Politiikka

Presidentti Niinistö: Tarvitsemme vahvaa Eurooppaa ehkä enemmän kuin koskaan 70 vuoteen

Euroopan neuvostoa vaivaa parhaillaan kiista sen suuren jäsenmaan Venäjän kanssa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti Euroopan neuvoston 70-vuotisjuhlassa vahvan Euroopan merkitystä ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisessa. Neuvoston 70-vuotista taivalta juhlistetaan Finlandia-talolla Helsingissä.

”Keskellä vaikeuksia ja epävarmuutta emme saa kadottaa näkyvistä yhteistä asiaa. Ehkä enemmän kuin koskaan kuluneiden 70 vuoden aikana tarvitsemme nyt vahvaa Eurooppaa. Vahva Eurooppa tarvitsee Euroopan neuvostoa, joka ikistä sen jäsenvaltioista. Ja ennen kaikkea ihmiset jokaisessa jäsenvaltiossa tarvitsevat Euroopan neuvostoa.”

Tasavallan presidentti korosti puheessaan myös, että kansainvälinen sääntöihin perustuva järjestelmä on uhanalainen.

”Tämäkään sääntöihin perustuva järjestö, Euroopan neuvosto, ei muodosta poikkeusta. Se käy parhaillaan läpi historiansa vaikeinta poliittista, taloudellista ja institutionaalista kriisiä.”

Juhlaillallisella puhuvat Niinistön lisäksi muiden muassa Euroopan neuvoston pääsihteeri Thorbjörn Jagland.

Ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota puolustavaan järjestöön kuuluu tällä hetkellä 47 valtiota. Huomenna Helsingissä pidetään Euroopan neuvoston ulkoministerikokous, jonka jälkeen Suomi luovuttaa Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajuuden Ranskalle.

Kokouksen puheenjohtajuus on näillä näkymin toimitusministeristön ulkoministerin Timo Soinin (sin) viimeisiä näkyviä työtehtäviä nykyisessä virassa. Finlandia-talolle saapuvat ulkoministerit yli 30 jäsenvaltiosta, muun muassa Venäjän Sergei Lavrov.

Euroopan neuvostoa vaivaa parhaillaan kiista sen suuren jäsenmaan Venäjän kanssa. Neuvosto perui Venäjän äänioikeuden Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa sen jälkeen, kun maa oli liittänyt itseensä Ukrainalle kuuluvan Krimin.

Vastatoimena Venäjä keskeytti jäsenmaksujensa maksamisen, mikä on ajamassa neuvoston pahoihin talousvaikeuksiin. Toistaiseksi pattitilanteeseen ei ole löytynyt ratkaisua, mutta sellainen pitäisi keksiä pian – muuten Venäjä ei ole mukana valitsemassa Euroopan neuvoston uutta pääsihteeriä ensi kesänä. On pidetty jopa mahdollisena, että Venäjä erotetaan – tai päättää itse erota – Euroopan neuvostosta.

Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni sekoittuvat helposti toisiinsa. Tilannetta ei helpota se, että molempien tunnuksena on sama tähtilippu ja hymni. Kaiken lisäksi Suomen puheenjohtajuus Euroopan neuvostossa päättyy vain puolitoista kuukautta ennen kuin puheenjohtajuus EU:ssa alkaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    2. 2

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    3. 3

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    4. 4

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    6. 6

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    7. 7

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    8. 8

      Junan kylkeen ilmestyi Mörkö-graffiti ja kirkko ohjasi kansaa torille Matteusta siteeraten – Näin Helsinki sekosi jääkiekon maailman­mestaruudesta

    9. 9

      Oikeuskansleri moittii ankarasti puolustusministeri Jussi Niinistöä epäasiallisesta ja loukkaavasta arvostelusta

    10. 10

      ”Muumit ovat taidetta” – Muumi-yhtiö ei halua tehdä Mörkö-mukista MM-kultaversiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    4. 4

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    5. 5

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Leijonien lento Bratislavasta ainakin tunnin myöhässä: Hawkit ottavat mestarit vastaan iltapäivällä, kello 18 joukkueelle järjestetään kansanjuhla – HS näyttää paluun suorana lähetyksenä

    7. 7

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    10. 10

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää