Politiikka

Juha Sipilän mukaan hallitus­neuvotteluissa on tullut esiin erilainen arvo­pohja, vasemmisto­liiton Andersson ja Rkp:n Henriksson yllättyivät kommenteista

”Tällaisia tilanteita neuvotteluissa tulee ja ne pitää ratkoa”, Antti Rinne kommentoi Juha Sipilän purkausta kiireestä ja vaikeuksista hallitusneuvotteluissa.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan hallitusneuvotteluissa pitää viikonloppuna päästä hurja askel eteenpäin, jotta työryhmät pystyvät aikataulussa tekemään töitä.

Sipilä kommentoi asiaa eduskunnassa keskustan ryhmäkokouksessa jälkeen perjantaina. Kokouksessa käytiin hänen mukaansa työryhmien tilannetta läpi.

”Täytyy sanoa, että kello käy, mutta Hakulista ei näy, eli kyllä me edelleen ollaan kaukana maalista. Meillä on nämä isot asiat edelleen päättämättä”, Sipilä kommentoi ryhmäkokouksen jälkeen lisäten, että keskustelua jatketaan hyvässä hengessä.

Sipilän mukaan hallituksen saaminen kasaan neuvotteluissa nyt mukana olevien puolueiden kanssa on vaikeaa, mutta yritys on kova.

”Kyllähän näissä keskusteluissa kovin erilainen arvopohja näkyy.”

HS:n tietojen mukaan neuvottelujen keskeisin kiista koskee keskustan esittämiä talouteen liittyviä kynnyskysymyksiä. Keskusta edellyttää julkisen talouden tasapainottamista, kun taas ainakin vasemmistopuolueet olisivat valmiita joustamaan tiukoista raameista.

Lue myös: Rahasta repesi hallitusneuvotteluissa ”tuskainen” vääntö – HS:n lähteet: Suunnitteilla ainakin 700 miljoonan euron veronkorotukset

Hallitusneuvotteluiden vetäjä, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Sipilän sanomisia toteamalla, että tällaisia tilanteita neuvotteluissa tulee ja että ne pitää ratkoa. Rinne vetosi parinkymmenen vuoden kokemukseensa neuvottelijana.

Rinteen mukaan Sipilän ulostulo ei ollut mikään purkaus, vaan tämä oli vain kertonut tunnoistaan.

”Sovittavia asioita on vielä paljon”, Rinne kuitenkin tunnusti. Hän on edelleen sitä mieltä, että aikataulu on ennallaan, eli hallitusohjelma voisi valmistua ensi perjantaina.

Sekä vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson että Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoivat yllättyneensä Sipilän kommenteista.

Andersson korosti neuvotteluissa mukana olevien yhteistä arvopohjaa ja päämäärää: ”Kyllä me olemme lähteneet neuvottelemaan siksi, että hallituksen aikaansaaminen tällä pohjalla on mahdollista.”

Anderssonin mukaan neuvottelut ovat sujuneet hyvin. Aikataulussakin hän uskoo pysyttävän.

”Ymmärtääkseni ryhmät työskentelevät koko ajan, ja työ on edennyt. Kaikki ryhmät kyllä tietävät, että kustannusvaikutuksia joudutaan arvioimaan ja priorisointia joudutaan tekemään”, Andersson sanoi.

Henriksson kiisti, että kyseessä olisi mikään kriisi.

”Tässä pitää nyt olla malttia”, Henriksson totesi ennen kello 15:n puheenjohtajien kokousta.

”En tiedä, missä pöydissä Juha Sipilä on ollut, mutta niissä pöydissä, joissa itse olen ollut, aikataulut pitävät.”

Rinne sanoi aiemmin perjantaina, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puoluejohtajilla on hyvä yhteisymmärrys siitä, millä tavalla talouden pelivaraa haetaan ja tuloihin suhtaudutaan.

Rinne ei kuitenkaan suostunut tarkentamaan, mitä se käytännössä tarkoittaa.

”Tavoitteena on tällä hetkellä yhä, että hallitusohjelma saadaan valmiiksi ensi perjantaiksi. Mutta en pysty vielä ihan tarkkaan sanomaan, milloin hallitus on kasassa”, Rinne sanoi perjantaina aamulla, kun hän tapasi lyhyesti toimittajia.

Sipilän mukaan periaatteesta on yhteisymmärrys.

”Mutta sitten, kun niihin pistetään lukuja, niin sitten vasta näemme. Niitä lukuja tarvitaan pikkuhiljaa.”

Rinteen mukaan hallituksen varsinaiseen muodostamiseen liittyy vielä ”prosessuaalisia toimenpiteitä ja eduskuntakuntaryhmien yhteishengen rakentamista”, minkä takia se voi viivästyä.

Ryhmät saavat Rinteen mukaan tiistai-iltaan mennessä valmiiksi omat kuvauksensa ja paperinsa, joita puolueiden puheenjohtajat sitten käyvät läpi ja muodostavat niistä kokonaisuuden.

Myös vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto suhtautui neuvotteluiden etenemiseen toiveikkaasti.

”Talousraamit puhuttavat ja edistyminen ryhmissä, joissa mennään vähän eri tahtiin. Sunnuntaina näemme puheenjohtajien kesken, mutta ei vielä mitään paniikkinappulaa tarvitse painaa” Haavisto sanoi perjantaina iltapäivällä Säätytalossa.

Vuorossa oli perjantaina jo hallitusneuvotteluiden kahdeksas päivä, ja neuvotteluja on määrä käydä myös sunnuntaina.

Asiantuntijoiden kuuleminenkin jatkuu yhä eri ryhmissä. Ryhmät ovat pitäneet myös yhteisiä kokouksia.

Esimerkiksi Ville Skinnarin (sd) johtama Elinvoimainen Suomi -ryhmä ja Hanna Kososen (kesk) johtama Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -ryhmä kuulivat perjantaina joukkoa asiantuntijoita tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasioista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    2. 2

      Yllättääkö Leijonat nyt Venäjän NHL-tähdet? HS seuraa hetki hetkeltä jääkiekon MM-välierää

    3. 3

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    4. 4

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    5. 5

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    6. 6

      Saksan juutalaisia varoitettiin kipan käytöstä

    7. 7

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    8. 8

      Entä jos etelänlomalle voisikin matkustaa junalla? Ruotsalaiset matkatoimistot ovat jo haistaneet markkinaraon

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    10. 10

      Yhä suurempi osa Intian parlamentin jäsenistä on syytettynä rikoksesta, jopa raiskauksesta ja murhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    3. 3

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    4. 4

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    6. 6

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    7. 7

      Metalliromun seasta löytyi säteilevä laite – Säteilyturvakeskuskaan ei tiedä, mikä se on

    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      Kommentti: Rinne heitti Heinäluoman bussin alle komissaarikisassa – Mutta paljastiko yksi sana saman kohtalon Urpilaiselle?

    10. 10

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää