Politiikka

Kommentti: Rinteen hallitus haluaa panna EU-hangoittelijat kuriin ja tehdä unionista hiilineutraalin – lopputuloksena voi olla pettymys

Hallitus julkaisi keskiviikkona Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelman. Raha-asiat muistuttavat, että EU:ssa asioiden edistäminen ei ole helppoa, vaikka olisi kuinka hieno ohjelma, kirjoittaa kommentissaan HS:n entinen Brysselin-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen.

Ihan reipas ja kunnian­himoinen asenne, paljohkosti asiaa, mukavasti idealismia ja ripauksittain realismia. EU-jargon tuntuu olevan hallussa, mutta eri juttu on, onko sillä sen suurempaa merkitystä.

Tällaisia ajatuksia heräsi, kun sai keskiviikkona eteen Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelman ja kuunteli tuoreiden ministereiden vastauksia kansanedustajille siitä, miten Suomi aikoo viedä omia ja EU:n tavoitteita eteenpäin ensi maanantaina käynnistyvän puolivuotiskauden aikana.

Antti Rinteen (sd) johtama hallitus haluaa pitää esillä erityisesti ilmastonmuutosta mutta myös muuttaa EU:n budjetin rakennetta, lujittaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumista ja esimerkiksi edistää EU:n laajentumista Länsi-Balkanille. Ohjelmaan on kirjattu sekä unionin muotiaiheita globaalista ilmastojohtajuudesta kauppapolitiikan korostamiseen että Suomelle rakkaita ulottuvuuksia, kuten se pohjoinen ulottuvuus.

Suomi heiluttaa nuijaa aikana, jolloin EU:lle laaditaan tulevaa seitsemän vuoden budjettikehystä. Ohjelmassa otetaan raikkaan selkeä kanta esimerkiksi siihen, että ”tavoitteena on saada aikaan tasapainoinen ja tehokas mekanismi, jossa EU:n rahoitus kytketään oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen”. Tällä pantaisiin siis kuriin Puolan ja Unkarin kaltaisia tukirahoille ahneita jäsenmaita, jotka ovat heittäneet pitkiä jäähyväisiä EU:n yhteisille arvoille.

Toisessa yhteydessä kerrotaan sitten epäselvemmin, että ”rahoitusta tulisikin ohjata ennakkoehdoin” myös muuttoliikkeen hallintaan liittyen. Tämä on epäselvää siksi, että toisessa kohtaa ohjelmaa todetaan varsin suorasanaisesti, että EU on epäonnistunut luomaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän suurena kokonaispakettina. Tähän pakettiin olisi alun perin kuulunut yhteisestä politiikasta lipsuvien jäsenvaltioiden sakottaminen.

Edellä mainitut asiat eivät suoraan liity toisiinsa, mutta ne kietoutuvat siihen tosiasiaan, että EU:ssa jotkut asiat etenevät tahdonvoimalla ja toiset rahalla. Samoin voi olla myös ilmastopolitiikan kunnianhimon kanssa. Rinteen johtama Suomi haluaa olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja se ajaa nyt EU:ssa samaa tavoitetta vuoteen 2050 mennessä.

Juhannuksen huippukokouksessa neljä jäsenmaata Puola, Tšekki, Viro ja Unkari (joista osalla on ongelmia oikeusvaltioperiaatteen kanssa ja vastahankainen asenne maahanmuutossa) romutti yhteisen lausuman siitä, että unioni olisi hiilineutraali 2050. Nämä jäsenmaat on ehkä mahdollista puhua ympäri lupaamalla niille rahaa.

Ja niin ollen pitäisi palkita maita, joilla puuttuu kunnianhimoa sekä ilmastonmuutoksen torjunnan että demokratian edistämisen saralla. Ja joista jotkut käyvät hallitustensa voimin päättäväistä kampanjaa EU:n arvovallan rapauttamiseksi.

Nämä raha-asiat muistuttavat, että EU:ssa asioiden edistäminen ei ole helppoa, vaikka olisi kuinka hieno ohjelma. Niinpä useiden puheenjohtajakausien lopussa on pitänyt todeta, että blääh.

Suomen puheenjohtajuus alkaa hetkenä, jolloin EU-instituutioiden johtajapeli on täysin sekaisin ja uusi komissio pääsee aloittamaan työnsä vasta aikaisintaan marraskuussa. Lisäksi Britannia tekee lähtöä EU:sta, mikä voi panna unionin kaoottiseen tilaan kuukausiksi heti kesälomien jälkeen.

”Pelkään, että olemme hyvää vauhtia menossa kohti sopimuksetonta brexitiä”, totesi eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd) eduskunnalle keskiviikkona. Hän totesi kuitenkin iloisella äänellä, että EU on brittien lähdöstä huolimatta yhä vetovoimainen ja lokakuussa päästään ministerikokouksessa edistämään Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyyksiä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    7. 7

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    8. 8

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    9. 9

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    10. 10

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    7. 7

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    8. 8

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää