Politiikka

Keskustan taustahahmo: Keskusta on parhaimmillaan riidellessään avoimesti – mutta viime kaudella niin ei saanut tehdä

Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen jää eläkkeelle vappuna. Hän ehti toimia yhtenä keskustan tukipilareista 29 vuotta. Hänen mielestään keskusta kuuluu nyt oppositioon.

Kun Seija Turtiainen jää eläkkeelle, keskustan eduskuntaryhmä järjestää tulevana keskiviikkona seminaarin, jonka avaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk), päätössanat lausuu kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk), ja siinä välissä puhuu muun muassa entinen ministeri ja miss Suomi Tanja Karpela (kesk).

On syytä kysyä, kuka on Seija Turtiainen.

Hän on keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri, merkittävä taustavaikuttaja ja juristi, joka on palvellut puoluetta eri tehtävissä 29 vuotta. Hän tuntee keskustan ja eduskunnan läpikotaisin.

Tuttava luonnehtii Turtiaista vahvaksi mielipiteissään ja niin suoraksi, että osa ihmisistä vähän arastelee häntä.

Se on hänen tyylinsä, eikä hän pelkää puhua, mikä viime vaalikaudella meni eduskuntaryhmässä vikaan. Siitä on opittavaa jatkoa ajatellen.

 

”Berner on lahjakas ja osaava, mutta hän ei ole ajatusmaailmaltaan kepulainen.”

Keskustan vaalivoitto vuoden 2015 eduskuntavaaleissa luettiin keskustassa puheenjohtaja Juha Sipilän ansioksi. Turtiaisen mukaan näin pitkälti olikin, mutta se johti haitalliseen roolitukseen: Sipilä sai poikkeuksellisen vahvan aseman suhteessa eduskuntaryhmään.

”Ministerivalinnat olivat ilmoitusasia. Se ei ole keskustan tyyli. Yleensä tulee vastaehdotuksia ja äänestetään, se on se normaali.”

Etenkin ensimmäisen kauden kansanedustajan Anne Bernerin nostaminen liikenne- ja viestintäministeriksi hämmästytti ryhmää.

”Berner on lahjakas ja osaava, mutta hän ei ole ajatusmaailmaltaan kepulainen. Jo se puheenparsi tuntui meidän porukasta vieraalta.”

Kansanedustajat jupisivat keskenään, mutta kukaan ei noussut kapinaan Sipilää vastaan, koska hänhän oli pelastanut puolueen.

”Keskusta on ollut parhaimmillaan silloin, kun se on riidellyt avoimesti. Nyt me olimme kuin perhe, jossa on autoritäärinen isä. Ryhmän puheenjohtaja oli äiti, joka sanoo lapsille, että älkää nyt riidelkö, kun isä tekee pitkää päivää ja on väsynyt.”

Turtiaisen mielestä eduskuntaryhmän paha mieli olisi pitänyt purkaa pois laittamalla koko joukko ”perheterapiaan”, puhumalla asiat halki. Vetäytymiskokouksia olikin, mutta niistä ei ollut apua, koska ryhmään oli jo ehtinyt syntyä tekemällä tehdyn yksimielisyyden kulttuuri.


Keskustalla on ollut kaksi asentoa Seija Turtiaisen työvuosien aikana. Joko se on ollut pääministeripuolue tai oppositiossa. Välimuoto eli hallituksen kakkospuolueen asema on jäänyt kokeilematta.

Näiden vaalien jälkeen keskusta on jälleen murrosvaiheessa ja hakee uutta puheenjohtajaa Juha Sipilän jälkeen. Turtiaisen mielestä puolueen ei missään tapauksessa pitäisi mennä hallitukseen. Oppositioaika voisi tehdä hänen mielestään hyvää.

”Hallituksessa olo on pelkkää kompromissia. Joskus pitää puolueen miettiä, mitä me itse tahdomme.”

Turtiainen on vielä tulevana tiistaina vastaanottamassa uudelleenvalittuja ja uusia kansanedustajia ja joutuu katsomaan, miten ryhmä vaalitappion myötä kutistuu 18 hengellä.

Isommalle joukolle tarkoitettu ryhmähuonekin menee kesätauon aikana vaihtoon, kun perussuomalaisille ja muille vaalivoittajille pitää raivata tilaa eduskunnan viitoskerroksesta.

 

”Olen ollut hankala, mutta puolueen pitää ottaa tasa-arvo tosissaan, kun tehdään päätöksiä ja asetetaan ehdokkaita.”

Turtiainen uskoo, että ryhmän henki on tappiosta huolimatta hyvä. Hän muistaa hyvin uusien kansanedustajien tunnelman vuonna 2011, jolloin keskusta sai edellisen rökäletappionsa ja päätyi oppositioon.

”En ole koskaan nähnyt niin onnellisia kansanedustajia meidän ryhmässä! Vaikka puolue sai tappion, niin he tulivat valituiksi. Sehän on kaksinkertainen saavutus, kun siinä ei ole puolueen myötätuulta mukana. Ne ovat todella henkilökohtaisia ääniä, jokainen noukittu yksi kerrallaan Prisman edestä.”

Turtiainen on tunnettu suoruutensa lisäksi sitä, että hän on väsymätön tasa-arvon puolesta puhuja. Hän on jaksanut sitkeästi edistää sitä keskustassa läpi vuosien, ja se on hänen läksiäisseminaarinsakin aihe.

”Olen ollut hankala, mutta puolueen pitää ottaa tasa-arvo tosissaan, kun tehdään päätöksiä ja asetetaan ehdokkaita. Olen myös erittäin kärsimätön, ja tässä suhteessa asiat tapahtuvat jumalattoman hitaasti.”

Turtiainen on silti iloinen siitä, että Suomesta on tullut askel askeleelta suvaitsevaisempi, liberaalimpi ja kansainvälisempi. Politiikkakin on avoimempaa.

”Nämä ukkoköörit, jotka ennen vanhaan päättivät saunassa kaikki asiat... kyllä niitä voi edelleen olla, mutta ei niillä enää samaa vaikutusvaltaa ole.”

Pääsihteerinä Turtiainen on vastuussa siitä, että kansanedustajalla on eduskunnassa turvallinen kotipesä eli oma ryhmä, jonka talous ja hallinto toimivat, josta saa apua lainsäädäntötyössä ja jossa voi suunnitella poliittisia kuvioita.

Ennen pääsihteeriyttä Turtiainen oli ryhmän lakimies eli avusti kansanedustajia esimerkiksi vastalauseiden teossa. Hän on myös toiminut kahden keskustaministerin, Eeva Kuuskosken ja Tanja Karpelan erityisavustajana.

Karpelan ajasta muistona on kaksi mapillista iltapäivälehtien lööppejä, jotka Turtiainen juuri kiikutti Maaseudun arkistoon. Karpela seurusteli ministeriaikanaan 2000-luvun alkupuolella Sauli Niinistön (kok) kanssa ja oli herpaantumattoman mediahuomion kohteena.


”Niitä lööppejä on ainakin pari sataa. Siis niin henkilöön käyvää, ei mitään inhimillisyyttä. Iltapäivälehdet ovat niistä ajoista siistiytyneet.”


Erityisavustaja toimi ministerin portinvartijana riuskoin ottein, minkä sen ajan toimittajat hyvin muistavat. Turtiaista nimitettiin ”varaministeriksi”, mikä saa hänet edelleen hiiltymään.

”Se oli tyyli vähätellä Karpelaa. Taustalla oli ajatus, ettei niin kauniissa päässä voi olla aivotoimintaa. Oli ihan selvää, että häntä lyötiin minulla, ja se oli kyllä henkisesti raskasta.”

Seija Turtiainen aikoo eläkkeellä mökkeillä ja mummoilla. Lapsia on kolme, lapsenlapsia kaksi.

”En mene mihinkään poliittisiin tehtäviin enkä yhdistystoimintaan. Sekin on kiva, ettei tarvitse olla kaikesta jotain mieltä. Mutta pakkohan tätä politiikkaa on seurata – siihen on tullut riippuvuus.”

Kuka?

Seija Turtiainen


 Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri.

 Ensimmäinen nainen tehtävässä. Jää eläkkeelle vappuna. Seuraaja Anna-Mari Vimpari.

 Ollut Keskustan eduskuntaryhmän palveluksessa vuodesta 1990 alkaen lainsäädäntösihteerinä, eduskuntaryhmän lakimiehenä ja vs. pääsihteerinä.

 Toiminut keskustan ministereiden erityisavustajana Ahon hallituksessa (sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski) ja Vanhasen ykköshallituksessa (kulttuuriministeri Tanja Karpela) sekä eduskunnan varapuhemiehen erityisavustajana.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    3. 3

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    6. 6

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    7. 7

      Puurakenteinen motelli palaa Tammisaaren keskustassa

    8. 8

      Kauppareissulla kadonnut parivuotias kulki yksin junalla lähes puoli tuntia – Tällainen viranomais­operaatio pikkulapsen katoamisesta alkaa

    9. 9

      Kymmenet europarlamenttiin pyrkivät olleet syytettynä rikoksista

    10. 10

      ”Tästä tunteesta ei voi kirjoittaa laulua” – Alankomaat voitti Euroviisut 44 vuoden tauon jälkeen, tässä finaalin kokonaistulokset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    3. 3

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    4. 4

      Nuori texasilais­nainen sai aikaan päätöksen, joka määritti Yhdysvaltojen abortti­kannan vuosi­kymmeniksi – ja katui sitä myöhemmin syvästi

    5. 5

      Roska-astiat haisevat välillä selittämättömän pahalle, mutta se ei ole roskakuski Anna Karvosen pahin kammo: ”Täällä on nyt tällaista, tuletko jeesaamaan?”

    6. 6

      Suomi on ainoa Euroopan maa, jonka maaperästä nousee tulevaisuuden alkuainetta – Ruotsissa akku­teollisuus naureskelee hidasliikkeiselle Suomelle

      Tilaajille
    7. 7

      Skandaali Helsingin puolimaratonilla – huippuvauhdissa ollut Iivo Niskanen juoksi harhaan: ”Tämä oli vähän ylimielisesti järjestetty”

    8. 8

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    9. 9

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    10. 10

      Kommentti: Itävalta on syvällä kriisissä – Liittokansleri Sebastian Kurz piti pystyssä äärioikeiston kulisseja, mutta nyt ne romahtivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    2. 2

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    3. 3

      ”Vallassa on yksilön mieli­halujen käsittämätön palvonta” – Suomeen on kehittymässä uusi poliittinen voima, kun uskonto ja nationalismi lyövät kättä

      Tilaajille
    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää