MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Politiikka

Ulkopoliittinen instituutti ei saanut vielä uutta johtajaa, nimitys jäi pöydälle

Johtajanimityksestä kiisteltiin tutkimuslaitoksen hallituksen sisällä jo ennen valintakokousta.

Ulkopoliittisen instituutin (Upi) uuden johtajan nimitys jätettiin tiistaina hallituksen kokouksessa pöydälle. Upin hallitus aikoo teettää ulkopuolisen tieteellisen arvion johtajan paikkaa tavoittelevien tutkimustoiminnasta, instituutti kertoi lyhyessä tiedotteessa. Arvio pyydetään kolmesta haastatellusta hakijasta.

Hallituksen keskuudestaan valitsema nimitystyöryhmä oli STT:n tietojen mukaan esittänyt johtajan tehtävään Juha Jokelaa, joka on parhaillaan yksi Upin ohjelmajohtajista.

Johtajanimityksestä kiisteltiin tutkimuslaitoksen hallituksen sisällä jo ennen tiistain valintakokousta. STT:n tietojen mukaan osaa hallituksen jäsenistä on ihmetyttänyt esimerkiksi se, että hallituksen keskuudestaan valitsema nimitystyöryhmä oli tiettävästi pyytänyt väistyvää johtajaa Teija Tiilikaista arvioimaan lausunnossa seuraajakandidaattejaan. Tiilikainen on kahden hakijan, Upissa ohjelmajohtajina toimivien Jokelan ja Mika Aaltolan, nykyinen esimies.

Upin hallituksen jäsen, entinen suurlähettiläs René Nyberg sanoi aiemmin STT:lle pitävänsä lausunnon pyytämistä Tiilikaiselta valitsevan hallintokäytännön vastaisena ja eettisesti ongelmallisena. Upin hallituksessa on yhdeksän jäsentä.

Jotkut hallituksen jäsenistä ovat kritisoineet valintaprosessia läpinäkyvyyden puutteesta ja olleet huolissaan siitä, onko hallintomenettelylain mukainen hakijoiden yhdenvertainen kohtelu toteutunut prosessissa. Heidän mielestään hakijoiden vertailussa olisi pitänyt käyttää ulkopuolista arvioijaa.

STT ei tiistaina tavoittanut Upin hallituksen puheenjohtajaa, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halosta kommentoimaan asiaa.

Tutkimuslaitoksen sisältä paikkaa hakeneiden Aaltolan ja Jokelan lisäksi johtajan paikkaa ovat hakeneet myös Tampereen yliopiston Jean Monnet -professorina aiemmin toiminut Hanna Ojanen ja NIVA-instituutin johtaja Birgitta Forsström. Heistä Ojanen kutsuttiin haastatteluun.

Uusi johtaja aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.

Ulkopoliittinen instituutti on tutkimuslaitos, joka saa merkittävän osan rahoituksestaan valtiolta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat nostavat neljä murhasyytettä malesialais­koneen pudottamisesta

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    8. 8

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    9. 9

      HJK:n Mestarien liigan arpaonni loppui lyhyeen

    10. 10

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää