Politiikka

Supolla ja muilla viranomaisilla ei ole havaintoja Suomeen kohdistuneesta vaalivaikuttamisesta

Automatisoidut tilit kävivät Twitter-keskustelua, mutta niiden rooli vaikuttaa pieneltä, selvitys kertoo. Kuusi mediayhtiöiden verkkotunnusta oli rekisteröity lähes samanlaisilla kirjoitusasuilla.

Suomalaiset saivat äänestää kevään eduskuntavaaleissa ilman ulkopuolisten vaikutusyrityksiä vaalien tulokseen, kertoo vaalivaikuttamisen koulutushankkeen loppuraportti. Esimerkiksi suojelupoliisilla ei ole havaintoja, jotka viittaisivat siihen, että jokin vieras valtio olisi pyrkinyt järjestelmällisesti vaikuttamaan eduskuntavaaleihin.

Automatisoidut tilit kävivät Twitter-keskustelua, mutta niiden rooli vaikuttaa pieneltä, raportti kertoo. Niin sanotun Elebot-hankkeen loppuraportti aiheesta valmistuu kesäkuussa.

Samoin kuusi mediayhtiöiden verkkotunnusta oli rekisteröity lähes samanlaisilla kirjoitusasuilla, mikä antaisi mahdollisuuden esimerkiksi levittää valheellista uutissisältöä. Kyberturvallisuuskeskuksella ei kuitenkaan ole tietoa, liittyvätkö nämä vaalihäirintään.

Myöskään kuntien vaaliviranomaiset eivät raportoineet oikeusministeriölle, että ne olisivat havainneet vaalihäirintää eduskuntavaaleissa.

Ainoa suurempi havainto oli se, että vaalien tulospalveluun kohdistettiin palvelunestohyökkäys vaaleja edeltävänä viikonloppuna. Raportin mukaan hyökkäys jäi yritykseksi.

Palvelunestohyökkäys ja siitä seurannut uutisointi kuitenkin synnyttivät joillakin virheellisiä käsityksiä siitä, että vaalijärjestelmä olisi ollut poissa käytöstä.

Helsingin Sanomat kertoi jo eurovaalipäivän alla toukokuun lopulla, että suomalaiset ovat saaneet äänestää presidentinvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa ilman ulkopuolisten merkittäviä vaikutusyrityksiä vaalien tulokseen.

Uutinen perustui useiden suomalaisviranomaisten ja asiaa tuntevan EU-virkamiehen näkemykseen eurovaaleista ja sitä edeltäneistä vaaleista Suomessa. Helsingin Sanomat kysyi tuolloin vaalivaikuttamisesta kolmelta suomalaisviranomaiselta, kahdelta EU-rahoitteiselta organisaatiolta sekä elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistyöjärjestöltä Mediapoolilta.

Supo arvioi tuolloin, että Supolla ”ei ainakaan toistaiseksi ole havaintoja laajamittaisesta ja järjestelmällisestä Suomeen kohdistuvasta vaalivaikuttamisesta” eurovaaleihin. Arvio oli saman suuntainen kuin eduskuntavaalien alla huhtikuun alussa, jolloin suojelupoliisi ei ollut ”ainakaan toistaiseksi havainnut vaalivaikuttamista vieraan valtion taholta”.

Tuolloin Supo kuitenkin uskoi, että eduskuntavaalit kiinnostavat valtiollisia toimijoita Suomen rajojen ulkopuolella. ”On mahdollista, että vieraat valtiot saattavat pyrkiä vaikuttamaan vaaleihin”, Supo arvioi.

Lopulta Supokaan ei saanut havaintoja, jotka viittaisivat siihen, että jokin vieras valtio olisi pyrkinyt järjestelmällisesti vaikuttamaan eduskuntavaaleihin.

Konkreettisin havainto mahdollisesta vaalivaikuttamisesta oli jo tuolloin eri hallinnonalojen edustajista koostuvan Turvallisuuskomitean erikoistutkijalla Antti Sillanpäällä.

”Meillä on havaintoja vaalikeskusteluihin liittyvästä automatisoitujen tilien käytöstä. Analyysi on alkuvaiheessa”, Sillanpää kertoi tuolloin. Automatisoiduilla tileillä hän tarkoittaa robottien lähettämiä Twitter-viestejä.

Sillanpää piti tuolloin mahdollisena, että mitään suurta ei tule löytymään.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    7. 7

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    8. 8

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    10. 10

      Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää