Politiikka

Suomalaisten luottamus EU:hun on kasvanut

Ilmastonmuutoksesta on tullut EU:ssa maahanmuuttoon verrattava ongelma, selviää tuoreesta Eurobarometristä.

Suomalaisten luottamus Euroopan unionia kohtaan on kasvanut, selviää tuoreesta Eurobarometri-kyselystä.

Kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista pitää EU:ta luotettavana. Suomen lisäksi luottamus unionia kohtaa on kasvanut 19 muussa jäsenmaassa. Suurinta luottamus on Liettuassa (72 %), Tanskassa (68%) ja Virossa (60%).

Maanantaina julkaistun barometrin mukaan luottamus unionia kohtaa on suurimmillaan viiteen vuoteen. Barometrin mukaan kyselyyn vastanneet luottavat EU:hun enemmän kuin kansallisiin hallituksiin tai parlamenttiin.

Suurin osa kyselyyn vastanneista (61 %) suhtautuu optimistisesti myös Euroopan unionin tulevaisuuteen. Optimistisimpia ovat irlantilaiset (85%) ja pessimistisimmin tulevaisuuteen suhtautuvat britit (47%).

Myös euron kannatus on kasvanut barometrin mukaan ennätyksellisen korkealle. Euroalueella yhteistä rahaa kannattaa 76 prosenttia vastaajista, ja koko EU:n alueella 62 prosenttia.

Kaikkein jakautuneimmin EU:n jäsenmaiden kansalaiset suhtautuvat kansalliseen taloustilanteeseen. Vastaajista 49 prosenttia pitää taloustilannetta hyvänä ja 47 prosenttia huonona.

Eniten myönteisiä vastauksia annettiin Luxemburgissa, jossa peräti 94 prosenttia piti maan taloudellista tilannetta hyvänä. Päinvastaisia vastauksia annettiin puolestaan Kreikassa, jossa taloudellista tilannetta piti hyvänä vain seitsemän prosenttia vastaajista.

Euroopan unionin suurimpana ongelmana pidetään yhä edelleen maahanmuuttoa. Kyselyn mukaan maahanmuuton mainitsi 34 prosenttia vastaajista. Määrä on kuitenkin laskenut. Viime syksynä julkaistun barometrin mukaan maahanmuuton mainitsi 40 prosenttia vastaajista.

Maahanmuuton rinnalle toiseksi suurimmaksi ongelmaksi on noussut ilmastonmuutos. Vielä viime syksynä se oli kyselyssä sijalla viisi.

Ilmastonmuutoksen jälkeen EU:n kansalaisia huolettaa eniten taloudellinen tilanne (18%) ja terrorismi (18%).

Tuore Eurobarometri-kysely toteutettiin kevään EU-vaalien jälkeen kesä-heinäkuussa. Kysely tehtiin kaikissa 28 jäsenmaassa sekä viidessä EU:n jäsenehdokasmaassa. EU-maissa tehtiin kaiken kaikkiaan 27 464 henkilökohtaista haastattelua ajanjaksolla 7–25.6.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa, mutta alkoholi on yhä osa opiskeluelämää – Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    5. 5

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    6. 6

      HS-analyysi: Googlen mittavat investoinnit Haminaan palautuvat Suomen talouden polttavimpaan kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    8. 8

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    10. 10

      ”Lakkoilen, koska meillä ei ole toista planeettaa” – New Yorkissa suur­mielen­osoitus ilmaston puolesta, suora lähetys käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    7. 7

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    8. 8

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    9. 9

      Maan uumenista nousee herkkä aarre – Saksalaisen saariparatiisin elämä uhkaa mullistua, kun maailma lämpenee

      Tilaajille
    10. 10

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää