47 v. , Hämeen vaalipiiri

Diplomi-insinööri ja kunnallis­poliitikko Lulu Ranne jäi rannalle vuoden 2015 vaaleissa, mutta nousi nyt 7 875 äänellä vaalipiirissään perussuomalaisten äänikuningattareksi.

­

Juha Mäenpää

47 v., Vaasan vaalipiiri

Ammatillinen erityis­opettaja Ilmajoelta yritti eduskuntaan myös viime vaaleissa. Neljän urheilevan lapsen isä katsoo, että juurilleen palannut perussuomalaisten puolue vastaa taas parhaiten hänen omia arvojaan.

Riikka Purra

41 v., Uudenmaan vaalipiiri

Perussuomalaisten poliit­tisena suunnit­telijana työskentelevä Purra kuuluu puolueen ytimeen. Valtiotieteiden maisteri Kirkkonummelta nousee itsekin nyt eduskuntaan. Perheellinen asiantuntija kertoo lähteneensä politiikkaan virallisesti vasta syksyllä 2016, mutta on ollut kuluneet 15 vuotta kiinnostunut maahanmuutosta. Kirkkonummen valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Sanna Antikainen

30 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Lähihoitaja ja kunta­poliitikko Outokum­musta oli perus­suomalaisten äänikunin­gatar Savo-Karjalan vaalipiirissä. Antikainen kertoo kasvaneensa kodissa, jota varjosti vanhempien alkoholismi. Sieltä Antikainen kertoo päätyneensä lastenkotiin, jossa oppi arvostaman suomalaista yhteiskuntaa, joka huolehtii heikoimmistaan.

Kaisa Juuso

58 v., Lapin vaalipiiri

Torniolainen kaupungin­valtuutettu ja sairaan­hoitaja nappasi perus­suomalaisten ainoan edustajanpaikan Lapista.

Jussi Wihonen

56 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Kyläkauppa Wihosen perustaja on tuttu kasvo Joensuun paikallis­politiikasta. Haluaa nostaa rangaistusten alarajoja ja poistaa Suomen vetovoimatekijät.

Kristian Laakso

50 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Tunnetaan paremmin lempi­nimellään Sheikki, joka on nykyään myös virallinen toinen nimi. Laakso on kierrätysalan yrittäjä sekä Suomen suurimpiin kuuluvan rallycross-sarjan keksijä sekä romurallishow’n pyörittäjä. Kouvolan kuntavaltuutettu.

Ari Koponen

36 v., Uudenmaan vaalipiiri

Brother Christmas -hahmona tunnettu mies sai vaalien alla syytteen rahankeräys­rikoksesta, mutta raskaimmat epäilyt kirjanpito­rikoksesta kaatuivat. Kertoo ryhtyneensä hyväntekijäksi, koska huomasi avuntarvitsijoita olevan aivan naapurustossa.

Minna Reijonen

46 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Perussuomalaisten edustaja­joukko Savo-Karjalassa uudistui täysin näissä vaaleissa. Kolmen uuden edustajan joukkoon kuuluu myös nilsiäläinen farmaseutti ja paikallispoliitikko Reijonen.

Sakari Puisto

42 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Cambridgestä väitellyt filoso­fian tohtori kuuluu perus­suomalaisten keskeisiin tausta­vaikuttajiin. Puisto osallistui perussuomalaisten puolelta edellisiin hallitusneuvotteluihin ja toimi Jari Lindströmin ministeriavustajana kesän 2017 hajoamiseen saakka.

Veikko Vallin

56 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Vallinin historia perus­suomalaisten parissa on pitkä, sillä hän toimi aikoinaan nyrkkeilijä Tony Halmeen eduskunta­vaalikampanjan vetäjänä. Kansankielinen ja maahanmuuttovastainen kampanja ennakoi perussuomalaisten suuntaa. Vallin kertoo olevansa ammattikoulutaustainen ”yrittäjä-duunari”, joka vaikuttaa myös Tampereen kaupunkipolitiikassa.

Mikko Lundén

39 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Somero­lainen K-Marketin kauppias kertoo olevansa suoma­laisen ruoan puolestapuhuja ja äärimmäisen huolestunut kotimaisen maatalouden tilasta. Salon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.

Jari Koskela

63 v., Satakunnan vaalipiiri

Pastori Koskela edustaa taustal­taan perus­suomalaisten vanhaa, smp-läistä joukkoa. Hän toimi aikoinaan SMP:tä edustaneen Anssi Joutsenlahden avustajana tämän palatessa eduskuntaan perussuomalaisten riveissä vuonna 2011.

Riikka Slunga-Poutsalo

47 v., Uudenmaan vaalipiiri

Näissä vaaleissa moni perus­suomalaisten tausta­vaikuttaja sai äänestä­jien mandaatin, niin myös puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Tunnetaan ennen kaikkea lausahduksestaan: ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Jukka Mäkynen

57 v., Vaasan vaalipiiri

Myös Vaasan vaali­piirissä koko perus­suomalaisten edustaja­joukko vaihtui. Viimeisenä listalta läpi meni Mäkynen, joka viime syksynä sai hovioikeuden vahvistamat sakot pahoinpitelystä ravintolassa. Kuntavaltuutettu.

Veijo Niemi

64 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Rikosylikonstaapeli ja kunnan­valtuutettu Lempäälästä yritti eduskuntaan jo neljä vuotta sitten ja oli tällä kertaa vaalipiirin viimeinen läpimenijä.

Ano Turtiainen

51 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Yrittäjä, kunnan­valtuutettu ja entinen voima­nostaja Juvalta. Vuonna 2015 Turtiainen kehui Facebookissa niitä, jotka olivat osallistuneet vastaanottokeskuksien ”eliminointitehtäviin” ja ”tuhoamiseen”. Piti Suomen Punaista Ristiä pahimpana vihollisena. Sai käräjäoikeudesta sakot julkisesta kehottamisesta rikokseen, mutta asian käsittely yhä kesken hovioikeudessa. Yritystoimintaa, josta suurin osa Asiakastiedon mukaan riskialtista.

Mari Rantanen

43 v., Helsingin vaalipiiri

Ensihoitaja ja omais­hoitaja Helsingistä. Kertoo, että elämä vaikea­vammaisen tyttären äitinä on kasvattanut hänestä leijonaemon, joka ei peräänny. Kuntavaltuutettu sekä kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.

Jouni Kotiaho

61 v., Keski-Suomen vaalipiiri

Kotiaho oli Keski-Suomen vaali­piirin yllättäjä ohitta­malla äänimäärässä pitkäaikaisen kansanedustaja Toimi Kankaanniemen. Pitkäaikainen Jämsän kaupunginvaltuutettu.

Kokoomus

Marko Kilpi

49 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Kuopiolainen palkittu dekkaristi ja entinen poliisi Kilpi nousi eduskuntaan huimalla ääni­määrällä: runsaalla 9 200 äänellä hän oli yksi vaalipiirinsä toiseksi suurin äänirohmu. Aivan ummikkona eduskuntaan Kilpi ei tule, sillä hän on jo aiemmin ollut mukana paikallispolitiikassa.

Anna-Kaisa Ikonen

42 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Tampereen entinen pormestari pyrki ensim­mäistä kertaa eduskuntaan ja nousi kertaheitolla puolueensa äänikuningattareksi Pirkanmaalla. Ikonen toimi aiemmin kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteerinä eli hän on puolueen keskeisiä taustavaikuttajia.

Heikki Vestman

33 v., Uudenmaan vaalipiiri

Sipoolainen lakimies Vestman nousi edus­kuntaan muun muassa puolustamalla yksityis­autoilua, vastustamalla ilmastokysymyksillä syyllistämistä ja vaatimalla tiukempaa maahanmuuttolinjaa. Kokoomuksen entisen europarlamentaarikon Eija-Riitta Korholan vävy.

Terhi Koulumies

48 v., Helsingin vaalipiiri

Helsinkiläinen kunnallis­poliitikko yritti edus­kuntaan jo neljä vuotta sitten, mutta silloin ponnistus jäi hiukan vajaaksi ja tuloksena 1. varasija. Kun pitkäaikainen kansanedustaja Pertti Salolainen jäi syrjään, Koulumies ylitti riman kirkkaasti 7 142 äänellä.

Matias Marttinen

28 v., Satakunnan vaalipiiri

Raumalainen Marttinen on kokoo­muksen nuoria tausta­vaikuttajia. Hän on työskennellyt vuosia kokoomuksen avustajahommissa, viimeksi valtiovarainministeri Orpon talouspoliittisena avustajana. Hänen onnistui pelastaa kokoomukselle ainoa edustajanpaikka demareiden ja perussuomalaisten hallitsemasta Satakunnasta.

Ruut Sjöblom

42 v., Uudenmaan vaalipiiri

Tuusulan kunnan­valtuuston puheen­johtaja Sjöblom teki näkyvän kampanja­työn. Sosiaali­etiikan tutkijanakin toiminut Sjöblom kuuluu vaaliteemoillaan kokoomuksen vasempaan siipeen. Sjöblom on toisen polven kansanedustaja: hänen isänsä on entinen kokoomuksen kansanedustaja Juhani Sjöblom.

Janne Heikkinen

28 v., Oulun vaalipiiri

Heikkinen edustaa edus­kunnassa uutta, 1990-luvulla syntyneiden päättäjien polvea. Hän on jo kolmen kauden ajan tehnyt itseään tunnetuksi Oulun paikallispolitiikassa.

Ville Kaunisto

37 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Ammattilaisurallaan koripal­loilija Kaunisto ehti edustaa Suomea maajouk­kueessakin, mutta ura päättyi tänä keväänä ja työt alkavat Arkadianmäellä. Kouvolan valtuustoon Kaunisto valittiin keväällä 2017.

Pihla Keto-Huovinen

44 v., Uudenmaan vaalipiiri

Mäntsäläläinen kihlakunnan­syyttäjä Keto-Huovinen kuuluu kokoomuk­sessa perinteisesti vahvasti edustettuun juristien ammattikuntaan. Varmisti edustajan paikan täpärästi ja oli Uudenmaan viimeinen läpimenijä.

Keskusta

Eeva Kalli

38 v., Satakunnan vaalipiiri

Kalli valittiin kansan­edustajaksi ensim­mäistä kertaa, mutta politii­kassa hän on jo konkari: Kalli on aiemmin toiminut keskustan ministereiden Mari Kiviniemen, Matti Vanhasen, Mauri Pekkarisen ja komissaari Olli Rehnin avustajana. Hän on myös toiminut lobbarina, viimeksi Miltton Networksin toimitusjohtajana. Hän on keskustan pitkäaikaisen kansanedustajan Timo Kallin tytär.

Pasi Kivisaari

47 v., Vaasan vaalipiiri

Kivisaari oli jo lähellä nousta edus­kuntaan jo vuoden 2015 vaaleissa, mutta tuolloin edustajan­paikka jäi vain kymmenien äänien päähän. Kivisaari on kotoisin Seinäjoelta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana kerännyt paikallista näkyvyyttä. Ammatiltaan Kivisaari on alakoulun rehtori.

Mikko Kinnunen

51 v., Oulun vaalipiiri

Reisjärvellä asuva Kinnunen on ammatil­taan kansan­opiston rehtori, erityis­opettaja ja pastori. Hän sai Oulun vaalipiirissä seitsemänneksi eniten ääniä ja oli puheenjohtaja Juha Sipilän jälkeen keskustan toiseksi suurin ääniharava.

Jouni Ovaska

32 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Keskustan entinen puolue­sihteeri palasi luokan­opettajan töihin Tampereelle ja kampanjoi vaaleissa koulutusteemoilla. Suuret kaupungit ovat keskustalle vaikeita vaalikenttiä, mutta Ovaskan kampanjan kärki – Tampereesta haastaja Helsingille – puri äänestäjiin ja tuloksena oli yli 5 300 ääntä ja edustajan paikka.

Pekka Aittakumpu

37 v., Oulun vaalipiiri

Varhaiskasvatuksen ja perhe­työn pastorina nykyisin työskentelevä Aittakumpu toimi aiemmin vanhoillis­lestadiolaisten Päivämiehen päätoimittajana.

Hanna Huttunen

50 v., Savo-Karjalan vaalipiiri

Rautakauppaa Outokum­mussa pyörittävä Huttunen on paikallis­politiikan vaikuttaja, joka toimii kaupunginvaltuuston ja Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Hilkka Kemppi

30 v., Hämeen vaalipiiri

Karvaan vaali­tappion keskellä keskustan puolue­johto iloitsi siitä, että nuoret keskusta­laiset ehdokkaat pärjäsivät vaaleissa hyvin. Yksi heistä on Kemppi, 30-vuotias opettaja Asikkalasta. Kemppi kertoo lähteneensä puoluepolitiikkaan mukaan vuonna 2011, sisuuntuneena keskustan tappiosta.

Joonas Könttä

29 v., Keski-Suomen vaalipiiri

Könttä on valituiksi tulleista keskustan edusta­jista nuorin, mutta jo marinoi­tunut politiikassa. Aiemmin Könttä toimi muun muassa Paavo Väyrysen meppiavustajana sekä keskustan meppivaltuuskunnan sihteerinä. Hän työskentelee ulkoministeriössä ja on erikoistunut Venäjään.

Vihreät

Maria Ohisalo

34 v., Helsingin vaalipiiri

Vihreiden nouseva tähti ja puheen­johtajan sijaisena­kin toiminut Ohisalo keräsi lähes 12 000 ääntä, toiseksi eniten koko puolueesta Pekka Haaviston jälkeen. Ohisalo on profiloitunut köyhyyden tutkijana ja torjujana. Moni näkee hänessä puolueen tulevaisuuden.

Mari Holopainen

38 v., Helsingin vaalipiiri

Ilmastotietoisuuden kasvu saattoi olla yksi tekijä, kun Mari Holopainen tuplasi ääni­määränsä edellisistä eduskunta­vaaleista ja nousi heittämällä eduskuntaan. Hän keräsi koko maassa kolmanneksi eniten ääniä vihreistä. Holopainen on pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu ja Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija. Hän on kerännyt vankan kannattajakunnan erityisesti Helsingin alueilta, joilla koulutustaso on korkea.

Pirkka-Pekka Petelius

65 v., Uudenmaan vaalipiiri

Petelius sai hyvät lähtö­kohdat kampanjaansa, koska rakastet­tuna näytteli­jänä hänen nimensä on lähes kaikkien suomalaisten tuntema. Korosti kampanjassa ilmastoasioita.

Inka Hopsu

42 v., Uudenmaan vaalipiiri

Opettajana ja ympäristö­järjestö­aktiivina Inka Hopsu on rakentanut kanna­tustaan koulutuksen ja kehitys­yhteistyön asiantuntijuuden varaan. Nousi eduskuntaan kotikaupunkinsa Espoon äänillä.

Iiris Suomela

24 v., Pirkanmaan vaalipiiri

Uuden edus­kunnan kuopus Iiris Suomela ei nuoresta iästään huoli­matta noussut eduskuntaan yllättäen. Hän pyrki eduskuntaan jo toista kertaa. Vaalien välillä hän on kerännyt nimeä muun muassa suostumuksen puutteeseen perustuvaa raiskauslakia ajaneen Suostumus2018-kampanjan vetäjänä.

Atte Harjanne

34 v., Helsingin vaalipiiri

Diplomi-insinööri Atte Harjanne on vihreissä Osmo Soininvaaran työn jatkajia. Ilmasto-osaaja, joka ei pelkää pohtia talouskysymyksiä pintaa syvemmältä.

Noora Koponen

35 v., Uudenmaan vaalipiiri

Fysioterapeutti Noora Koponen tuli julki­suuteen autistisen Nuutti-pojan äitinä, joka nousi puolustamaan erityis­lapsia menoleikkauksien uhalta. Keräsi ääniä ympäri Uuttamaata. Puhuu muun muassa ennaltaehkäisevän kuntoutuksen tärkeydestä.

Saara Hyrkkö

31 v., Uudenmaan vaalipiiri

Suomen lukio­laisten liiton pääsihteeri Saara Hyrkkö on profi­loitunut koulutus­asioilla. Hyrkkö on diplomi-insinööri, ja hän on toiminut Espoossa kaupunginvaltuutettuna ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana.

Bella Forsgrén

27 v., Keski-Suomen vaalipiiri

Forsgrénista on puhuttu politii­kan piireissä jo jonkin aikaa. Hän on toiminut Jyväskylän yliopiston oppilas­kunnan puheen­johtajana ja Jyväskylän kaupungin­valtuutettuna, ollut aktiivinen keskustelija ja puhunut naistenlehdessä ihonväristään. Forsgrén voitti selvästi puolueensa entisen puheenjohtajan Touko Aallon vaaleissa ja vei tämän paikan eduskunnassa.

Sofia Virta

28 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Virta kuuluu Maria Ohisalon ohella vihreiden köyhyyden kukistamista painottavaan siipeen. Terapia- ja opetusalan yrittäjä Virta keräsi Varsinais-Suomesta pienellä budjetilla hyvän äänisaaliin.

Tiina Elo

48 v., Uudenmaan vaalipiiri

Elo on työsken­nellyt vihreissä kunta-asioiden päällikkönä ja toiminut Espoon kaupunginvaltuustossa yhdeksän vuotta. Vihreiden viides ja viimeinen läpimenijä Uudellamaalla.

Jenni Pitko

32 v., Oulun vaalipiiri

Oulun kaupungin­hallituksen varapuheen­johtaja Jenni Pitko sai vihreiden ainoan paikan Oulun vaalipiiristä. Arkkitehti kampanjoi ilmastoteemoilla ja sanoo olevansa kestävän kaupunki­suunnittelun puolestapuhuja.

Hanna Holopainen

42 v., Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Vihreiden Kaakkois-Suomen piirin toiminnan­johtaja Hanna Holopainen pyrki eduskuntaan kolmatta kertaa ja meni nyt niukasti läpi, kun vihreät sai vaalipiiristä toisenkin paikan.

Mirka Soinikoski

43 v., Hämeen vaalipiiri

Erikoislääkäri Mirka Soinikoski korosti kampan­jassaan vihreäksi harvinaisen paljon sote-asioita. Haluaa muun muassa puolustaa julkista terveydenhoitoa eduskunnassa. Kiinni eduskuntapaikassa ennen tarkastuslaskentaa parinkymmenen äänen erolla puoluetoveriinsa Sari Jokiseen.

Vasemmistoliitto

Mai Kivelä

36 v., Helsingin vaalipiiri

Kansalaisaktivisti Mai Kivelällä on pitkä kokemus yhteiskunnal­lisista liikkeistä. Viime vuodet Kivelä on työskennellyt eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtajana. Hän ajoi kampanjassaan muun muassa eläinten tehotuotannosta luopumista.

Veronika Honkasalo

43 v., Helsingin vaalipiiri

Helsinkiläinen kaupungin­valtuutettu ja valtio­tieteiden tohtori Honkasalo on aktiivinen ja tyyliltään kärkevä keskustelija – erityisesti sosiaalisessa mediassa. Image-lehdessä hänen kuvailtiin saaneen ”kansakunnan virallisen mielensäpahoittajan” maineen. Erityisesti rasismi ja seksismi joutuvat helposti nuorisotutkija Honkasalon tutkaan.

Juho Kautto

47 v., Keski-Suomen vaalipiiri

Vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja Juho Kautto on kerännyt poliittista kokemusta ammattiyhdistysliikkeen tehtävistä. Äänekoskelainen Kautto pääsi eduskuntaan kolmannella yrittämällä.

Jussi Saramo

39 v., Uudenmaan vaalipiiri

Saramo on jäänyt kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa varasijalle, mutta sinnikäs yrittäminen palkittiin näissä vaaleissa selvällä läpimenolla. Omaa laajan kokemuksen vasemmistoliiton eri tehtävistä ja luottamustoimista. Työskennellyt toiminnanjohtajana järjestössä, joka tukee sellaisten perheiden lomamatkoja, joilla ei muuten ole mahdollisuutta lomailla kodin ulkopuolella.

Johannes Yrttiaho

39 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Turun kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho omaa pitkän työkokemuksen ammattiyhdistysliikkeen parissa. Pääsi eduskuntaan vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin Varsinais-Suomessa keräämän äänivyöryn avittamana. Hänen isänsä on Jyrki Yrttiaho, joka vuonna 2013 erotettiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä, sillä hän vastusti puolueen menoa hallitukseen.

Pia Lohikoski

41 v., Uudenmaan vaalipiiri

Kokenut kansalaisjärjestötoimija Pia Lohikoski on järjestellyt monia mielenosoituksia. Nykyään hän toimii vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajana. Lohikoski nappasi vasemmistoliiton lisäpaikan Uudeltamaalta.

Rkp

Mikko Ollikainen

41 v., Vaasan vaalipiiri

Vöyrin kunnanjohtaja jäi edellisissä vaaleissa varasijalle, mutta meni nyt läpi.

Anders Norrback

55 v., Vaasan vaalipiiri

Maatalous- ja teurastamoyrittäjä Anders Norrback on varttuneempien politiikanseuraajien muistaman Ole Norrbackin poika. Norback nousi eduskuntaan ensiyrittämällä, kun hän keräsi kaksi kolmasosaa närpiöläisten äänistä.

Sandra Bergqvist

38 v., Varsinais-Suomen vaalipiiri

Rkp:n varapuheenjohtaja ja maatalousyrittäjä keräsi kannatuksensa Turun saaristosta ja nousi niukasti eduskuntaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      HS seuraa: Useita räjähdyksiä Sri Lankassa kirkoissa ja hotelleissa – ainakin 80 loukkaantunut

    5. 5

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    7. 7

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    8. 8

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    9. 9

      Taistele, pakene vai sittenkin lamaannu – kuka pystyy toimimaan tarkoituksen­mukaisesti hengen­vaarassa?

      Tilaajille
    10. 10

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    9. 9

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    10. 10

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää