Näillä keinoilla Suomi voisi saada maankäytön päästöt kuriin, asiantuntija sanoo – HS kysyi, kelpaavatko ne hallitukselle - Politiikka | HS.fi

Näillä keinoilla Suomi voisi saada maankäytön päästöt kuriin, asiantuntija sanoo – HS kysyi, kelpaavatko ne hallitukselle

Maankäytöstä syntyviä päästöjä on Suomessakin pikaisesti vähennettävä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen räätälöi Suomelle neljä keinoa, joilla tämä voitaisiin tehdä. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) ja maatalousministeri Jari Leppä (kesk) arvioivat niitä.

Hakkuuaukio Sipoossa. Iso osa ihmisen aiheuttamista päästöistä on IPCC:n raportin mukaan peräisin metsätaloudesta.­

9.8.2019 2:00 | Päivitetty 9.8.2019 8:13

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC valaisee torstaina julkistetussa raportissaan sellaisen osa-alueen merkitystä, joka usein jää ilmastotoimien kannalta katveeseen. Noin neljäsosa kaikista ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin maankäytöstä eli esimerkiksi maa- ja metsätaloudesta.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat