Politiikka |HS seuraa

Kokoomukselle kelpaavat neuvottelu­kumppaniksi perus­suomalaisetkin, myös vihreät ja vasemmistoliitto haluavat hallitus­neuvotteluihin

Kokoomuksen Petteri Orpo sanoo, että myös perussuomalaisten kanssa täytyy pystyä keskustelemaan hallitusyhteistyöstä.

Tiistaina otettiin ensimmäisiä askelia seuraavan hallituksen muodostamisessa. Sekä kokoomus, vihreät että vasemmistoliitto ilmoittivat olevansa valmiita hallitusneuvotteluihin.

Hallitustunnustelijana aloittaa Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, sillä Sdp voitti sunnuntain eduskuntavaalit. Se sai eduskuntaan 40 paikkaa. Toiseksi eniten paikkoja saivat perussuomalaiset, 39.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei sulkenut pois hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

”Kaikkien kanssa pitää pystyä keskustelemaan yhteistyöstä”, hän sanoi.

”Sitten on eri asia, onko reaalimaailmassa politiikkatavoitteet yhteensovitettavissa.”


Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi pitävänsä hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa ”hyvin epätodennäköisenä”.

”Jonkin täytyy muuttua ja paljon”, hän sanoi.


Keskusta puolestaan totesi tiistaina, että hallitustulos on osoittanut sille suunnan oppositioon. Muut eivät ottaneet tätä ihan tosissaan.

Kokoomuksen Orpo arveli, ettei keskusta rajannut hallitusmahdollisuutta kokonaan pois.

”Luukku jätettiin auki”, hän tulkitsi.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toivoi, että keskusta pysyisi mukana hallitusneuvotteluissa. Hän sanoi Ylelle, että vasemmistoliiton näkökulmasta on hyvä asia, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jättää puolueen johdon. Sipilä kertoi tiistaina luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta syyskuussa.

”Paremmin me sopisimme hallitukseen keskustan kanssa kuin kokoomuksen”, Andersson sanoi.


Keskusta kärsi sunnuntain eduskuntavaaleissa historiallisen vaalitappion. Se menetti eduskunnassa 18 paikkaa.

Kokoomus sai vaaleissa 38 paikkaa ja vihreät 20.

Orpon mukaan kokoomukselle on hallitusneuvotteluissa tärkeää, että hallitus pystyy muodostamaan ”yhtenäisen, realistisen tilannekuvan” kansantalouden tilasta. Hän korosti, ettei kokoomus ole lähdössä hallitukseen kamreeriksi.

”Kenenkään on turha kuvitella, että me ollaan siellä se paha poliisi, joka sanoo kaikelle hyvälle ei.”

Orpo nosti esiin kokoomukselle tärkeinä asioina seuraavat:

Kokoomus haluaa, että hallitusohjelmassa on katse tukevasti tulevaisuudessa ja hallitus on uudistushaluinen. Lisäksi Orpo vaati panostamista koulutukseen ja osaamiseen sekä huolehtimista ympäristöstä ja ilmastosta. Hän korosti myös ”vastuullista talous-, työ ja veropolitiikan linjaa”. Lisäksi Suomen olisi oltava aktiivinen EU:n jäsen ja pysyttävä suvaitsevaisena maana.

Vihreille hallitusneuvotteluissa on tärkeää, että ilmasto-, koulutus-, ja eriarvoisuusasiat on otetaan vakavasti, Haavisto sanoi. Hänen mukaansa lisäksi on tärkeää, että Euroopan unionin kehitykseen ja ihmisoikeuskysymyksiin suhtaudutaan myönteisesti.



Lue HS:n hetki hetkeltä -seuranta täältä:

Orpo sanoo, että myös perussuomalaisten kanssa pitää pystyä keskustelemaan yhteistyöstä

Kokoomuksen puheenjohtajalta Petteri Orpolta kysytään, onko kokoomus valmis keskustelemaan hallitusyhteistyöstä myös perussuomalaisten kanssa.

"Kokoomus kunnioittaa vaalitulosta", Orpo sanoo. Perussuomalaiset nousivat toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja vain yhden paikan päähän Sdp:stä.

"Kaikkien kanssa pitää pystyä keskustelemaan yhteistyöstä", hän sanoi.

"Sitten on eri asia, onko reaalimaailmassa politiikkatavoitteet yhteensovitettavissa. "

Petteri Orpo: Kokoomus on valmis hallitusneuvotteluihin

Kokoomus on valmis hallitusneuvotteluihin, sanoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hänen mukaansa kokoomus on myös valmis keskustelemaan kaikkien puolueiden kanssa hallitusyhteistyöstä.

Hän sanoi kuitenkin, ettei kokoomus lähde kenenkään kamreeriksi.

"Osallistuminen hallitustyöskentelyyn on mahdollista jos pysytään muodostamaan yhteinen realistinen tilannekuva kansantalouden tilasta", hän sanoi.

"Kenenkään on turha kuvitella, että me ollaan siellä se paha poliisi, joka sanoo kaikelle hyvälle ei."

Orpo sanoi, että kokoomus uskoo, että Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen johdolla on mahdollista sopia hallituksen ohjelmasta.

Hän nosti esiin kolme kokoomukselle tärkeää asiaa:

Kokoomus haluaa, että hallitusohjelmassa on katse tukevasti tulevaisuudessa ja hallitus on uudistushaluinen. Lisäksi Orpo vaati panostamista koulutukseen ja osaamiseen sekä huolehtimista ympäristöstä ja ilmastosta. Hän korosti myös "vastuullista talous-, työ ja veropolitiikan linjaa". Lisäksi Suomen olisi oltava aktiivinen EU:n jäsen ja pysyttävä suvaitsevaisena maana.

Orpon mukaan suomalaiset haluavat toimintakykyisen hallituksen ja päätöksentekokykyisen hallituksen, hallituksen joka pystyy toimimaan hyvässä hengessä.

"On huolestuttavaa tämä laaja erimielisyys ja eriytymiskehitys Suomessa, jota olemme nähneet."

Haavisto: Vihreät valmis hallitusneuvotteluihin

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto totesi, että vihreät haluaa osallistua hallitusneuvotteluihin, mutta ilmasto-, koulutus-, ja eriarvoisuusasiat on otettava niissä vakavasti. Näiden lisäksi on tärkeää, että Euroopan unionin kehitykseen ja ihmisoikeuskysymyksiin suhtaudutaan myönteisesti.

Haavisto kertoi satatuhatta lisä-ääntä saaneen vihreiden lähtevän koko uuden eduskuntaryhmänsä painoarvolla mukaan hallitusneuvotteluin.

”Tulemme suhtautumaan vakavasti hallitusmuodostajan kyselyihin”, Haavisto sanoi eduskunnan tiloissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Haavisto toivoi, että Sdp:n puheenjohtaja jättäisi samat kysymykset kaikille puolueille, jotta arvo- ja politiikkakysymyksistä saataisiin hyvä tilannekuva.

”Puolueet joutuvat aina tekemään kompromisseja, kun tahtotilat ja taloudelliset lupaukset menevät eri suuntiin”, Haavisto pohti.

Kysymykseen siitä, voisiko vihreät olla samassa hallituksessa kuin perussuomalaiset, Haavisto vastasi, että puolueiden ”arvopohjissa ja joissain muissa asioissa” on vaikeasti yhteensovitettavia osia.

”Jonkin täytyy muuttua ja paljon. Pidän hyvin epätodennäköisenä”, Haavisto lisäsi.

Keskusta jätti oven raolleen hallitukseen

Keskustan puoluehallitus linjasi tänään siis näin:

"Kansanvalta on puhunut ja pulinat pois. Vaalituloksen perusteella äänestäjät ovat osoittaneet keskustan suunnan oppositioon."

Ja vielä:

"Hallituksen muodostamisen vastuu on nyt vaalien voittajilla. Kynnys keskustan hallitukseen lähtemiselle suuren vaalitappion jälkeen on korkea."

Mutta sitten alkaakin tulla erilaisia ehtoja. Keskustan puoluehallitus listaa, mitä hallitusohjelmassa pitää olla, jotta puolue lähtisi hallitukseen.

Ensinnäkin työllisyysaste 75 prosenttiin. Sitä haluavat kaikki puolueet.

Toiseksi sote- ja maakuntauudistus nykyisen valmistelun pohjalta ilman valinnanvapautta. Tämä sopisi ainakin Sdp:lle, kokoomukselle hieman heikommin, koska se ei halua maakuntia.

Ja kolmanneksi keskusta listaa, että perhevapaauudistuksen pitää olla parannus perheille, ja kotihoidontukea ei saa heikentää. Kaipa Sdp tämänkin hyväksyisi. Kotihoidontukea voi esimerkiksi lyhentää mutta pitää sen tason ennallaan.

Muutkin keskustan puoluehallituksen ehdot ovat sellaisia, että ovi hallitukseen on vähintään raollaan.

HS:n käymissä taustakeskusteluissa tänä aamuna keskustalaiset ovat todenneet, että puolueen kentältä tulee ristiriitaisia viestejä.

Osa on sitä mieltä, että hallitukseen pitää ehdottomasti mennä puolustamaan maaseudun asiaa. Osa on taas sitä mieltä, että kansa näytti vaaleissa keskustalle ovea.

"Hallitustunnustelija Antti Rinteen esittämillä kysymyksillä on nyt iso merkitys", yksi keskustalainen sanoo. Rinne esittää nämä kysymykset vasta pääsiäisen jälkeisellä viikolla.

Vasemmistoliiton Andersson pitää hallitustyötä kokoomuksen kanssa, on tyytyväinen Sipilän eroon

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan vasemmistoliiton yhteistyö hallituksessa kokoomuksen kanssa ei ole täysin pois suljettua.

”Me emme ole kategorisesti sulkeneet pois mitään vaihtoehtoa”, Andersson sanoo. Hän kuitenkin pitää epätodennäköisenä yhteistyötä kokoomuksen kanssa, koska puolueiden linjat muun muassa työllisyyden hoidosta ja verotuksesta poikkeavat niin paljon.

”Meidän lähtökohta on, että hallitusohjelmassa pitää näkyä vaalitulos eli se, että punavihreät voittivat.”

Sen sijaan hän toivoo, että keskusta pysyisi mukana hallitusneuvotteluissa. Keskustan puoluehallitus ilmoitti tiistaina, että se on todennäköisesti menossa oppositioon.

”Paremmin me sopisimme hallitukseen keskustan kanssa kuin kokoomuksen”, Andersson sanoo.

Andersson sanoo, että vasemmistoliitto ei halua lisätä valtion velkataakkaa, mutta verotusta muuttamalla valtion menoja voisi lisätä ja etenkin kohdentaa uudelleen.

Andersson sanoi Ylelle, että vasemmistoliiton näkökulmasta on hyvä asia, että Juha Sipilä jättää puolueen puheenjohtajuuden. Sipilä kertoi tiistaina eroavansa.

"Toivottavasti tämä edesauttaa keskustan mahdollisuuksia olla mukana hallitusneuvotteluissa", Andersson sanoi Ylelle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Useita räjähdyksiä Sri Lankassa – ainakin 80 loukkaantunut

    6. 6

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    7. 7

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    9. 9

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    8. 8

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    9. 9

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    10. 10

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää