Stalinin suosio tasoittaa Putinin tietä yksinvaltiaaksi

Entisen diktaattorin suosion kasvu luo pohjaa Venäjän kehitykselle yhä yksin­valtaisemmaksi. Jo peräti 70 prosenttia venäläisistä arvioi Josif Stalinin https://www.hs.fi/haku/?query=josif+stalininroolin myönteiseksi, ja presidentti Vladimir Putinin https://www.hs.fi/haku/?query=vladimir+putininhallinnon otteet muuttuvat yhä kovakouraisemmiksi.

Tuhannet mielenosoittajat ovat protestoineet Moskovan kaduilla sitä vastaan, ettei opposition edustajia ole hyväksytty edes ehdokkaiksi syyskuun paikallisvaaleihin. Poliisi on pidättänyt heistä väkivaltaisin ottein jopa 1 400. Tärkein oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi https://www.hs.fi/haku/?query=aleksei+navalnyion jälleen vankeudessa, ja hänet on mahdollisesti yritetty myrkyttäähttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006189475.html.

Venäjä ei ole koskaan ollut demokratia, mutta se on näihin aikoihin asti yrittänyt sentään näytellä demokratiaa.

Enää se ei edes yritä. Ilmeisesti Putinin hallinto ei pidä sitä enää tarpeellisena. Venäjän maine on ulkomaailman silmissä jo ennestään niin huono, ettei se voi siitä paljoa huonontua. Suurin osa venäläisistä taas ei kaipaa demokratiaa, vaan vakautta ja maansa arvostusta.

Riippumaton Levada-tutkimuskeskus julkaisi huhtikuussa tuoreimman mielipidetiedustelunsa venäläisten suhtautumisesta Staliniin. Sen mukaan jo 70 prosenttia venäläisistä https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006074521.htmlpitää hänen rooliaan maan elämässä joko täysin tai enimmäkseen myönteisenä.

Diktaattorin suosio on kasvanut vauhdilla vuodesta 2015 lähtien. Sillä on siten ilmeisesti yhteys Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan, niitä seuranneeseen Venäjän ja lännen välien kiristymiseen ja talouspakotteisiin. Suurin osa venäläisistä uskoo, että isänmaa on jälleen uhattuna.

Juuri tätä Putinin hallinto haluaakin. Ulkoinen uhka on tehokkain keino saada venäläiset johtajansa tueksi. Niin tapahtui toisen maailmansodan aikana, ja niin tapahtuu myös nyt.

Putinin suosio olikin huipussaan kohta Krimin valtauksen jälkeen. Sittemmin sitä ovat nakertaneet kansalaisten kokemat taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat. Venäjän tiedeakatemian sosiologian instituutin johtava tutkija Leonti Byzov https://www.hs.fi/haku/?query=leonti+byzovtulkitsi hätkähdyttävästi myös tämän yhtenä Stalinin suosion syynä: ”Stalin aletaan nähdä oikeudenmukaisuuden symbolina ja vaihtoehtona nykyiselle epäoikeudenmukaiselle ja piittaamattomalle hallinnolle”.

Kyseessä on tietenkin täysin myyttinen Stalin-kuva, joka on erittäin kaukana todellisesta, historiallisesta henkilöstä, Byzov huomauttaa. Tämä ”oikeudenmukaisuuden symbolihan” muun muassa tapatti vainoissaan kymmeniä miljoonia kansalaisiaan.

Stalinin uutta suosiota voi verrata vain siihen, että saksalaisten enemmistö alkaisi pitää Adolf Hitlerin https://www.hs.fi/haku/?query=adolf+hitlerinroolia maansa elämässä myönteisenä. Näin ei onneksi ole käynyt, eikä varmaan käykään. Ero Venäjän ja Saksan välillä johtuu pääosin kahdesta syystä: Saksa hävisi sodan, kun taas Neuvostoliitto kuului voittajiin. Saksalaiset tuntevat historiansa, venäläiset eivät.

Saksalaiset käyvät läpi historiansa kipeimpiäkin vaiheita kerta toisensa jälkeen, sukupolvi toisensa jälkeen. Venäjällä historia on yhä enemmän poliittisen vallan väline kuin vakavan tutkimuksen ja opetuksen kohde. Voittajalla ei ole ollut tarvetta kaivella historiansa synkkiä hautoja. Se on keskittynyt sen sijaan ”Suuren isänmaallisen sodan” myyttien vaalimiseen – myös Stalin-myytin.

Eteeni ei ole sattunut tutkimusta venäläisten historian tuntemuksesta. Oman kokemukseni mukaan se on erittäin heikko. Olen keskustellut sivistyneidenkin venäläisten kanssa heidän maansa historiasta, ja poikkeuksetta on käynyt ilmi, että tunnen sen paremmin kuin he.

Useimpia venäläisiä ei heidän maansa historia juuri edes kiinnosta. Heille riittää sukupolvelta toiselle periytyvä kokemus siitä, ettei heidän elämänsä suuresti muutu, hallitsipa Moskovassa tsaari, kommunistidiktaattori vai yksinvaltainen Putin. Ei se sitä paitsi ole paljoa muuttunutkaan – ainakaan siellä, mistä on Moskovaan matkaa tuhannen tai tuhansia kilometrejä.

Historialliset ajanjaksot, hallitsijat ja järjestelmät ovat Venäjällä vaihtuneet, mutta koskaan ei ole tehty kunnolla tiliä menneen kanssa. Sitä ei ollut missään tapauksessa myöskään Stalinin väärinkäytösten tuomitseminen NKP:n vuoden 1956 puoluekokouksessa. Yksi paha johtaja vain tuomittiin, mutta silmät ummistettiin järjestelmän vioilta, jotka synnyttivät julmuudet ja väärinkäytökset.

Kansakunta, joka ei tunne historiaansa, on altis tekemään kerta toisensa jälkeen samat virheet. Siksi Moskovan viime päivien tapahtumat antavat aiheen pelätä, ettei Venäjä ole edes pitkällä aikavälillä kulkemassa kohti demokratiaa, vaan kohti yhä avoimempaa ja ankarampaa yksinvaltiutta.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.