Politiikka

Päätös kahdeksasta turva­paikan­hakijasta jakaa hallitusta: Onko Suomen linja muuttunut vai ei?

Ministerit tulkitsevat eri tavoin päätöstä vastaanottaa turvapaikanhakijat.

Kysymys Suomen turvapaikkapolitiikan linjasta jakaa hallitusta.

Vihreiden ja vasemmistoliiton mielestä linja on muuttunut, keskustan ja pääministeri Antti Rinteen (sd) mielestä ei. Rinne totesi lauantaina MTV:n uutisille, että ”mitään erityistä linjamuutosta ei ole tulossa”.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) puolestaan sanoo Helsingin Sanomille olevansa edelleen samaa mieltä kuin perjantaina Ylelle antamassaan haastattelussa: Suomen turvapaikkapolitiikan suunta on muuttunut.

Kiista liittyy Suomen perjantaiseen päätökseen ottaa vastaan kahdeksan turvapaikanhakijaa Välimerellä Lampedusan saaren edustalla olevalta Sea Watch 3 -alukselta. Suomi on aikaisemmin kieltäytynyt vastaanottamasta laivojen matkustajia.

”Tämä oli yksittäinen päätös, joka liittyy siihen, että yli 40 ihmistä on ollut kaksi viikkoa tuolla merellä. Halusimme nyt päättää puheenjohtajuuskauden alussa siitä, että otetaan tällä tavalla vastuuta – tällä kertaa”, Rinne sanoi MTV:lle.

Rinteen tapaan myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kiisti myöhään perjantaina lähettämässään tiedotteessa päätöksen tarkoittavan linjan muuttumista.

Sisäministeri Ohisalo perustelee kantaansa sillä, että Suomea on lähestytty vastaavalla pyynnöllä aiemminkin. Silloin tarjous torjuttiin.

”Edellinen hallitus ei ollut aktiivinen näissä vapaaehtoisuuteen perustuvissa toimissa. Siinä mielessä linja on muuttunut, ja keskusta on myös yhdessä sitoutunut tähän”, hän sanoo HS:lle.

Sisäministeri katsoo, että Suomen pitää EU:n tulevana puheenjohtajamaana kantaa vastuuta asian hoidosta. Jos Suomi olisi kieltäytynyt pakolaisten vastaanottamisesta, se olisi hänen mielestään ollut huono esimerkki muille jäsenmaille.

Hän kertoi myös, että tulevalla puheenjohtajuus­kaudella yritetään löytää ratkaisuja vastaaviin tilanteisiin. ”Eli miten jäsenvaltiot jakavat vastuuta keskenään, kun on akuutti tilanne päällä.”

Ohisalo on samaa mieltä pääministeri Rinteen kanssa siitä, että perjantainen päätös on yksittäinen päätös, ja jatkossa vastaavien pyyntöjen kohdalla pohditaan uudestaan, miten toimitaan.

Käytännössä Rinne ja Ohisalo näyttävät kuitenkin tulkitsevan Suomen päätöksen merkitystä eri tavalla: Ohisalon mielestä kyseessä on linjanmuutos, Rinteen mielestä ei.

Ohisalo sai lauantaina kannalleen tukea vasemmistoliiton suunnalta, kun opetusministeri Li Andersson (vas) kertoi Twitterissä, että hänen mielestään linjan muuttuminen näkyy jo hallitusohjelman ihmisoikeus­painotuksissa. Hän laajensi määrittelyään koskemaan muitakin asioita kuin vain Välimereltä vastaanotettavia pakolaisia.

”Pakolaiskiintiötä nostetaan, turvapaikkajärjestelmän epäkohdat korjataan ja paperittomien terveydenhuolto turvataan. Jotkut tulkitsevat suureksi, jotkut pieneksi muutokseksi”, Andersson kirjoitti.
Myös Ohisalon näkemys on samansuuntainen: ”Hallitusohjelma kyllä kertoo laajemmasta linjanmuutoksesta edelliseen hallitukseen verrattuna”, hän sanoo.

Keskustan Kurvinen totesi puolestaan perjantaina, että hallitusohjelmassa on sovittu turvapaikka- ja pakolaispolitiikasta ”turvallisuuskärki edellä”.

”Yksi tällainen kirjaus on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jalkapantavalvonta. Samoin hallitus tulee laatimaan laittoman maahantulon ja massaoleskelun vastaisen torjuntaohjelman”, hän sanoi perjantaisessa tiedotteessaan.

Kurvisen mukaan turvapaikanhakijoiden määrä tulee vähenemään entisestään, jos hallitusohjelmaa noudatetaan.

HS ei lauantaina tavoittanut pääministeri Rinnettä kommentoimaan asiaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    7. 7

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    8. 8

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Huumeparoni ”El Chapon” tuomio on yhden aikakauden loppu: huumesodan voittaminen voi olla entistä vaikeampaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää