Politiikka

Hallitus päätti lisätalousarviosta: Väyliin tänä vuonna yli 100 miljoonaa euroa lisää

Hallitus kertoi ensimmäisestä lisätalousarvioesityksestään tiistaina. Suuret ratahankkeet eivät ole vielä mukana.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus on valmistellut ensimmäisen lisätalousarvionsa. Lisää rahaa tulee etenkin infrahankkeisiin.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) kertoivat lisätalousarvion keskeisistä esityksistä tiedotustilaisuudessa tiistaiaamuna.

Liikenteen kehityshankkeille myönnetään tänä vuonna 71 miljoonan euron määräraha. Perusväylänpitoon tulee 40 miljoonan euron korotus korjausvelan hillitsemiseksi.

Suuret julkisuudessa esillä olleet ratahankkeet, kuten Turun tunnin juna, eivät ole mukana vielä lisätalousarviossa. Niistä päätetään myöhemmin, Marin sanoi.

Helsingin ja Tampereen välisen pääradan kehittämisen suunnitteluun kuitenkin ohjataan jo tänä vuonna 11 miljoonaa euroa.

Lisäksi kehittämishankkeista rahaa saavat Kouvola–Kotka/Hamina-radan ja Iisalmi–Ylivieska-radan parantaminen, Joensuun ratapiha sekä kahden valtatien ohitustiet ja -kaistat.

Lintilän mukaan hankkeilla on tarkoitus ehkäistä ”teollisuuden pullonkauloja” ja näin edesauttaa talouskasvua ja työllisyyttä.

Yhteensä hallitus tekee tälle vuodelle lisäpanostuksia 162 miljoonan euron edestä, joista siis väylähankkeet saavat noin kaksi kolmannesta.

Osana kertaluonteisia ”tulevaisuusinvestointeja” ammatillisen koulutuksen opettajien palkkaamiseen myönnetään 20 miljoonaa euroa.

Kelan sosiaaliturvarahastojen toimintakuluihin lisätään 15 miljoonaa euroa perustoimeentulotukihakemusten käsittelyyn ja vuosilomasijaisten palkkaukseen.

Menolisäyksistä huolimatta valtion arvioitu nettovelanotto pienenee aiemmasta reilulla 100 miljoonalla eurolla 1,7 miljardiin euroon. Syynä on se, että arviot ansio- ja pääomatuloveron sekä arvonlisäveron tuotoista ovat kasvaneet.

Hallitus keskusteli lisätalousarvioneuvottelujen yhteydessä myös hallitusohjelmassa sovituista alle 1 000 euron eläkkeiden korotuksista ja aktiivimallin purkamisesta.

Pieniin eläkkeisiin on määrä tulla ensi vuonna korotus, mutta sen suuruudesta ei vielä päätetty.

Aktiivimallin purkamisen valmistelu on käynnistetty. Hallitus toisti, että purkaminen edellyttää työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä päättämistä. Korvaavista toimenpiteistä ei vielä tullut tietoa, kuten ei aktiivimallin arvioiduista työllisyysvaikutuksistakaan.

Lintilä kommentoi myös valtiovarainministeriön maanantaina julkistamaa taloudellista katsausta, jonka mukaan Suomen talouskasvu hidastuu.

”On täysin selvä, ettei tällä kehityksellä päästä siihen 75 prosentin työllisyysasteeseen. Siksi hallitus tulee tekemään lisätoimia. Perälauta on se, että julkisen talouden alijäämä on kurottu vuonna 2023.”

Hallituksen lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle huomenna keskiviikkona.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Turussa ja Tampereella hämmästellään liikenne­ministerin kommenttia nopeiden junayhteyksien aikataulusta

    3. 3

      Kansanedustaja Hussein al-Taee palasi sairauslomalta ja joutui heti uudelleen myrskyn silmään – IL: al-Taee ilmoitti koulutuksestaan vääriä tietoja

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      16-vuotias vihtiläispoika Aaron Airas nousi miljoonien jääkiekon ystävien tietoisuuteen: siihen tarvittiin 35 tuntia työtä ja yksi hieno piirros

    6. 6

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    7. 7

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi halkeama Espoossa

    8. 8

      Joka kymmenes tiedottomana pidetty potilas saattaakin olla tajuissaan, tutkija arvioi

    9. 9

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    10. 10

      Kesän alussa Vantaan uimavesistä löydettiin kolibakteeria, mutta kohonneita pitoisuuksia ei kannata säikähtää, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    4. 4

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    7. 7

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    8. 8

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    9. 9

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi halkeama Espoossa

    10. 10

      Yrittikö Telian myyjä vaihtaa Elisan asiakkaan salasanaa ja urkkia tietoja? Yhtiö selvittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    11. Näytä lisää