Politiikka    |   HS-gallup

Perussuomalaisten suosio jatkaa kasvuaan, myös vihreiden kannatus nousussa

Perussuomalaisten kannatus kasvoi prosenttiyksikön edellisestä HS-gallupista.

Perussuomalaiset on selvästi Suomen suurin puolue HS:n tuoreessa eduskuntavaaligallupissa.

Puolueen kannatus on TNS Kantarin kesäkuussa toteuttamassa kyselyssä 19,2 prosenttia. Kannatus on prosenttiyksikön edellistä mittausta suurempi.

TNS Kantarin tutkimuspäällikkö Sakari Nurmela arvioi, että perussuomalaisten kannatuksen kohentuminen on jatkoa kaksi viikkoa ennen vaaleja alkaneelle nousulle.

”Tässäkin historia toistaa itseään. Aikaisemmissa niin sanotuissa jytkyissä ilmiö on ollut saman tyyppinen eli heidän kannatuksensa on vielä kesällä ja kesän jälkeenkin vahvistunut”, Nurmela sanoo.



Perussuomalaisten jälkeen suosituin puolue on kyselyn mukaan Sdp 17,5 prosentin kannatuksella. Lähes yhtä moni äänestäisi nyt kokoomusta, jonka kannatus on kyselyn mukaan 17,3 prosenttia. Puolueiden kannatuslukemat ovat hyvin samankaltaisia edellisen mittauksen ja eduskuntavaalien tuloksen kanssa.

Tutkimuksen virhemarginaali on suurimmilla puolueilla 2,1 prosenttia suuntaansa.

Perussuomalaisten lisäksi vihreät on kohentanut suosiotaan sitten viime mittauksen.

Vihreitä äänestäisi nyt 13,1 prosenttia suomalaisista, kun kesäkuun alussa julkaistussa kyselyssä puolueen kannatus oli 12,2 prosenttia.

Nurmelan mukaan vihreiden hyvä tulos eduskunta- ja eurovaaleissa on siivittänyt puolueen kannatuksen nousua. Tämän lisäksi vihreiden puoluekokous järjestettiin kesäkuun puolivälissä, minkä takia puolue on ollut esillä julkisuudessa kyselyn aikaan.

Vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja Rkp:n kannatusluvut laskivat hieman viime mittauksesta. Puolueiden kannatus on kyselyssä kuitenkin lähellä eduskuntavaalien tulosta.

Liike Nytin kannatus on sen sijaan laskenut selvemmin. Sen kannatus oli kyselyssä 1,4 prosenttia. Viime mittauksessa Liike Nytin kannatuslukema oli 2,1 prosenttia ja eduskuntavaaleissa poliittinen liike sai 2,4 prosenttia äänistä.

”Vaaleissa Liike Nytin saama kannatus perustui voimakkaasti vaalityöhön. Siksi ei ole yllätys, että kannatus on nytkähtänyt alaspäin kun vaaleista alkaa olla enemmän aikaa”, Nurmela sanoo.

Hallituspuolue keskustan kannatus on kyselyn mukaan 13,1 prosenttia, mikä on miltei sama kuin edellisessä mittauksessa. Kannatus on noussut kevään pohjalukemista, mutta se on keskustelle yhä historiallisen heikko.

Kaikkiaan pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen muodostavat puolueet saavat kyselyssä 56,1 prosentin kannatuksen. Eduskuntavaaleissa viiden hallituspuolueen kannatus oli 55,7 prosenttia.

Fakta

Näin tutkimus tehtiin


 Kantar Oy teki Helsingin Sanomien toimeksiannosta tutkimuksen, jossa selvitettiin puolueiden eduskuntavaalikannatusta. Tutkimusaineisto kerättiin 3.6. – 28.6.2019.

 Tutkimusta varten haasteltiin kaikkiaan 2 326 henkilöä. Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin.

 27 prosenttia vastaajista ei kertonut kantaansa.

 Tutkimuksen otos edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.

 Puoluekannatusarvio on laadittu tarkastelemalla yhdessä haastatteluissa saatuja vastauksia sekä vaalitilastoja viime kuntavaaleista.

 Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      ”Isäni mielestä ilmastonmuutos on yksi iso vitsi, ja vuosi vuodelta etäännymme entisestään” – Näin politiikka saa suomalaiset riitautumaan ja jopa eroamaan

    5. 5

      ”Laitoin lopulta avioeron vireille ja muutin pois” – Yli 250 lukijaa kertoi HS:lle politiikan aiheuttamista riidoista

    6. 6

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    7. 7

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    10. 10

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää